Olin helteestä turvonnut ja edessäni oli ensimmäisen maailman maisema. Istuin joutilaana parvekkeella, katselin Välimerta ja epäröin, antaisiko iltapäivä luvan jääkaapille. Muistin, että siellä on viilentävää juotavaa. Sitä suoritusta pohtiessani, otin kännykkäni ja aloin selailla Ilta-Sanomien uutisia kotimaasta.
Näin otsikon heti. Yyterin dyyneillä oli havaittu lemmenleikkejä. Havainnon oli tehnyt mies, joka oli rohkeasti lähtenyt selvittämään, mitä syrjäisessä paikassa tapahtuu. Liikehdintää oli havaittu lähellä naturistirantaa, jonne vei polku. Mies oli osunut juuri kliimaksin aikaan.
Ja todistaja oli näkymästään varma. Ei ollut epäselvää, että Yyterissä oltiin toimittu seksuaalisen kiihkon vallassa. Myös toimittaja kuvaili miehen puheita innostuneesti. Puhuttiin rynkyttämisestä, vaihtuvasta takamiehestä ja kehollaan kiihkeästi työskentelevistä pareista. Tiedettiin, että kyseessä on niin sanottu all male panel – juna tai kaksi junaa – lyhyitä kumpikin.
Suomalainen iltapäivälehti syötti suoraan lapaan pehmopornokohtausta. Luin sitä latautuneena – tottakai – minussakin asuu tirkistelijä.
Myöhemmin IS vielä rantautui tapahtumapaikalle. Lehti haastatteli ihmisten tuntoja tapahtumien jälkeen ja haastateltavat kannustivat löytämään takamiehen. Arveltiin, että tiedossa olisi kuuma haastattelu. Takamiehen näytöt olivat vakuuttaneet.
Suomessa oli käynnissä takamiehen metsästys ja minä lorvailin pysähtyneessä maisemassani. En ollut siellä, missä tapahtuu. Tuijottelin Välimerta ja Suomessa oli havaittu parittelua.
Suomalainen journalismi – yleisellä tasolla – on varmasti asiallista ja osaavaa. Mutta onko sen tehtävä kertoa rynkyttämisestä – tapahtukoon se sitten julkisesti vaikkapa Yyterissä? Onko sen tehtävä kuvailla junia, joissa takamies vaihtuu lennosta? Onko sen tehtävä tehdä pornoa?
Ei ole. Sen on tehtävä uutisia. Sen tehtävänä on kirjoittaa sorretuista, vainotuista ja epärehellisyydestä. Sen tehtävänä on puhua tieteestä, taiteesta ja totuudesta. Sen tehtävä on säilyttää itsekunnioitus. Ilta-Sanomat uhrasi viikon sille, että ihmiset voisivat arvella, oliko alla, päällä tai takana mies vai nainen.
He sortuivat innostuneen toimittajan johdolla täydelliseen rimanalitukseen. 80-luvun Jallun ja Kallen maailmaan, jossa olivat finnit ja Dingo. Se kuvastaa maailmaa, jossa ihminen on luomakunnan epä-älyllisin lenkki.
Mikäli ei ole mitään oikeaa sanottavaa, älä sano. Älä, vaikka joku olisikin nähnyt rynkytyksen.
Pasi Kivisaari
Kansanedustaja (kesk)
Seinäjoki
julkaistu Eparissa ke 31.7.2019
