Miten toimia koko alueen edunvalvojana

Vaasan vaalipiiristä valitaan 16 kansanedustajaa. Vaalien jälkeen vaalikartalta on helposti nähtävissä missä päin vaalipiiriä kukin edustaja nauttii eniten kannatusta. Kansanedustajan tehtävänä ei kuitenkaan ole vain omien äänestäjiensä edustaminen. Koko vaalipiiri on pidettävä mielessä ja monissa päätöksissä koko Suomi tai koko ihmiskunta.

Olen jo Seinäjoen kaupunginvaltuutettuna päässyt monesti päättämään asioista, joiden kohdalla en voi sanoa olevani asiantuntija. Tällaisissa asioissa on poikkeuksellisen tärkeää, että osaa kuunnella muita ihmisiä. Se asian parhaiten valaiseva ja ratkaisevan tärkeä näkökulma voi tulla keneltä vain.

Seinäjoesta on kuntaliitosten ansioista kasvanut paljon entistä isompi kaupunki. Väkilukumme on kaksinkertaistunut ja pinta-alamme kymmenkertaistunut. Asioita ei voida enää miettiä vain kantakaupungin näkökulmasta, vaan on yritettävä nähdä asiat myös toisaalta käsin. Uusi koulu yhdessä kaupunginosassa saatetaan nähdä menetyksenä toisaalla. Parantuneet palvelut jossain voivat tuntua muualla siltä, että heidät on unohdettu.

Kaupunki kasvaa vauhdilla ja uudet kerrostalot tekevät keskustasta entistä kaupunkimaisemman. Kuntaliitosten ansiosta kaupungista on tullut myös suuri maatalousalue. Etelä-Pohjanmaan pellot ovat paitsi maatalousmaata, myös viljeltyä kulttuurimaisemaa. Samalla tavalla kuin uutta rakennettaessa on otettava huomioon jo olemassa olevat rakennukset, on muistettava, että myös pellot on rakennettu ja niistä pidetään jatkuvasti huolta.

Tasapainoiluahan päätöksenteko aina on. Kaikkea hyvää ei voida toteuttaa ja loputtomasti ei voida kerätä aineistoa päätöksenteon tueksi. Vaikka päätöksentekijä ei kokisi toisen edun olevan toiselta pois, voi se sellaiselta näyttää. Koko ajan on yritettävä muistaa, että itselle oudolta kuulostava mielipide voi olla hyvin perusteltu hieman toisesta näkökulmasta katsoen.

Minä olen lähtöisin Lapualta ja asun tänään Seinäjoella. Minulla on asioihin oma näkökulmani, joka on muodostunut elämäni varrella kaikesta oppimastani ja kokemastani. Uskon kykyihini asettua toisen ihmisen asemaan ja olen tästä syystä mukana päättämässä yhteisistä asioista sekä tavoittelemassa paikkaa kansanedustajana.

En laita pahakseni jos joku joskus vetää hihasta ja hieman oikaisee ajatuksiani. Vaalityössä tärkeintä onkin mielestäni ihmisten kuuntelu.

Pasi Kivisaari

kaupunginhallituksen puheenjohtaja (kesk)

Tekojään avajaiset 22.11.2025

17 joulukuun, 2025

Arvoisa yleisö, hyvät luistelun ystävät, Tänään on hieno päivä –

Hyvän mielen toritapahtuma – Tervetulopuhe

12 elokuun, 2025

Hyvät toritapahtuman osallistujat, yhteistyökumppanit, naiset ja miehet Seinäjoen kaupungin puolesta

Puheenvuoro: Etelä-Pohjanmaa Naisklubin seminaari

3 kesäkuun, 2025

Seinäjoen kaupungin tervehdys tilaisuuteen “Isonvihan vaikutukset Etelä-Pohjanmaalla” Seinäjoen kaupungintalo, 3.6.2025

Sielu

31 toukokuun, 2025

Politiikasta sanotaan, että se vie sielun. Mitä korkeammalle kiipeää, sitä

Ennen oli kaikki paremmin

17 maaliskuun, 2025

Älkää yrittäkö väittää vastaan. Ennen oli kaikki paremmin, ja jos

Seinäjoki ei saa jarruttaa – tarvitaan rohkeutta

7 helmikuun, 2025

Huhtikuun 2025 kuntavaalit eivät ole vain vaalit – ne ovat

Loppiainen

29 tammikuun, 2025

Ylistaro 6.1.2025 Puheenvuoro Seinäjoen kaupunginvaltuuston puheenjohtajana ja rehtorina Teema: Turvallinen

Seinäjoki-Ilmajoki-Isokyrö uusi työllisyysalue

31 joulukuun, 2024

Seminaari- Seinäjoen kaupunginvaltuuston puheenjohtajan puheenvuoro joulukuu 2024 Hyvät kuulijat, arvoisa

Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan joulupuhe

31 joulukuun, 2024

joulukuu 2024 Hyvät valtuutetut, viranhaltijat, nuorisovaltuuston edustaja, lähetystekniikka, Seinäjoen kaupungin

Joulunavaus

30 marraskuun, 2024

Puhe Seinäjoen Keskustorin joulunavaus marraskuu 2024 Hyvät naiset ja miehet,

Evästeasetukset

Käytämme evästeitä sivustollamme. Evästeet ovat selaimelle tallennettuja teksti­tiedostoja. Toiminnalliset evästeet sisältävät tietoja, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnalle. Analytiikkaevästeillä saamme sivuston käyttöön ja suoritus­kykyyn liittyviä tietoja. Tarkemmat tiedot kävijätietojen keräämisestä löytyy tietosuojaselosteestamme.