Hallitus teki välttämättömiä vastaantuloja

Suomi on vakavassa tilanteessa. Dramaattista, mutta totta.

Ihmiset ovat helisemässä kustannusten nousun seurauksena. On toimittava. Valtio ei voi, eikä pysty, kaikkea hoitamaan, mutta autettava on.

Venäjän sota ja pakotteet tuntuvat arjessa sähkön, ruuan, polttoaineiden ja ylipäätään elämisen rajuna kallistumisena. Pienituloisten ohella tiukoilla on yhä useampi keskituloinen. Ja vielä laajemmin, jokainen meistä.

Talouden näkymät ovat epävarmuuden jyllätessä heikentyneet.

Lähtökohta on, että päätökset eivät näissä oloissa lisää ihmisten ja yritysten kuluja. Budjetissa tuemme ennen muuta pieni- ja keskituloisten pärjäämistä olemassa olevia keinoja käyttämällä.

Sähkön hinnannousuun vastaamme esimerkiksi alentamalla sähkön arvonlisäveroa, ottamalla talveksi käyttöön sähkövähennyksen ja erillisen sähkötuen pienituloisille. Nämä ratkaisut tuntuvat suorimmin ja nopeimmin ihmisten laskuissa.

Valtaosa perheistä on pieni- ja keskituloisia, joilla rahat menevät arjen kuluihin. Perheet saavat ylimääräisen lapsilisän joulukuussa. Se ei vähennä pienituloisten toimeentulotukea vaan auttaa siinä, että perheillä on leipää ja lämpöä.

Lisäksi nostamme väliaikaisesti lapsilisän yksinhuoltajakorotusta sekä työmarkkina-, toimeentulo- ja opintotuen huoltajakorotuksia. Alennamme päivähoitomaksuja, mikä näkyy pikkulapsiperheiden taloudessa.

Jatkamme ensi vuonna sekä polttoaineiden jakeluvelvoitteen alennusta että matkakuluvähennyksen korotusta, jotta ihmiset pääsevät töihin ja muutenkin liikkumaan. Silti köröttely autoilla on yhä kallista.

Suomi pärjää, kun yritykset pärjäävät. Parannamme edelleen yritysten toimintaedellytyksiä. Yksi ratkaisu on tutkimus- ja kehittämistoiminnan verokannustin, josta tulee pysyvä ensi vuonna. Lisäksi yritysten kannalta on oleellista, että kulutus jatkuisi.

Monilla aloilla kautta maan on pulaa työntekijöistä. Yksi ratkaisu on alueellinen opintolainavähennys, jonka kokeilemisesta nyt päätimme. Tykitystä tulee myös opetukseen ja koulutukseen.

Korotamme myös yli 60-vuotiaiden työtulovähennystä. Myös se helpottaa työntekijäpulaa samalla, kun saamme näiden ihmisten kokemuksen käyttöön työelämässä. Yli kuusikymppisissä on monta seppää, joita tarvitsemme.

Budjetissa turvaamme Suomen puolustuksen ja pidämme huolta, että valtakunnan rajat pitävät ja poliiseja on tasa-arvoisesti kautta maan. Emme ole tämän osalta vielä satamassa, mutta suunnassa kuitenkin. Samoin vahvistamme Suomen ruoka- ja energiaomavaraisuutta. Näinä hulluina aikoina se on välttämätöntä.

Pohjalaisittain voimme myös iloita Seinäjoki-Kaskinen rautatieyhteyden 3,5 miljoonan euron kunnossapitotuesta.

On totta, että budjetti on tuntuvasti alijäämäinen. Velkaa on viime vuosina jouduttu ottamaan ja joudutaan ottamaan myös ensi vuonna. Miksi?

Siksi, että Suomi kestäisi. Ensin kulkutaudin, nyt sodan ja pakotteiden seuraukset. Vaihtoehto nyt valitulle linjalle olisi turvattomuuden kasvu ja toimeentulovaikeuksien kärjistyminen.

Ja kyllä. Me selviämme, olemme hieno maa.

Pasi Kivisaari
kansanedustaja (kesk)
Seinäjoen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja

Kirjoitus on julkaistu llkka-Pohjalaisessa 8.9.2022

eduskustavaalit-teemat-pasi-kivisaari

Kuka juhlisi kampaajaa?

1 kesäkuun, 2022

Takapihan puutarha oli lyönnissä ja ympärillä oli joukko läheisiä, sukulaisia

Suomen tie

13 huhtikuun, 2022

Suomessa on ollut pitkään vallalla laaja kannatus niin sanotulle Nato-optiolle.

Keltainen kaulaliina

9 maaliskuun, 2022

Soitin anopille. Kyselin keltaisen kaulaliinan perään ja sellainen löytyi. Komensin

Ukrainaa ei saa jättää yksin

8 maaliskuun, 2022

Puhe Seinäjoen torilla Hyvät ystävät Vaikka mieleni on surullinen ja

Kuortaneen uintikeskushanke

21 tammikuun, 2022

Valtion liikuntaneuvoston 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Pasi Kivisaari: Kuortaneen uintikeskushanke täyttää

Humahdus

31 joulukuun, 2021

Kulunut vuosi alkaa olla päätepisteessä. Taaksepäin tähyillessä tuntuu, että yhden

Kuolemanvaara

8 joulukuun, 2021

Suomessa syntyi vuonna 2020 lähes 24 000 poikaa. Kun he

Tulevaisuushuuto

8 joulukuun, 2021

Kansanedustaja Kivisaari: Festivaalituki on tulevaisuushuuto Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt

Taiteen merkityksestä yhteisöllisyydelle

13 syyskuun, 2021

Puhe päiväkoti Tähden avajaisissa 10.9.2021 Arvoisat juhlavieraat Minulla on ilo

Lintilällä savuava ase

6 syyskuun, 2021

Elinkeinoministeri Mika Lintilällä (kesk.) on epäkiitollinen työ EU:n aluerahojen jakamisessa.