Seinäjoki ei saa jarruttaa – tarvitaan rohkeutta

Huhtikuun 2025 kuntavaalit eivät ole vain vaalit – ne ovat hetki, jolloin päätämme, millaiseksi Seinäjoki kasvaa. Tulevaa valtuustokautta värittää rakenteellinen sopeutus- ja tasapainotusohjelma, jolla tavoitellaan pysyviä taloudellisia vaikutuksia vähintään 15 miljoonaa euroa vuoteen 2028 mennessä. Sitä toteuttaessa ei saa valtuutetun puntti tutista, mutta kaiken kuuluu tehdä järki päässä.

Oleellinen kysymys kuuluu: sopeudummeko vain hiljaisesti vai käytämmekö tämän mahdollisuutena rakentaa entistä vahvempaa ja rohkeampaa Seinäjokea?

Oma linjani on selkeä: Seinäjoen ei pidä pysähtyä, vaan sen on jatkettava kasvua, kehitystä ja uudistumista. Keskustan ja asemanseudun kehittäminen on vietävä kunnianhimoisesti eteenpäin, eikä investoinneista tule leikata, vaan ne on suunnattava viisaasti sinne, missä ne tuottavat elinvoimaa. Meidän on myös kehitettävä kaupunginosakeskuksia niin, että lähipalvelut ja asumisen laatu paranevat koko kaupungin alueella.

Talouden tasapainottaminen on välttämätöntä, mutta Seinäjoki ei saa ajautua varovaisuuden ansaan. On kyettävä päätöksiin, jotka vahvistavat kasvua ja kilpailukykyä. Meidän on uskallettava uudistaa palvelurakennetta ja toimintatapoja, investoitava elinvoimaan ja pidettävä huolta siitä, että Seinäjoki pysyy paikkana, jossa yritykset haluavat toimia, ihmiset haluavat asua ja nuoret haluavat rakentaa tulevaisuuttaan.

Myös liikunnan ja kulttuurin merkitys on ymmärrettävä: ne eivät ole luksusta, vaan hyvinvoinnin peruspilareita. Elinvoimainen kaupunki houkuttelee asukkaita ja yrityksiä juuri sen kautta, mitä se tarjoaa arkeen ja vapaa-aikaan.

Ei myöskään riitä, että hoemme mantraa laadukkaasta kasvatuksesta ja opetuksesta – meidän on tehtävä konkretiaa, joilla varmistetaan, että koulut ja päiväkodit ovat vetovoimatekijöitä. Oivallinen konkretia ovat esimerkiksi uudet Törnävän ja Kärjen koulut, jotka ovat olosuhteiltaan valtaisa kädenojennus sadoille seinäjokelaisille perheille.

Mitään ei saa olettamalla, kaikki on ansaittava.

Seinäjoen on oltava Etelä-Pohjanmaan selkeä veturi, mutta ei yksin. Tarvitsemme entistä tiiviimpää yhteistyötä hyvinvointialueen ja maakunnan muiden kuntien kanssa. Vahva Etelä-Pohjanmaa tarvitsee vahvan keskuskaupungin, joka kantaa vastuunsa koko alueen kehityksestä ja toimii rohkeasti suunnannäyttäjänä.

Seinäjoki ei ole koskaan ollut kaupunki, joka jää odottamaan. Nyt ei ole aika peruuttaa, vaan painaa kaasua – viisaasti, mutta rohkeasti.

Pasi Kivisaari

Seinäjoen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja (kesk)

julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa ti 4.2.2025

Lainaa vain

31 lokakuun, 2024

kolumni Eparissa lokakuu 2024 Vanhemmuuden alkupiste on kirkas ja räjähtävä,

Teatterin merkitys kulttuurille ja taloudelle – Miksi Seinäjoen kaupunginteatterin lisäavustuspäätös oli elintärkeä?

31 lokakuun, 2024

Mielipidekirjoitus Ilkka-Pohjalainen lokakuu 2024 Kulttuuri ei ole vain viihdettä –

Rakennusneuvos Keijo Karhun neuvosjuhla

31 lokakuun, 2024

onnittelupuhe lokakuu 2024 Kunnioitettu (herra rakennusneuvos) Keijo Karhu, hyvät juhlavieraat,

Kärjen uuden koulun harjannostajaiset

30 syyskuun, 2024

syyskuu 2024 Hyvä juhlaväki, naiset ja miehet Tässä hetkessä on

eduskustavaalit-teemat-pasi-kivisaari

Seinäjoki ja Etelä-Pohjanmaa tarvitsevat rohkeutta, yhteistyötä ja asennetta.

30 syyskuun, 2024

mielipidekirjoitus Ilkka-Pohjalainen syyskuu 2024 On aika pistää kaasu pohjaan ja

tyttoja-ja-poikia

Seinäjoen kaupunginvaltuuston talousseminaari

30 syyskuun, 2024

syyskuu 2024 Hyvä naiset ja miehet, Lämpimästi tervetuloa Seinäjoen kaupunginvaltuuston

Eteläpohjalaiset Spelit

31 elokuun, 2024

tapahtuman suojelijan puheenvuoro elokuu 2024 Hyvät kansanmusiikin ystävät, Minulla on

Peräseinäjoki-päivät

31 elokuun, 2024

Seinäjoen kaupungin tervehdys, elokuu 2024 Hyvät juhlavieraat, naiset ja miehet

Jussin Jokisaunat

31 elokuun, 2024

Puheenvuoro keskustalaisessa kesäillassa elokuussa 2024 Hyvät keskustalaisen kesäillan viettävät, naiset

Seinäjoen Tangomarkkinat 2024

31 heinäkuun, 2024

Seinäjoen kaupunginvaltuuston puheenjohtajan tervehdys Tangoparaati heinäkuu 2024 Arvoisat avajaiskulkueen osallistujat,

Evästeasetukset

Käytämme evästeitä sivustollamme. Evästeet ovat selaimelle tallennettuja teksti­tiedostoja. Toiminnalliset evästeet sisältävät tietoja, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnalle. Analytiikkaevästeillä saamme sivuston käyttöön ja suoritus­kykyyn liittyviä tietoja. Tarkemmat tiedot kävijätietojen keräämisestä löytyy tietosuojaselosteestamme.