Ilman suuria suruja

Koronaviruksen suurimmat haasteet nähdään terveydenhuollossa ja taloudessa. Samaan aikaan virus on mullistanut meidän kaikkien arjen.

Monet rajoitukset, etätyöt ja -opiskelut ovat tuoneet eteemme aivan uuden tilanteen.

Elän työviikot Helsingissä ja kulkulupani turvin minulla on mahdollisuus läpäistä Uudenmaan sulku. Eduskunta on toiminnassa, vaikka sielläkin on voimassa tiukat rajoitukset.

Arkeni sujuu, mutta suurella kunnioituksella mietin niitä lapsiperheitä ja koteja, missä on nyt melkoinen vipinä.

Parhaimmillaan isät ja äidit hoitavat oman työnsä ohella myös koulun ja päiväkodin tehtäviä. Koulut tekevät hienoa työtä etäopetuksen suhteen, mutta ymmärrettävästi lapset ja nuoret nojaavat vanhempiin entistä enemmän. Myös ruokahuollon on pelattava.

Kaikkeen tähän pitää sopeutua. Erityisen hankalaksi tilanteen tekee se, että emme tiedä, kauanko poikkeustila tulee jatkumaan. Kun mennään päivä kerrallaan, niin se kysyy kärsivällisyyttä. Tilanne on kurja myös lapsille, mutta yön hiljaisina tunteina huoli toimeentulosta ja tulevaisuudesta ovat vanhempien seurana.

Haluan myös uskoa, että tämä aika tarjoaa perheille mahdollisuuden viettää aikaa yhdessä. Teini-ikäiset saattavat huomata, että äiti ja isä eivät kuitenkaan ole niin rasittavia.

Saattaa myös olla, että välillä väsyttävältä tuntuvaa opettajaa ja opetusta on ikävä. Sitä tavallista aikaa.

Olen tuskastuttavan tietoinen lukuisten yrittäjien ja yritysten tilanteesta. On siirrytty – vailla omaa syytä – ahdinkoon, jossa unelmat uhkaavat murentua. Apua tarvitsevat niin yksinyrittäjät kuin suuryritykset – koko kenttä.

Hallitus työntää lisäbudjetillaan suoraa tukea yrityksille miljardilla eurolla, vahvistaa Finnveran takausturvaa ja laittaa kaiken voitavan peliin.

Sekään ei tarkoita sitä, että tästä selvittäisiin ilman suuria suruja. Tahdon kuitenkin nähdä, että vielä tulevat paremmat päivät, ennen pitkää terveyteen ja talouteen kohdistuva painajainen väistyy.

Samaan aikaan tehdään sankaritekoja. Terveydenhuollon ammattilaiset toimivat kriisin hetkellä oman jaksamisen äärirajoilla. Kun yhteiskunta uhkaa murtua, käännämme katseemme heihin. Kun ihminen sairastuu, olemme heidän varassaan.

Koronavirus ei myöskään valikoi. Se hyökkää sekä herraan että narriin.

Toivon, että näissä poikkeusoloissa kykenemme keskittymään ydinasioihin ja olemaan armeliaita itsellemme ja toisille. Suurinta viisautta kriisin keskellä on toimia yhteisvastuullisesti, elämää ja tulevaisuutta suojellen. Tehdään se, mikä on kaiken ydintä ja unohdetaan muu hälinä.

Rajoitamme syviä perusoikeuksiamme – vapautta ja ihmisoikeuksia – vielä suuremman edessä.

Pasi Kivisaari
Kansanedustaja (kesk)

julkaistu Ilkassa 31.3.2020

Henkilötunnusuudistus lähti laukalle

23 lokakuun, 2020

Suunniteltu henkilötunnusuudistus ei ole toteutumassa tällä hallituskaudella. Tunnusten riittävyys varmistetaan

Koulujen oppilashuolto käy vajaaliekillä

22 lokakuun, 2020

Medialle to 22.10.2020, julkaistavissa heti   Keskustan eteläpohjalainen kansanedustaja Pasi

Atrian jätti-investointi on yhteiskuntavastuuta parhaimmillaan

22 lokakuun, 2020

Medialle to 22.10.2020, julkaistavissa heti Keskustan eteläpohjalainen kansanedustaja Pasi Kivisaari

Järjestöt saivat työrauhan vuodelle 2021

16 syyskuun, 2020

Medialle ke 16.9.2020, julkaistavissa heti Keskustan eteläpohjalainen kansanedustaja Pasi Kivisaari

Puhe puoluekokouksessa

5 syyskuun, 2020

Hyvät keskustalaiset, vastuunkantajat, ystävät! Minun Suomeni on tähtitaivaan alla. Se

Sivistykseni rajat ovat maailmani rajat

1 syyskuun, 2020

Olen keskustalainen, koska puolue on arvoiltaan vakaa ja viisas. Keskustalaisuus

eduskustavaalit-teemat-pasi-kivisaari

Sitä kohti, mitä pelkää

12 elokuun, 2020

Suomen Keskustan puoluekokous järjestetään syyskuun alussa Oulussa. Olen asettunut Etelä-Pohjanmaan

Kun muut ovat ympäriltä häipyneet

1 elokuun, 2020

Oli heinäkuun 6. päivä. Ajelin kohti Niinisalon varuskuntaa. Takapenkillä oli

joukko-teloitus

Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi

20 heinäkuun, 2020

Monilla vanhemmilla – minullakin – on ajatus siitä, että lapseni

eduskustavaalit-teemat-pasi-kivisaari

Minä kaipaan heitä

19 toukokuun, 2020

Suuri osa maailman ihmisistä elää rajoitettua elämää koronaviruspandemian vuoksi. Koronavirustartunnat