Mumma

Hyvin iäkkäiden ihmisten määrä kasvaa Suomessa nopeasti. Siinä missä 1970-luvulla oli vain kolmisen tuhatta 90-vuotiasta, on heitä tällä hetkellä jo noin 50 000.

Mummani on yksi heistä. Hän elää ikäihmisille tarkoitetussa palvelukeskuksessa, jossa on oma huone ja lämminhenkinen hoito. Palvelutaloon hänet johdattivat liian useat kaatumiset kotona. Kun ambulanssimiehet tulivat häntä lattialta nostelemaan, hän moitiskeli partiota siitä, että he olivat käyneet peremmälle ulkokengät jalassa.

Sillä matkalla hän nyt on. Kengät jalassa kulkeneet jättivät kotiin viimeiset jäljet.

Mumma muutti palvelutaloon, jossa minäkin usein kävin. Koronan myötä tapaamisemme harvenivat ja välillä loppuivat kokonaan. Henkilökunta teki parhaansa, että sukulaisille mahdollistui puhelinsoitot ja turvallisesti järjestetyt tapaamiset maskeineen ja turvaväleineen. Myös mumma suhtautui virukseen vakavasti ja jaksoi puhelinsoitoilla muistuttaa, että ei tänne saa nyt tulla.

Toisinaan saimme kuitenkin nähdä. Viime jouluaattona kasasin perheen ja lähdimme mumman luo.

Koitin huutaa kuulumisiani ja kysellä vointeja, välillämme oli etäisyys. Hän katseli minua pyörätuolistaan, ihmetteli kiireitäni ja kertoi, moneltako palvelutalossa aina syödään. Hänen kolme lastaan olivat myös päivän aikana soittaneet ja tyttärelleen hän oli ehdottanut lasien pesua.

Kaikesta mukavasta keskustelusta huolimatta, minua kalvasi syyllisyydentunne. Viimeisenä isovanhemmistani elossa oleva ihminen, joka on minua hoitanut vauvasta saakka, elää yksinäisyydessä. Tai ei hän yksin ole, hänellä on siellä seuraa ja hoivaa, mutta hänen maailmansa oli se talo ja ne ihmiset. Työtä tekevien ja sattumalta samaan paikkaan ohjattujen asukkaiden joukko, jossa olin vierailija ulkomaailmasta. Tyttärenpoika, joka leuhottaa liikaa ja polttaa kynttilää molemmista päistä. Olin etääntynyt hänen elämästään.

Näin, että hänellä ei ollut hätää, eikä kipuja. Hän elää rutiineissaan, joita määrittävät ruokailut, lääkkeet, päiväohjelmat ja nukkuminen. Hänellä ovat nämä ihmiset, nämä seinät. Tämä on hänen koko maailmansa.

Hänellä on myös muistot. Hän kaipaa yhä kolmekymmentä vuotta sitten poisnukkunutta miestään. Minun paappaani. Yhdessä he myös kokivat Lapuan Patruunatehtaan räjähdyksen, josta jäivät täpärästi henkiin.

Kun vierailumme päättyi, toivottelimme hyvät joulut. Hoitaja tuli häntä hakemaan ja kiitin vierailusta. Katselin kun häntä vietiin, hän näytti pieneltä ja hauraalta.

Mumma, josta vähin askelin liu`un pois.

Pasi Kivisaari
kansanedustaja (kesk)

Julkaistu Eparissa 17.2.2021

Radiomainosta tekemässä

21 maaliskuun, 2023

TV-mainos

21 maaliskuun, 2023

Video puheestani kyselytunnilla 16.2.2023

22 helmikuun, 2023

Omat jalat

9 tammikuun, 2023

Älä kato ittees, kato taivasta. Kari Hotakaisen Luonnon laki -romaani

Kuka puhuisi opettajista?

30 joulukuun, 2022

Yhteiskunnassa on muutamia julkisen alan kivijalka-ammatteja, joiden tehtävänä on rakentaa

Pasin kuukausikirje, joulukuu 2022

21 joulukuun, 2022

Pasi kirjoittaa tärkeimmistä kuulumisista kuukausittain. Julkaisemme joulukuun 2022 kuukausikirjeen poikkeuksellisesti

Valtioneuvoston selonteko – Suomen digitaalinen kompassi

16 marraskuun, 2022

Keskustan ryhmäpuheenvuoro 16.11.2022, Pasi Kivisaari Arvoisa puhemies, “Digikompassi” on kapulakieltä,

Leipä ja lämpö eivät tule itsestään

16 marraskuun, 2022

Olen EU-myönteinen. Suomen kuuluminen Euroopan Unioniin tuo ja on tuonut

pasi-kivisaari

Sillä hetkellä maailma on kaunis

9 marraskuun, 2022

Isänpäivää vietetään isien kunniaksi ja muistoksi ensi sunnuntaina. Juhlapäivä on yksi

Suomalaisten liikkumattomuus kestämätön ongelma

13 lokakuun, 2022

Tuore UKK-instituutin (11.10.) toteuttama liikuntaraportti paljastaa suomalaisten vähäisen liikkumisen olevan