Valtion työnantajapolitiikka päivitettävä nykyaikaan

Valtionhallinnossa on tunnustettu ja tunnistettu valitettavan vähän nykyaikaisia etätyön tekemisen ja monipaikkaisen työskentelyn mahdollisuuksia.

Työtä on voitava jatkossa hajasijoittaa eri puolille Suomea myös tehtävälähtöisesti.

Vanhanaikaista on ajattelu, että pitäisi siirtää tai lakkauttaa kokonainen virasto hajasijoituksen mahdollistamiseksi. Puhumattakaan, että kaikki olisi keskitettävä pääkaupunkiseudulle.

Käytännössä valtion työnantajapolitiikka on päivitettävä nykyaikaan. Keskustalle tämä sopii.

 

Keskusta onnistui ajamaan hallitusohjelmaan kirjaukset alueellistamisesta, joka pohjautuisi paikkariippumattomaan työntekoon. Uutta teknologiaa on hyödynnettävä, jotta joustava eläminen, työskentely ja yrittäminen olisivat mahdollisia.

Toisin sanoen ihminen voi valita itse, missä hän tekee työtään. Ministeriön tai viraston fyysinen sijainti ei enää määrittäisi työhön ottamista tai työtehtävien suorittamista.

Keskustan puheenjohtaja, elinkeinoministeri Katri Kulmuni käynnisti elokuun lopussa selvityksen paikkariippumattoman ja monipaikkaisen työn lisäämisestä.

 

Kysymys on tavoista, joilla työskentely, asuminen ja toimiminen useammalla paikkakunnalla on mahdollista elinkeinoministerin vastuulla olevissa organisaatioissa.

Selvityshenkilö Tytti Määtän tehtävänä on arvioida, ovatko elinkeinoministerin alaisuudessa toimivien organisaatioiden nykyiset sijainti- ja toimipaikat parhaat mahdolliset ja onko niissä mahdollisuuksia lisätä etä- ja joustotyötä.

Samalla selvitetään, voisiko näiden organisaatioiden läsnäoloa vahvistaa koko Suomessa. Myös Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla.

 

Puolustusministeri Antti Kaikkonen on käynnistänyt tällä viikolla vastaavanlaisen selvityksen Puolustusvoimissa, Puolustushallinnon rakennuslaitoksessa ja puolustusministeriössä.

Selvitystyössä kartoitetaan tapoja, joilla työskentely ja toimiminen useammalla paikkakunnalla olisi mahdollista puolustushallinnossa 2020-luvulla. Tavoitteena on arvioida hyötyjä ja mahdollisuuksia lisätä joustavampaa työskentelyä.

Tämän lisäksi kartoitetaan, voiko puolustushallinnon lukuisia toimipisteitä ympäri maata hyödyntää nykyistä laajemmin puolustushallinnon henkilöstön työskentelytiloina.

 

Myös Mika Lintilän johtama valtiovarainministeriö on asettanut alueellisen uudistamisen strategiahankkeen, jonka tavoitteena on laatia linjaukset siitä, millaista valtion toimintaa ja läsnäoloa alueilla tavoitellaan 2020-luvuilla.

Sen lähtökohtana on hallitusohjelman kirjaus siitä, että valtion tehtäviä organisoidaan monipaikkaisesti ja älyteknologian mahdollisuuksia hyödyntäen.

Vastaavanlaisia selvityksiä on syytä vaatia myös muidenkin hallituspuolueiden ministereiltä. Maakunnassa odotellaan reilua peliä ja nykyaikaista otetta.

Pasi Kivisaari
Kansanedustaja (kesk)
Seinäjoki

julkaistu Ilkassa 27.11.2019

eduskustavaalit-teemat-pasi-kivisaari

Kuka juhlisi kampaajaa?

1 kesäkuun, 2022

Takapihan puutarha oli lyönnissä ja ympärillä oli joukko läheisiä, sukulaisia

Suomen tie

13 huhtikuun, 2022

Suomessa on ollut pitkään vallalla laaja kannatus niin sanotulle Nato-optiolle.

Keltainen kaulaliina

9 maaliskuun, 2022

Soitin anopille. Kyselin keltaisen kaulaliinan perään ja sellainen löytyi. Komensin

Ukrainaa ei saa jättää yksin

8 maaliskuun, 2022

Puhe Seinäjoen torilla Hyvät ystävät Vaikka mieleni on surullinen ja

Kuortaneen uintikeskushanke

21 tammikuun, 2022

Valtion liikuntaneuvoston 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Pasi Kivisaari: Kuortaneen uintikeskushanke täyttää

Humahdus

31 joulukuun, 2021

Kulunut vuosi alkaa olla päätepisteessä. Taaksepäin tähyillessä tuntuu, että yhden

Kuolemanvaara

8 joulukuun, 2021

Suomessa syntyi vuonna 2020 lähes 24 000 poikaa. Kun he

Tulevaisuushuuto

8 joulukuun, 2021

Kansanedustaja Kivisaari: Festivaalituki on tulevaisuushuuto Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt

Taiteen merkityksestä yhteisöllisyydelle

13 syyskuun, 2021

Puhe päiväkoti Tähden avajaisissa 10.9.2021 Arvoisat juhlavieraat Minulla on ilo

Lintilällä savuava ase

6 syyskuun, 2021

Elinkeinoministeri Mika Lintilällä (kesk.) on epäkiitollinen työ EU:n aluerahojen jakamisessa.