Miten vähän minusta jää

Kävelin Provinssista kotiin. Olin takussa, liikaa juhlineena ja vaimolla oli sietämistä. Arveli, että ihmiset näkivät ja hävettävää riittää. En lähtenyt vastaankaan väittämään. Olin villiintynyt liikaa, eikä niin pitäisi tehdä. Aamulla olin turvonnut ja pelotti mennä postilaatikolle. Olin hutera.Äiti soitti. Isä oli joutunut teholle, minun rakas isä. Aloin häivytellä pois eilisiä muistoja ja komensin itseni sairaalaan. Siellä käytävällä oli äiti, luin tehohoidon vierasohjeet ja sanoin, että tämä on monistettu lappu. Kaikille ne näitä kirjoittelee. Äitiä ja vaimoa itketti.Mentiin siihen huoneeseen. Siellä oli letkuja, monitoreita ja isä. Katsoin häntä ja näin, että hän oli takussa. Hän on pitkään työtä tehnyt ihminen, joka oli nyt pakotettuna tähän, huutamaan apua. Kaikki oli riisuttu, mitään ulkoista ei ollut.

Huoneessa oli hoitaja, joka kertoi tilanteen. En ymmärtänyt kaikkea, mutta pidin hänestä. Hän sanoi, että isä on hyvissä käsissä. Uskoin joka sanan ja ilmoitin seurueelle, että isä on sairaalan vip-huoneessa. Se nauratti meitä ja olin ylpeä nokkeluudestani.

Lähdettiin pois. Veljet kävivät ja sisko soitteli. Olimme toistemme tukena, katsoin pikkuveljeäni eri sävyyn. He olivat perhettäni, enkä enää tunnistanut teinivuosieni angstia. Vittumainen pikkuveli, joka ei ymmärrä häipyä huoneestani. Nyt tukeuduin heihin.

Perheen, isän merkitys räjähtää käsiin, kun menettämisen pelko konkretisoituu. En ole koskaan isälleni – oikeastaan kenellekään läheiselleni sanonut – että he ovat tärkeitä. Pyörin liikaa omassa kuplassani, oletan, että kaikki on pysyvää. Oikeastaan kyse on siitä, että en pysty mitään sanomaan. En uskalla tai osaa.

En siis ole oikea mies kenellekään mitään neuvoa antamaan. Mutta sanokaa se silloin, kun sanottavaa vielä on. Sanokaa, että olet hyvä ihminen, kaikessa riittävä. Sanokaa, että pidän sinusta, vaikka olet heikko. Sanokaa, että mikään ei enää häiritse. Sanokaa, että rakastatte häntä.

Ainoa pysyvyys on inhimillisyys ja ihmisen tie. Se alkaa ja se loppuu. Siksi tulisi jotenkin osata tämä kuvio. Soittaa, mitä sille ihmiselle kuuluu, kysyä miten se jaksaa. Sanoa, että unettomuus on epänormaalia.

Elämä on hyvä. Kun siinä takussa kävelin Provinssista, näin jäniksen. Se hyppelehti pois, mutta ei sen ollut kiire mihinkään. Jäin miettimään, mihin se meni. Jäin miettimään, mihin minä olen menossa. Jäin miettimään, miten vähän minusta jää. Sinä yönä oli rikinkeltainen taivas.

Pasi Kivisaari

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja (kesk)

Julkaistu alunperin Eparissa 11.7.2018

Järjestöt saivat työrauhan vuodelle 2021

syyskuu 16, 2020

Medialle ke 16.9.2020, julkaistavissa heti Keskustan eteläpohjalainen kansanedustaja Pasi Kivisaari

Puhe puoluekokouksessa

syyskuu 5, 2020

Hyvät keskustalaiset, vastuunkantajat, ystävät! Minun Suomeni on tähtitaivaan alla. Se

Sivistykseni rajat ovat maailmani rajat

syyskuu 1, 2020

Olen keskustalainen, koska puolue on arvoiltaan vakaa ja viisas. Keskustalaisuus

eduskustavaalit-teemat-pasi-kivisaari

Sitä kohti, mitä pelkää

elokuu 12, 2020

Suomen Keskustan puoluekokous järjestetään syyskuun alussa Oulussa. Olen asettunut Etelä-Pohjanmaan

Kun muut ovat ympäriltä häipyneet

elokuu 1, 2020

Oli heinäkuun 6. päivä. Ajelin kohti Niinisalon varuskuntaa. Takapenkillä oli

joukko-teloitus

Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi

heinäkuu 20, 2020

Monilla vanhemmilla – minullakin – on ajatus siitä, että lapseni

eduskustavaalit-teemat-pasi-kivisaari

Minä kaipaan heitä

toukokuu 19, 2020

Suuri osa maailman ihmisistä elää rajoitettua elämää koronaviruspandemian vuoksi. Koronavirustartunnat

Kahden viikon tähden

toukokuu 6, 2020

Varhaiskasvatus ja perusopetus palaavat lähiopetukseen ja -kasvatukseen toukokuun puolessa välissä.

miten-vahan-minusta-jaa

Polvillaan

huhtikuu 15, 2020

Työllisyysasteen nosto ja julkisen talouden tasapaino ovat olleet hallitusten ykköstavoitteita

Ilman suuria suruja

maaliskuu 31, 2020

Koronaviruksen suurimmat haasteet nähdään terveydenhuollossa ja taloudessa. Samaan aikaan virus