Suomalaisten liikkumattomuus kestämätön ongelma

Tuore UKK-instituutin (11.10.) toteuttama liikuntaraportti paljastaa suomalaisten vähäisen liikkumisen olevan koko väestön ongelma. Liikuntaraportissa 2022 kuvataan suomalaisten lasten, nuorten, työikäisten aikuisten ja ikäihmisten mitattua liikkumista, paikallaanoloa ja fyysistä kuntoa.

Raportin mukaan eri-ikäiset suomalaiset viettivät suurimman osan valveillaoloajastaan paikallaan istuen tai makoillen.

– Kaikella kunnialla istumista ja makoilua kohtaan, mutta olemme nyt suunnassa, jossa olemme passivoimassa itsemme fyysisesti heikkoon kuntoon. Liian monelle hengästyminen on harvinaista ja hikoilu suoritetaan saunassa. Näistä aiheutuu tuleville vuosikymmenille valtava terveyden sekä työ- ja toimintakyvyn haaste.

– Liikkumisen on todettu vähenevän kahdessa kohdassa elämänkaarta: koko kouluiän alakoulusta lukiolaisiin ja sitten eläkeiässä. UKK-instituutin mukaan myös työikäisten kunto heikkeni nuoremmista vanhempiin ikäryhmiin siirryttäessä.

– Kun tavoitteena on pidentää työuria, tällä yhtälöllä, jossa kuntoisuutemme heikkenee, se ei valitettavasti onnistu. Samoin lisääntyvä ylipaino, nuorten aikuisten heikentyvä kestävyys- ja lihaskunto ovat suuri yhteiskunnallinen ongelma.

Kivisaaren mukaan väestön liian vähäinen liikkuminen aiheuttaa useiden miljardien kustannukset vuositasolla. Samalla voi myös kysyä, missä tilassa on maanpuolustuskyvykkyytemme

Vaikka puolustustamme on materiaalien ja välineistön osalta vahvistettu enemmän kuin koskaan, tätä yhtälöä heikentää se, jos emme jaksa kävellä muutamia satoja metrejä. Tämä on karua, mutta tässä suunnassa olemme itse turvallisuutemme heikoin lenkki.

Kaikista tosiasioista huolimatta, Kivisaari ei halua syyllistää, vaan kannustaa suomalaisia huolehtimaan itsestään.

– Jokainen meistä tietää, että hyvä fyysinen kunto vaikuttaa kaikella tavalla hyvinvointiimme ja mielenterveyteemme. Kenenkään ei tarvitse olla superkuntoilija tai ylisuorittaja, mutta kohtuullinen ja säännöllinen liikunta on lopulta asennekysymys.

Kivisaari myös tiedostaa, että kaikilla ei ole mahdollisuuksia liikkua riittävästi. Elämäntilanteet, erilaiset fyysiset rajoitukset, sairaudet ja kiireet seuraavat ajoittain jokaisen elämään. Siksi jokaisen on luotava omannäköinen liikkuva elämä.

– Vielä on toivoa ja se on hyvä asia. Mutta käännetään suunta. Ylös, ulos ja liikkumaan, Kivisaari päättää.

Lisätietoja: Valtion liikuntaneuvoston 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Pasi Kivisaari (kesk), puhelin 050 347 9334

Mannerheimin Lastensuojeluliitto, liittokokous, Seinäjoen kaupungin iltavastaanotto

18 syyskuun, 2026

18.9.2026 Hyvät Mannerheimin Lastensuojeluliiton liittokokousedustajat, hyvät vieraat, lämpimästi tervetuloa Seinäjoelle

Seinäjoen kaupungin tervehdyspuhe Jaakkiman pitäjäjuhlassa

13 syyskuun, 2026

13.9.2026 Hyvät Jaakkiman pitäjäjuhlan osallistujat, hyvät karjalaiset ja pohjalaiset, arvoisa

Peruskoulu ei ole rikki, mutta suuntaa on korjattava

11 syyskuun, 2026

Pisa-tulosten jälkeen Suomessa alkaa tuttu näytelmä. Parissa päivässä löytyy melkoinen

Hannu Salon luonnonkivireliefi, kunnianosoitus elämäntyölle

30 elokuun, 2026

30.8.2026 Kyrkösjärvi Hyvä Hannu, hyvät läheiset, Lakeuden Elämysliikunnan väki, talkoolaiset

Ämmälän vanha koulu 100 vuotta

8 elokuun, 2026

8.8.2026, juhlapuhe Arvoisat Ämmälän koulun ystävät, hyvät juhlavieraat, hyvät kyläläiset.

Seinäjoen kaupungin tangovastaanotto, tervehdyspuhe

15 heinäkuun, 2026

heinäkuu 2026 Arvoisat kutsuvieraat, hyvät yhteistyökumppanit, hyvät tangon ystävät, Lämpimästi

Suvivirsi Soi

15 kesäkuun, 2026

Seinäjoen kaupunginhallituksen puheenjohtajan tervehdys, kesäkuu 2026 Hyvät kaupunkilaiset, naiset ja

Kansalaisopistojen liittokokouspäivät, Seinäjoen kaupungin tervehdys

15 kesäkuun, 2026

kesäkuu 2026 Arvoisat Kansalaisopistojen liiton jäsenet, hyvät vieraat, ystävät. Minulla

Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

4 kesäkuun, 2026

4.6.2026, juhlapuhe Arvoisat sotiemme veteraanit ja veteraanien perinnön vaalijat, hyvät

Seinäjoen kaupungin eläkejuhla

30 toukokuun, 2026

toukokuu 2026 Arvoisat eläkkeelle siirtyneet työntekijät ja viranhaltijat, kutsuvieraat. On

Evästeasetukset

Käytämme evästeitä sivustollamme. Evästeet ovat selaimelle tallennettuja teksti­tiedostoja. Toiminnalliset evästeet sisältävät tietoja, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnalle. Analytiikkaevästeillä saamme sivuston käyttöön ja suoritus­kykyyn liittyviä tietoja. Tarkemmat tiedot kävijätietojen keräämisestä löytyy tietosuojaselosteestamme.