Humahdus

Kulunut vuosi alkaa olla päätepisteessä. Taaksepäin tähyillessä tuntuu, että yhden vuoden aika on vain humahdus, kun se on ohi.

Oikeastaan se on vähän pelottavakin ajatus. Elämän vauhti on rivakkaa ja huomaan, että kaikesta on kauan. Ajasta, kun lapset olivat pieniä, ajasta, kun vietin kesät mummolassa, ajasta, jolloin kuljin hiihtäen kouluun.

Sitä aikaa ei enää ole.

Vuosi 2021 oli jälleen koronavuosi. Alamme olla tottuneita kulkemaan maskit kasvoilla, miettimään, saako ihmisiä tavata tai kuulemaan, että käsiä pitäisi hinkata puhtaaksi. Otamme kolmatta rokotetta ja tahdomme uskoa, että se voisi sitten riittää.

Nykyhetkessä on levottomuutta, oudon ajan kaikuja, jolloin ihminen muuttui toiselleen tartuntavaaraksi. Sellainen näkymä ei ole kaunis.

Kauneutta meillä kuitenkin on. Joka päivä ihmiset tekevät toisilleen hyvää. Hoitajat hoitavat, opettajat opettavat, viljelijät viljelevät, lääkärit tutkivat, palomiehet sammuttavat, kauppiaat myyvät ja auraajat pölyttävät lumet tieltä sivuun. Joka päivä äiti ottaa lapsen syliin ja isä pelaa pihapeliä. Joka päivä tapahtuu hyviä asioita.

Ympärillämme on paljon enemmän toivoa kuin toivottomuutta. Enemmän hyvää kuin pahaa.

Lopulta meillä ei ole kuin nykyhetki. Tämä hetki kun luemme lehteä tai elämme tässä kohtaa. Menneisyys on tapahtunut ja tulevasta emme tiedä.

Silti kaikki tapahtunut ovat osa sitä, mitä tunnemme. Olemme eletyn elämän muovaamia juuri tällaisena. Ja tulevaan voimme omilla valinnoillamme vaikuttaa. Ei tietenkään kaikkeen, mutta hyvin moneen asiaan.

Voimme ajatella, että vuodesta 2022 tulee elämäni paras vuosi. Siihen ei tarvita välttämättä maailmanympärimatkaa tai lottovoittoa, siihen saattaa riittää, että lukee kirjoja tai hidastaa elämää. Siihen saattaa riittää, että katselee enemmän taivasta tai soittaa ystävälleen. Siihen saattaa riittää, että kävelee aamulenkin.

Siihen saattaa riittää, että välittää läheisistään.

Onnellista uutta vuotta kaikille.

Pasi Kivisaari
Seinäjoen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja
kansanedustaja (kesk)

julkaistu JP-Kunnallissanomissa 30.12.2021

Seinäjoen kaupunginteatteri 60 vuotta.

4 huhtikuun, 2024

Minulla on ilo ja kunnia tuoda Seinäjoen kaupungin tervehdys juhlavuotta

akateemiset-aidit

Pieni tyttö

4 huhtikuun, 2024

Kävelin koulun pihamaalla ja puheilleni tuli reilun metrin mittainen pieni

Valtakunnalliset opaskoulutuspäivät ja Seinäjoen oppaat ry 50 vuotta

4 huhtikuun, 2024

Hyvät juhlavieraat Minulla on ilo ja kunnia tuoda Seinäjoen kaupungin

Yhtenä iltana

4 huhtikuun, 2024

Huone oli täynnä väkeä. Alkuillan odotus, ensitulosten optimismi ja toiveikkaat

Neljä vuotta

22 maaliskuun, 2023

Radiomainosta tekemässä

21 maaliskuun, 2023

TV-mainos

21 maaliskuun, 2023

Video puheestani kyselytunnilla 16.2.2023

22 helmikuun, 2023

Omat jalat

9 tammikuun, 2023

Älä kato ittees, kato taivasta. Kari Hotakaisen Luonnon laki -romaani

Kuka puhuisi opettajista?

30 joulukuun, 2022

Yhteiskunnassa on muutamia julkisen alan kivijalka-ammatteja, joiden tehtävänä on rakentaa

Evästeasetukset

Käytämme evästeitä sivustollamme. Evästeet ovat selaimelle tallennettuja teksti­tiedostoja. Toiminnalliset evästeet sisältävät tietoja, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnalle. Analytiikkaevästeillä saamme sivuston käyttöön ja suoritus­kykyyn liittyviä tietoja. Tarkemmat tiedot kävijätietojen keräämisestä löytyy tietosuojaselosteestamme.