Järjestöt saivat työrauhan vuodelle 2021

Medialle ke 16.9.2020, julkaistavissa heti

Keskustan eteläpohjalainen kansanedustaja Pasi Kivisaari on tyytyväinen budjettiriihessä sovittuihin kompensaatioihin järjestöille, joiden rahoitus on ollut riippuvainen Veikkauksen tuloksesta.

Hallitus esitteli budjettiriihensä tuloksia keskiviikkona. Kolmannen sektorin toimintaedellytykset varmistetaan kompensoimalla yli 300 miljoonan euron tuottojen lasku Veikkauksen edunsaajille täysimääräisesti vuonna 2021.

– Suomen lukuisat järjestöt tekevät korvaamatonta työtä tieteen, taiteen, liikunnan, nuorisotyön tai sosiaali- ja terveyspalvelujen saralla. Järjestöjen tekemä työ tavoittaa lähes jokaisen suomalaisen, Kivisaari toteaa. 

Järjestöt kantavat yhteiskuntavastuuta luomalla suomalaisille hyvinvointia ja auttamalla ihmisiä selviytymään hankalista elämänvaiheista. Järjestöt tarjoavat mahdollisuuden parempaan elämään ja auttavat suomalaisia pysymään terveinä sekä tervehtymään. Ilman järjestöjen työtä monet suomalaiset jäisivät ilman liikuntaharrastuksia ja kulttuurielämyksiä.

– Erityisesti vaikeina aikoina järjestöjen tarjoama apu korostuu. Hallitus on tiedostanut, että se tarvitsee kolmannen sektorin rinnalleen, Kivisaari jatkaa.

Vaikka budjettiriihessä tehdyt ratkaisut tuovat työrauhan vuodelle 2021, pitkällä aikavälillä tarvitaan uusia rahoitusratkaisuja. Hallitus tuo esityksen arpajaislain uudistamisesta eduskuntaan kesäkuuhun 2021 mennessä.

– Toivoa tulevaisuuteen tuo se, että tässä yhteydessä kukaan ei ole kyseenalaistanut järjestöjen työn merkitystä. Suomalaisen yhteiskunnan hyvinvointi lepää vahvasti järjestöjen varassa, Kivisaari näkee.

Tekojään avajaiset 22.11.2025

17 joulukuun, 2025

Arvoisa yleisö, hyvät luistelun ystävät, Tänään on hieno päivä –

Hyvän mielen toritapahtuma – Tervetulopuhe

12 elokuun, 2025

Hyvät toritapahtuman osallistujat, yhteistyökumppanit, naiset ja miehet Seinäjoen kaupungin puolesta

Puheenvuoro: Etelä-Pohjanmaa Naisklubin seminaari

3 kesäkuun, 2025

Seinäjoen kaupungin tervehdys tilaisuuteen “Isonvihan vaikutukset Etelä-Pohjanmaalla” Seinäjoen kaupungintalo, 3.6.2025

Sielu

31 toukokuun, 2025

Politiikasta sanotaan, että se vie sielun. Mitä korkeammalle kiipeää, sitä

Ennen oli kaikki paremmin

17 maaliskuun, 2025

Älkää yrittäkö väittää vastaan. Ennen oli kaikki paremmin, ja jos

Seinäjoki ei saa jarruttaa – tarvitaan rohkeutta

7 helmikuun, 2025

Huhtikuun 2025 kuntavaalit eivät ole vain vaalit – ne ovat

Loppiainen

29 tammikuun, 2025

Ylistaro 6.1.2025 Puheenvuoro Seinäjoen kaupunginvaltuuston puheenjohtajana ja rehtorina Teema: Turvallinen

Seinäjoki-Ilmajoki-Isokyrö uusi työllisyysalue

31 joulukuun, 2024

Seminaari- Seinäjoen kaupunginvaltuuston puheenjohtajan puheenvuoro joulukuu 2024 Hyvät kuulijat, arvoisa

Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan joulupuhe

31 joulukuun, 2024

joulukuu 2024 Hyvät valtuutetut, viranhaltijat, nuorisovaltuuston edustaja, lähetystekniikka, Seinäjoen kaupungin

Joulunavaus

30 marraskuun, 2024

Puhe Seinäjoen Keskustorin joulunavaus marraskuu 2024 Hyvät naiset ja miehet,

Evästeasetukset

Käytämme evästeitä sivustollamme. Evästeet ovat selaimelle tallennettuja teksti­tiedostoja. Toiminnalliset evästeet sisältävät tietoja, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnalle. Analytiikkaevästeillä saamme sivuston käyttöön ja suoritus­kykyyn liittyviä tietoja. Tarkemmat tiedot kävijätietojen keräämisestä löytyy tietosuojaselosteestamme.