Ilma, jota hengitämme

Sananvapaus on keskeinen ihmisoikeus. Sen avulla voimme rakentaa maailmaa, jossa katsomme toisiamme kohti. Samalla se on sivistyneen yhteiskunnan kivijalka.

Sananvapaus ei kuitenkaan tarkoita, että mitä tahansa saa sanoa. Siihen kuuluu myös vastuu. Röyhkeys ei ole sananvapautta, vaan ilkeyttä. Loukkaava puhe ei ole sankarillista, vaan osoitus typeryydestä. Tollous on yhä tolloutta ja valhe valetta. Sananvapaus on myös käytöstapoja, joihin kuuluu toisen ihmisen kunnioittaminen.

Elämme valitettavan paljon epätotuuksien maailmassa. Huomioita haetaan kyseenalaisilla, suunsoittoon ja puolivillaisiin väittämiin perustuvilla argumenteilla, jolloin syntyy harha todellisuudesta.

Tiedon määrän taukoamaton tunkeutuminen eri viestivälineistä on johtanut hajautuneeseen maailmankuvaan ja pirstaloituneeseen käsitykseen totuudesta. Se on johtanut huutamisen kilpajuoksuun, jossa kaikki ravaavat eri suuntiin. Ajassa on aggressiivisuutta, silmitöntä vihaa ja loukkaavaa kielenkäyttöä. Luolamiehen karskeutta.

Journalismin tehtävä on osoittaa, mikä on totta ja mikä höpinää. Sen tehtävä on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen. Lukijan on voitava erottaa, mitkä ovat tosiasioita ja mitkä Tuhannen ja yhden yön satuja.

Tämän päivän hyvä valistaja on tietoon perustuva paikallismedia verkkosivuineen, digilehtineen, kaikkineen. Sen mahdollisuus on tuoda esiin ihminen, joka saa voimansa levikkialueen maaperästä. Sen mahdollisuus on kohdata peltoja harjaavat isännät, suruja kantavat nuoret, arjessa loistavat äidit ja yksinäisyydessä asuvat miehet. Sen mahdollisuus on kertoa, mitä elämä on. Tehdä tekoja, jotka yhdistävät ihmisiä.

Toimittajan on mentävä sinne, missä ihmiset ovat. Kohdata asiat silmien tasolta. Kamarista huutelemalla puhe pysähtyy eteiseen.

Paikallismedia itsessään ei tarkoita vielä mitään. Alalla pyörii haaskoja, joiden painettu sana on harkittua ja järjestelmällistä pyrkimystä manipuloida ihmisten asenteita ja mielikuvia. Ruokkia ennakkoluuloja ja vaientaa erimieliset. Heille journalismi on oman puutarhan esittelemistä.

Tarvitsemme paikallista arvopohjaa, tervettä itsetuntoa ja vahvaa, juurevaa identiteettiä. Tolkuissaan laukkaavaa maisemaa, josta syntyy tarina ja ihmisen ääni. Sitä kautta voimme sitoutua kylään ja kaupunkiin. Ilmaan, jota hengitämme.

Seinäjoen Sanomien uuden nousun tie on valmis alkamaan. Toivotan onnea ja menestystä. Teitä totisesti tarvitaan.

Pasi Kivisaari
kansanedustaja (kesk)
Seinäjoki

Julkaistu Seinäjoen Sanomissa 24.2.2021

Tekojään avajaiset 22.11.2025

17 joulukuun, 2025

Arvoisa yleisö, hyvät luistelun ystävät, Tänään on hieno päivä –

Hyvän mielen toritapahtuma – Tervetulopuhe

12 elokuun, 2025

Hyvät toritapahtuman osallistujat, yhteistyökumppanit, naiset ja miehet Seinäjoen kaupungin puolesta

Puheenvuoro: Etelä-Pohjanmaa Naisklubin seminaari

3 kesäkuun, 2025

Seinäjoen kaupungin tervehdys tilaisuuteen “Isonvihan vaikutukset Etelä-Pohjanmaalla” Seinäjoen kaupungintalo, 3.6.2025

Sielu

31 toukokuun, 2025

Politiikasta sanotaan, että se vie sielun. Mitä korkeammalle kiipeää, sitä

Ennen oli kaikki paremmin

17 maaliskuun, 2025

Älkää yrittäkö väittää vastaan. Ennen oli kaikki paremmin, ja jos

Seinäjoki ei saa jarruttaa – tarvitaan rohkeutta

7 helmikuun, 2025

Huhtikuun 2025 kuntavaalit eivät ole vain vaalit – ne ovat

Loppiainen

29 tammikuun, 2025

Ylistaro 6.1.2025 Puheenvuoro Seinäjoen kaupunginvaltuuston puheenjohtajana ja rehtorina Teema: Turvallinen

Seinäjoki-Ilmajoki-Isokyrö uusi työllisyysalue

31 joulukuun, 2024

Seminaari- Seinäjoen kaupunginvaltuuston puheenjohtajan puheenvuoro joulukuu 2024 Hyvät kuulijat, arvoisa

Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan joulupuhe

31 joulukuun, 2024

joulukuu 2024 Hyvät valtuutetut, viranhaltijat, nuorisovaltuuston edustaja, lähetystekniikka, Seinäjoen kaupungin

Joulunavaus

30 marraskuun, 2024

Puhe Seinäjoen Keskustorin joulunavaus marraskuu 2024 Hyvät naiset ja miehet,

Evästeasetukset

Käytämme evästeitä sivustollamme. Evästeet ovat selaimelle tallennettuja teksti­tiedostoja. Toiminnalliset evästeet sisältävät tietoja, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnalle. Analytiikkaevästeillä saamme sivuston käyttöön ja suoritus­kykyyn liittyviä tietoja. Tarkemmat tiedot kävijätietojen keräämisestä löytyy tietosuojaselosteestamme.