Björkenheimin silta

Arvoisat juhlavieraat, hyvät naiset ja herrat

Seinäjoen kaupungissa on tänään upea avajaisten suma. Tämän Björkenheimin sillan ohella Myllysaaren kevyen liikenteen silta saa ensikasteensa (on muuten upea sekin), samoin keskustassa sijaitseva lapsiperhekohde Avaruuspuisto ja Ylistaroonkin tulee uusi liikenneyhteys Asulan liikealueelle. Tämä kaikki kertoo siitä, että Seinäjoella on tekemisen kalske ja luja tahto toteuttaa tulevaisuutta. Ja kyllä, se toripaviljonkikin sieltä kesän lopussa nousee.

Erityisen iloinen olen siitä, mitä tässä – Seinäjoella kovin tärkeässä ympäristössä – on tapahtunut. Siis miljöössä, joka on Seinäjoen kauneimpia.

Kaikki meistä tietää, miten pitkä taival tämän kulkuyhteyden parantaminen on ollut. Niitä vaiheita lienee turha kerrata tässä yhteydessä, mutta haluan välittää, mitä parhaimmat kiitokseni niille lukuisille ihmisille, jotka ovat vuosikymmeniä asiaa ajaneet. Tämä päivä on vihdoin koittanut.

Silta symbolisoi siirtymää yhdestä elämänvaiheesta toiseen. Uusi silta on rakennettu vanhan suojellun sillan viereen. Samalla vanha silta sai rakenteisiin lisätukea ja jää arvonsa tuntevana yhä palvelemaan kaupunkilaisia kevyen liikenteen käytössä. Vanha silta jää ikään kuin katselemaan nuoremman sillan perään ja huolehtimaan siitä, että nuorempi pärjää palvelutehtävässään.

Kunnioitukseni yli sata vuotista vanhempaa siltaa kohtaa on suurta ja voimme vain aavistella, miten paljon se kantaa pitkää paikallista historiaa. Joessa olevat pato ja sillan alapuolella olevat myllynrauniot ovat muinaisjäännöksiä, jotka on suojeltu muinaismuistolailla. Suojelu koskee myös sillan ulkoasua ja rakenteita.

Hyvät kuulijat. Nämä sillat edustavat myös historian kerrostumia, aikaa ennen ja jälkeen, perinteen ja nykyhetken liittoa. Siinä ajatuksessa on jotain mukavaa kauneutta.

Näen myös, että siltarakentaminen viestii aina myös esteiden ylittämistä ja ongelmanratkaisukykyä. Sitä samaa tahtoa, mistä Seinäjoki on tunnettu.

Björkenheimin silta kaikkineen on Seinäjoen maamerkki ja myös kunnianosoitus Törnävän alueelle ja sen historialle.

On selvää, että sillat vähentävät liikennepainetta Koskenalantieltä ja Huhtalantie–Hamarintie-risteysalueelta. Siltatöiden ajan olemme olleet helisemässä kaupungin poikittaisliikenteen osalta ja nyt tuo murhe laimenee. Tämä siltakokonaisuus lisää myös merkittävällä tavalla liikenneturvallisuutta, kun jalankulkijat, pyöräilijät, scootit ja autot eivät enää parveile keskenään ahtaan ajokaistan väylällä.

Tässä seremoniassa puheenvuoroja käytetään vielä alueen historiasta Susanna Tyrväisen johdolla, samoin sillan rakentaneen Kiintorakenne Oy:n toimitusjohtaja Veli-Matti Poikelan toimesta. En mene siis heidän tontilleen, mutta totean, että meille kaikille tämän alueen merkityksellinen olemus on asettanut myös erityisen tarpeen tekemisen laadulle, käytännöllisyydelle, jossa arvostamme osaamista, sujuvaa arkea, asukkaiden tyytyväisyyttä, kaupunkirakennetta ja sitä tosiasiaa, että silta yhdistää kaksi – kovasti merkittävää aluetta, jotka tulevat jälleen osaksi toisiaan. Kannan suurta ylpeyttä myös siitä, mitä piirin alueella on viimeisten vuosien aikana tapahtunut ja tulee tapahtumaan. Tämäkin uudistyö vauhdittaa sen kehitystä.

Uuden sillan myötä Seinäjoki sai myös uutta julkista taidetta. Sillanrakentamisen yhteydessä kaupunki tilasi taiteilija Vesa-Pekka Rannikolta teoksen, joka on saanut inspiraationsa alueen luonnosta. Vahdit-teoksen pöllöt ovat valoveistoksia ja ne tulevat iltojen hämärtyessä myös valaisemaan sillalla liikkujia. Taideteokselle järjestetään vielä erillinen julkistustilaisuus syyskuun 1.päivä.

Hyvät ystävät. Tämä on ilon päivä, mutta paljon tekemistä riittää jatkossakin. Emme milloinkaan voi jäädä kuvitelmaan, että maailma on valmis. Seinäjoen pitää jatkossakin painaa uutterasti eteenpäin. Tämä on meidän kaupunkimme, jota tulee vaalia ja kehittää järkevästi, mutta määrätietoisesti.

Tämä hetki on yksi askel kohti parempaa tulevaisuutta.

Seinäjokea kuvaa kolme tärkeää sanaa. Ne ovat tahto, rohkeus ja vastuullisuus.

Rohkeus on edelläkävijyyttä, kykyä uudistua ja kasvaa. Vastuullisuus on vastuuta kaupungin asukkaista ja yrityksistä, turvallisuudesta, taloudesta ja kestävästä kehityksestä. Tahto on yrittäjäasennetta, halua tehdä ja onnistua yhdessä.  

Tässä se on.

Seinäjoen kaupungin puolesta esitän suuret kiitokset kaikille teille, jotka olette vihdoin aikaansaaneet tämän erinomaisen ehostuksen. Tästä eteenpäin vain kovaa käyttöä ja runsaasti ylityksiä. Onnellista kesää kaikille.

Hyvin tässä kävi.

Juhlapuhe Björkenheimin sillan vihkiäistilaisuudessa Seinäjoella Törnävän kaupunginosassa 17.6.2022

Suomalaisten liikkumattomuus kestämätön ongelma

13 lokakuun, 2022

Tuore UKK-instituutin (11.10.) toteuttama liikuntaraportti paljastaa suomalaisten vähäisen liikkumisen olevan

Opettajille taattava paluu perustehtäviin – se ei ole kehitysvastaisuutta, vaan oleellisen tunnistamista

5 lokakuun, 2022

Keskustan kansanedustaja, eduskunnan  sivistysvaliokunnan jäsen Pasi Kivisaari muistuttaa Maailman opettajien

tyttoja-ja-poikia

Hallitus teki välttämättömiä vastaantuloja

8 syyskuun, 2022

Suomi on vakavassa tilanteessa. Dramaattista, mutta totta. Ihmiset ovat helisemässä

Taiteilijan kuolema

17 elokuun, 2022

Viime viikon aikana vastaanotimme kaksi surullista uutista. Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen, laulaja-lauluntekijä

Lapsilisätuplaus on kunnianpalautus kaikille perheille

10 elokuun, 2022

Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikon ehdotus ylimääräisen lapsilisän maksamisesta ensi joulukuussa

Seinäjoen ja Lapuan välillä on valuvika, joka tulee korjata

3 elokuun, 2022

Valtatie 19:llä tapahtuu hienoja asioita. Valtio on osoittanut vuoden 2020

Joutopäivämarkkinat

31 heinäkuun, 2022

Arvoisat markkinavieraat, hyvät naiset ja herrat Minulla on suurenmoinen ilo

Heikkilän silta

15 heinäkuun, 2022

Arvoisat Heikkilän sillan juhlavieraat, hyvät naiset ja herrat Minulla on

Tangomarkkinat

6 heinäkuun, 2022

Arvoisat avajaiskulkueen osallistujat, naiset ja herrat, hyvä tangomarkkinayleisö Seinäjoen kaupungin

Summerfest

1 heinäkuun, 2022

Arvoisat Summerfestien juhlavieraat, naiset ja herrat Minulla on suuria kunnia