Pitäkää minua ennen muuta ihmisenä

Katselin ympärilleni. Pyörätuolissa istui mies – oikeastaan poika vielä. Hänen vierellään oli Eskoon tuki- ja osaamiskeskuksen erityishuollon asiakkaita. Osa heistä kuljeskeli ohjelmien aikana salissa ja haki parempaa paikkaa eturivistä.

Vierelläni oli Lapuan hiippakunnan piispa Simo Peura ja piispatar Anni Peura. Hekin olivat tulleet juhlistamaan Eskoon hengellisen vammaistyön 50-vuotista taivalta. Kiittelimme tuki- ja osaamiskeskuksen tärkeää työtä ja eläkkeelle jäävän kehitysvammaistyön pastorin Leena Luokkamäen arvokasta elämänuraa.

Tuli juhlapuheeni vuoro. Harpoin puhujakorokkeen taakse, ojentelin ryhtiäni ja katsahdin saliin. Pyörätuolissa istuva nuorimies hymyili. Tulkitsin sen hyväntahtoiseksi ihmettelyksi. Juhlapuhetta oli kopistellut puhumaan lähes kaksimetrinen tuntematon hongankolistaja, joka koitti säätää mikrofonia suunsa korkeudelle siinä onnistumatta.

Aloin puhumaan. Olin etukäteen pohtinut suuria sanoja vammaisten oikeuksien julistuksesta, joka on laajimmin hyväksytyistä YK:n ihmisoikeussopimuksista. Sen tarkoituksena on taata vammaisille täysimääräisesti ja yhdenvertaisesti ihmisoikeudet sekä edistää vammaisten henkilöiden ihmisarvon kunnioittamista. Kehaisin, että Suomi allekirjoitti sen ensimmäisten joukossa maailmassa. Kerroin, että eduskunnassa oli käyty vastikään ajankohtaiskeskustelu vammaisten oikeuksien toteutumisesta, mihin olin itsekin aktiivisesti osallistunut.

Puhuin suureellisia. Olin mahtipontinen.

Huomasin, että minua ihmetellyt nuorimies oli menettänyt innon hongankolistajan juhlapuheille. Aloin murehtimaan, ehdinkö junaan. Harppasin yhden kappaleen yli.

Todellisuudessa – kauniiden juhlapuheiden sijaan – vammaisten oikeudet eivät  toteudu Suomessa. Olkoot ne vaikkapa syrjimättömyyteen, esteettömyyteen, kuljetuspalveluihin, koulutukseen, työmarkkinoihin, osallisuuteen, yhdenvertaisuuteen tai tukipalveluihin liittyviä. Tekemistä – paremman maailman ja vammaisten oikeuksien toteutumiseksi – riittää.

Takeltelin sanoissani. Katsoin ihmisiä. He näkivät lävitseni.

Ihmisarvo on alkuperäinen, ehdoton ja kaikille yhtäläinen. Ihmisen arvo ei perustu hänen ominaisuuksiin tai tekoihin. Ihmiset ovat rajallisia ja rajallisuuden muotoja on valtavasti. Minä olen rajallinen, sinä olet rajallinen, me olemme rajallisia.

Lopulta kyse on tahdosta varjella jokaisen ihmisen ainutlaatuisuutta, oikeutta olla tasavertainen ja arvokas.

Puheeni päättyi ja hymyilevä nuorimies katsoi minua. Tiesin, mitä hän toivoi.

Pitäkää minua ennen muuta ihmisenä.

Pasi Kivisaari
Kansanedustaja (kesk)

julkaistu Eparissa 11.3.2020

Opettajille taattava paluu perustehtäviin – se ei ole kehitysvastaisuutta, vaan oleellisen tunnistamista

5 lokakuun, 2022

Keskustan kansanedustaja, eduskunnan  sivistysvaliokunnan jäsen Pasi Kivisaari muistuttaa Maailman opettajien

tyttoja-ja-poikia

Hallitus teki välttämättömiä vastaantuloja

8 syyskuun, 2022

Suomi on vakavassa tilanteessa. Dramaattista, mutta totta. Ihmiset ovat helisemässä

Taiteilijan kuolema

17 elokuun, 2022

Viime viikon aikana vastaanotimme kaksi surullista uutista. Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen, laulaja-lauluntekijä

Lapsilisätuplaus on kunnianpalautus kaikille perheille

10 elokuun, 2022

Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikon ehdotus ylimääräisen lapsilisän maksamisesta ensi joulukuussa

Seinäjoen ja Lapuan välillä on valuvika, joka tulee korjata

3 elokuun, 2022

Valtatie 19:llä tapahtuu hienoja asioita. Valtio on osoittanut vuoden 2020

Joutopäivämarkkinat

31 heinäkuun, 2022

Arvoisat markkinavieraat, hyvät naiset ja herrat Minulla on suurenmoinen ilo

Heikkilän silta

15 heinäkuun, 2022

Arvoisat Heikkilän sillan juhlavieraat, hyvät naiset ja herrat Minulla on

Tangomarkkinat

6 heinäkuun, 2022

Arvoisat avajaiskulkueen osallistujat, naiset ja herrat, hyvä tangomarkkinayleisö Seinäjoen kaupungin

Summerfest

1 heinäkuun, 2022

Arvoisat Summerfestien juhlavieraat, naiset ja herrat Minulla on suuria kunnia

Björkenheimin silta

17 kesäkuun, 2022

Arvoisat juhlavieraat, hyvät naiset ja herrat Seinäjoen kaupungissa on tänään