Atrian jätti-investointi on yhteiskuntavastuuta parhaimmillaan

Medialle to 22.10.2020, julkaistavissa heti

Keskustan eteläpohjalainen kansanedustaja Pasi Kivisaari riemuitsee Atrian jätti-investoinnista Nurmoon. 

-Atrian historian suurin investointi on merkki luottamuksesta tulevaisuuteen ja uskosta Etelä-Pohjanmaahan.

Lihayhtiö Atria kertoi tiedotteessaan investoivansa noin 155 miljoonaa euroa uuden siipikarjatehtaan rakentamiseen. Tehdas rakentuu nykyisten tuotantolaitosten yhteyteen Nurmoon.

-Tällä investoinnilla on isot taloudelliset merkitykset ja se turvaa eteläpohjalaisia työpaikkoja pitkälle tulevaisuuteen. Jätti-investoinnilla koronakriisin keskellä viestitään ihmisille, että tästäkin selvitään. Tämä on iso yhteiskuntavastuun osoitus Atrialta, Kivisaari kiittelee.

Kivisaari uskoo, että Atrian investointipäätökseen vaikutti myös alueella tapahtuvat liikenneinfran kohennukset.

-Investointia on varmasti helpottunut Seinäjoen ja Lapuan välillä (vt19) budjetoitu 25 miljonaa euroa, jolla rakennetaan mm. Atrian eritasoliittymä ja ohituskaistat, Kivisaari toteaa.

Kivisaari kuitenkin muistuttaa, että Lapuan ja Seinäjoen tieliikennevälin lopullinen päämäärä on nelikaistaisuus.

-Jos Atria vastaa huutoon yhteiskunnan puolesta, sama tehtävä on yhteiskunnalla. 

Seinäjoen itäinen ohikulkutie valmistui lopullisesti vuonna 2018. Valtatie 3:lla Hämeenkyrön ohikulkutien on määrä valmistua vuonna 2023. 

-Jalasjärvellä valtateiden 3 ja 19 risteys on pullonkaula, joka pitää myös saada kuntoon, Kivisaari toteaa.

Kivisaaren mukaan Atria käy eturintamakamppailua paitsi oman liiketoimintansa puolesta, niin myös Etelä-Pohjanmaan tulevaisuuden puolesta.

-Se on kovin kunnioitettavaa, Kivisaari sanoo.

Tekojään avajaiset 22.11.2025

17 joulukuun, 2025

Arvoisa yleisö, hyvät luistelun ystävät, Tänään on hieno päivä –

Hyvän mielen toritapahtuma – Tervetulopuhe

12 elokuun, 2025

Hyvät toritapahtuman osallistujat, yhteistyökumppanit, naiset ja miehet Seinäjoen kaupungin puolesta

Puheenvuoro: Etelä-Pohjanmaa Naisklubin seminaari

3 kesäkuun, 2025

Seinäjoen kaupungin tervehdys tilaisuuteen “Isonvihan vaikutukset Etelä-Pohjanmaalla” Seinäjoen kaupungintalo, 3.6.2025

Sielu

31 toukokuun, 2025

Politiikasta sanotaan, että se vie sielun. Mitä korkeammalle kiipeää, sitä

Ennen oli kaikki paremmin

17 maaliskuun, 2025

Älkää yrittäkö väittää vastaan. Ennen oli kaikki paremmin, ja jos

Seinäjoki ei saa jarruttaa – tarvitaan rohkeutta

7 helmikuun, 2025

Huhtikuun 2025 kuntavaalit eivät ole vain vaalit – ne ovat

Loppiainen

29 tammikuun, 2025

Ylistaro 6.1.2025 Puheenvuoro Seinäjoen kaupunginvaltuuston puheenjohtajana ja rehtorina Teema: Turvallinen

Seinäjoki-Ilmajoki-Isokyrö uusi työllisyysalue

31 joulukuun, 2024

Seminaari- Seinäjoen kaupunginvaltuuston puheenjohtajan puheenvuoro joulukuu 2024 Hyvät kuulijat, arvoisa

Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan joulupuhe

31 joulukuun, 2024

joulukuu 2024 Hyvät valtuutetut, viranhaltijat, nuorisovaltuuston edustaja, lähetystekniikka, Seinäjoen kaupungin

Joulunavaus

30 marraskuun, 2024

Puhe Seinäjoen Keskustorin joulunavaus marraskuu 2024 Hyvät naiset ja miehet,

Evästeasetukset

Käytämme evästeitä sivustollamme. Evästeet ovat selaimelle tallennettuja teksti­tiedostoja. Toiminnalliset evästeet sisältävät tietoja, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnalle. Analytiikkaevästeillä saamme sivuston käyttöön ja suoritus­kykyyn liittyviä tietoja. Tarkemmat tiedot kävijätietojen keräämisestä löytyy tietosuojaselosteestamme.