Koulujen oppilashuolto käy vajaaliekillä

Medialle to 22.10.2020, julkaistavissa heti

 

Keskustan eteläpohjalainen kansanedustaja Pasi Kivisaari on huolissaan resurssivajeesta peruskoulujen oppilashuollossa. Resurssitarve käy ilmi Aluehallintovirastojen ja opetus- ja kulttuuriministeriön tekemästä kyselystä.

-Koronaan liittyvät poikkeusjärjestelyt ovat vaikeuttaneet oppilashuollon toimintaan. Lisäksi etäopiskelu ja koronalevottomuus ovat lisänneet monen oppilaan tuen tarvetta. Koulujen tuki käy tällä hetkellä vajaaliekillä, mikä on huolestuttavaa, Kivisaari toteaa.

Kyselyn mukaan eniten tarvetta olisi kuraattoripalveluille. Seuraavaksi eniten tarvetta koettiin psykologi-, terveydenhoitaja- ja lääkäripalvelulle. Kyselyn vastaajista yli puolet arvioi, että lääkäri- ja psykologipalveluiden saatavuus on korkeintaan kohtalaisella tasolla. 

-Valitettavasti tarve ja saatavuus eivät kohtaa kaikkialla. Vaikka kuntatalous on heikoilla, olisi erityisen tärkeää, että kunnat eivät laiminlöisi oppilashuollon palveluita. Epäonnistuminen jättää jäljen pitkälle tulevaisuuteen, Kivisaari toteaa.

Monia oppilashuollon palveluita kyetään järjestämään myös etäyhteyksin. Jo pelkkä videoyhteys turvalliseksi koettuun aikuiseen tarjoaa merkittävää apua monelle nuorelle. 

-Esimerkiksi mielenterveysongelmien kanssa painivia nuoria ei saa jättää yksin, vaan tuki on saatava perille koronasta huolimatta, Kivisaari jatkaa.

Hallitus on tämän vuoden lisätalousarviossa ja ensi vuoden budjetissa tukenut voimakkaasti kuntia. Näillä toimilla pyritään turvaamaa mm. oppilashuollonpalvelut kaikkialla Suomessa.

-Toivon, että osa kuntatuesta kohdistetaan suoraan oppilashuollon vahvistamiseen. Lasten ja nuorten maailma on tässä ja nyt, eikä sitä aikaa saa takaisin, Kivisaari toteaa.

Tekojään avajaiset 22.11.2025

17 joulukuun, 2025

Arvoisa yleisö, hyvät luistelun ystävät, Tänään on hieno päivä –

Hyvän mielen toritapahtuma – Tervetulopuhe

12 elokuun, 2025

Hyvät toritapahtuman osallistujat, yhteistyökumppanit, naiset ja miehet Seinäjoen kaupungin puolesta

Puheenvuoro: Etelä-Pohjanmaa Naisklubin seminaari

3 kesäkuun, 2025

Seinäjoen kaupungin tervehdys tilaisuuteen “Isonvihan vaikutukset Etelä-Pohjanmaalla” Seinäjoen kaupungintalo, 3.6.2025

Sielu

31 toukokuun, 2025

Politiikasta sanotaan, että se vie sielun. Mitä korkeammalle kiipeää, sitä

Ennen oli kaikki paremmin

17 maaliskuun, 2025

Älkää yrittäkö väittää vastaan. Ennen oli kaikki paremmin, ja jos

Seinäjoki ei saa jarruttaa – tarvitaan rohkeutta

7 helmikuun, 2025

Huhtikuun 2025 kuntavaalit eivät ole vain vaalit – ne ovat

Loppiainen

29 tammikuun, 2025

Ylistaro 6.1.2025 Puheenvuoro Seinäjoen kaupunginvaltuuston puheenjohtajana ja rehtorina Teema: Turvallinen

Seinäjoki-Ilmajoki-Isokyrö uusi työllisyysalue

31 joulukuun, 2024

Seminaari- Seinäjoen kaupunginvaltuuston puheenjohtajan puheenvuoro joulukuu 2024 Hyvät kuulijat, arvoisa

Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan joulupuhe

31 joulukuun, 2024

joulukuu 2024 Hyvät valtuutetut, viranhaltijat, nuorisovaltuuston edustaja, lähetystekniikka, Seinäjoen kaupungin

Joulunavaus

30 marraskuun, 2024

Puhe Seinäjoen Keskustorin joulunavaus marraskuu 2024 Hyvät naiset ja miehet,

Evästeasetukset

Käytämme evästeitä sivustollamme. Evästeet ovat selaimelle tallennettuja teksti­tiedostoja. Toiminnalliset evästeet sisältävät tietoja, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnalle. Analytiikkaevästeillä saamme sivuston käyttöön ja suoritus­kykyyn liittyviä tietoja. Tarkemmat tiedot kävijätietojen keräämisestä löytyy tietosuojaselosteestamme.