Todelliset voittajat

Ethän ajattele, että syytän. Se ei ole tarkoitukseni. Kerron havainnoistani, jollaisina vuoden tapahtumat koen. Yhden miehen näkökulmasta.

Koronavuoden suurimmat voittajat ovat hyväosaisia, sellaisia kuin minä. Olemme toki joutuneet vetelemään maskia kasvoille, jurottamaan karanteeneissa, pesemään käsiä ja jättämään syntymäpäiväjuhlia väliin. Olemme tunteneet alakuloa, pelkoa ja huolta. Monet ovat murehtineet muuttuneita töitään, lastensa harrastuksia, peruuntuneita teatterireissuja ja toistuvia arki-iltoja. Joillekin työ on muuttunut sameaksi etäelämäksi tai työmaan etähipsutteluksi. Olemme myös seurailleet uutisia ja NHL-tulosten ohella, katsahtaneet päivän koronaluvut.

Osaamme myös uhriutua. Siunailla, miten Lapin reissulla ei ole päässyt ravintoloihin tai kalenterissa ei ole ulkomaanmatkaa. Olemme punnerrelleet olohuoneissa ja hiihtäneet lipsuvin suksin.

Hyväosaiset, minä ja muut, olemme kertoneet koettelemuksemme. Sanoneet, miten vaikeaa aikaa elämme. Miten paljosta olemme luopuneet.

Se hätä on kuultu. Meillä ei ole mitään hätää.

Suurimmat häviäjät ovat muualla. Ne ovat kerrostalon yksiössä käveleviä vanhuksia, palvelutaloissa puolitajuttomiksi lamaantuneita entisiä muurareita, sairaanhoitajia, maanviljelijöitä ja kauppiaita. Ne ovat niitä, joiden rakentamaa yhteiskuntaa elämme mennessämme terveyskeskuksiin, viedessämme lapsia päiväkotiin tai kouluihin, lähettäessämme jälkikasvua yliopistoihin tai kutsuessamme ystäviämme maanteitä pitkin kylään.

Suurimmat häviäjät ovat myös koronavuotta kituuttaneet lapset ja nuoret, elämänsä ensikertaisuutta menettävät pienet, joiden opettajat puhuvat maskien takaa ja sanovat, että nyt ei voi halailla. Tai ne nuoret, jotka jo opiskelevat etäyhteyksiensä takaa, kohtaavat toisensa omista kämpistään käsin, eivätkä tunne toisiaan. He eivät hortoile haalareissaan pitkin kaupunkien katuja, kuten kuuluisi tehdä, oppiakseen elämää. He ovat voimattomia ja yksin.

Häviäjiä ovat yrittäjät, eivät kaikki, mutta monet. He katselevat tilinauhojaan, joiden näkymissä ei paista aurinko, latailevat netistä ministeriön yritystukia, joita tulkintaa ei kukaan ymmärrä. Ja jaksavat uskoa, että huomenna joku tulee käymään. Häviäjät soittelevat kitaraa, näyttelevät tai laulavat, pyörittävät liikuntaseuraa tai ravintolaa. Tai ne, jotka tekevät tapahtumia, jotta meidän arkemme olisi juhla.

He ovat häviäjiä. Mutta meillä on asiat hyvin.

Pasi Kivisaari
kansanedustaja (kesk.)

julkaistu Eparissa 14.4.2021

Aikuisten katoaminen

27 toukokuun, 2026

Jossain vaiheessa aikuiset katosivat. Ei fyysisesti. Kyllä meitä edelleen näkyy

Solinan Kevätkonsertti ja kuoronjohtaja Suvi Ilosen 50 v juhlakonsertti

15 toukokuun, 2026

toukokuu 2026 Hyvät ystävät, Aivan aluksi valtavan iso kiitos jälleen

Vihreä vappu

1 toukokuun, 2026

Seinäjoki 1.5.2026 Hyvät vappujuhlan osallistujat, arvoisa ministeri, hyvät ystävät, On

Veteraanipäivä Seinäjoella

27 huhtikuun, 2026

Seinäjoen kaupunginhallituksen puheenjohtajan tervehdys 27.4.2026   Kunnioitetut veteraanit, naiset ja

Eräänä päivänä meitä ei ole

15 maaliskuun, 2026

Me käyttäydymme kuin aikaa olisi varastossa. Ei ole. Silti lykkäämme

Valtakunnalliset lastensuojelun perhehoidon päivät

11 helmikuun, 2026

Seinäjoki 11.2. 2026 Hyvät lastensuojelun perhehoidon päivien osallistujat, naiset ja

Seinäjoen kaupunginhallituksen strategiaseminaari

20 tammikuun, 2026

20.1.2026 Lämpimästi tervetuloa kaupunginhallituksen strategiaseminaariin. Strategian osalta olemme edenneet linjakkaasti,

Tekojään avajaiset 22.11.2025

17 joulukuun, 2025

Arvoisa yleisö, hyvät luistelun ystävät, Tänään on hieno päivä –

pasi-kivisaari

Ylistaron Kilpa-Veljet 80 vuotta

7 joulukuun, 2025

Seinäjoen kaupungin tervehdys su 7.12.2025 Arvoisa juhlayleisö, hyvät Ylistaron Kilpa-Veljien

Hyvän mielen toritapahtuma – Tervetulopuhe

12 elokuun, 2025

Hyvät toritapahtuman osallistujat, yhteistyökumppanit, naiset ja miehet Seinäjoen kaupungin puolesta

Evästeasetukset

Käytämme evästeitä sivustollamme. Evästeet ovat selaimelle tallennettuja teksti­tiedostoja. Toiminnalliset evästeet sisältävät tietoja, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnalle. Analytiikkaevästeillä saamme sivuston käyttöön ja suoritus­kykyyn liittyviä tietoja. Tarkemmat tiedot kävijätietojen keräämisestä löytyy tietosuojaselosteestamme.