Älä kato ittees, kato taivasta.

Kari Hotakaisen Luonnon laki -romaani alkaa tällä lauseella. Sanat ovat kolaripaikalle saapuneen ensihoitajan repliikki ratin takana ruhjoutuneelle ja kivuissaan vaikeroivalle ihmiselle.

Ensihoitaja sanoo sanat siksi, että ihmisen tuijottelu omiin revenneisiin raajoihin, paiskoiltaan lennähtäneisiin luihin on kauhea näky. Älä kato ittees.

Mutta lauseessa on paljon enemmän. Kato taivasta.

Tottakai tuijotamme itseämme. Näemme omat ruhjoutuneet jalkamme, emme taivasta. Keskitymme itseemme, omaan maailmaamme.

Siellä ei ole oikeasti ruhjottuja raajoja. Me emme ole joutuneet kolaripaikalle. Meillä on jalat ja taivaskin, jos sinne katsoisi.

Suurimmaksi osaksi elämme hyvää elämää.

Meidän tärkeimmät ongelmamme ovat omassa peilissämme. Olemme riippuvuuksien vankeja, itseään toistavien rutiinien rakastajia. Monet elämäntavoistamme ovat vaarallisia, saatamme kiskoa alkoholia ylärajoilla tai laiminlyödä liikkumista. Suunnittelemme ryhdistäytymistä, jota ei koskaan tule.

Osaamme myös valittaa, kun maailma ei pyöri omalla takapihalla. Menemme Twitteriin, kun haluamme ilmoittautua olemassaolostamme. Yläluokkainen kännykkänsä kanssa omassa taivaassaan.

Me olemme ihmisiä hyvinvointivaltiossa. Emme pahoja, mutta monesti suloisesti hukassa.

Oikea hätä on tuolla jossain. Ihminen, jota sotilaat raiskaavat tai perheissä, jotka kyyhöttävät pommisuojissaan. Tuijottelemme heitä laiskasti, mutta myötätuntoisesti.

Ei Suomessakaan kaikki hyvin ole. Meillä on surua ja vetelehtiviä ongelmia. Meillä on ihmisiä, jotka ovat kauhuissaan, hirvittävien kipujen kanssa eläviä ja laskujensa kanssa nieleskeleviä naisia ja miehiä. Ihmisiä, jotka ovat aivan loppu.

He ovat hiljaa.

Meillä on huutavien ihmisten vääristynyt todellisuus. Selfie-sukupolvi, jotka katsovat itseään.

Heillä ei ole hätää. Heillä on taivas. Yksikään heistä, jotka julistavat kohtaloaan sosiaalisessa mediassa tai moittivat yhteiskuntaa sohvallaan, ei ole mitään hätää. Heidän katseensa on jaloissa.

Ihmisiä hyvinvointivaltiossa. Sinä ja minä.

On toinen todellisuus.

Suurin suru on lapsella, jonka isä ja äiti ovat poissa. Elossa ehkä, mutta toimettomia. Suurin suru on vanhuksella, jota kukaan ei koskaan katso. Suurin suru on miehellä, joka toteaa vauhdikkaiden vuosien jälkeen, että ketään ei enää ole. Suurin suru on naisella, joka on rakkaudeton.

Mutta ei tämä niin monimutkaista ole. Elämä saattaa löytyä, kun nostaa katseen pois jaloista.

Pasi Kivisaari
kansanedustaja (kesk)
Seinäjoen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja

julkaistu Eparissa 4.1.2023

Yhteiskunnassa on muutamia julkisen alan kivijalka-ammatteja, joiden tehtävänä on rakentaa hyvinvointi-Suomea. Opettajat ovat sen ammattiryhmän eturintamassa.

Opettajat kohtaavat jokaisen lapsen, nuoren ja heidän perheensä suomalaisessa yhteiskunnassa. Tämän tunnistaminen on keskeistä ymmärtääksemme työn merkityksellisyyden. Opettajan työ on ennen kaikkea sivistystehtävä, mutta myös täynnä muita velvoitteita, jotka ovat ajaneet opettajat yhä kauemmaksi perustehtävästään.

Jokaisella meillä on muistomme opettajista, jotka ovat tehneet vaikutuksen, persoonista, jotka ovat meille edelleen merkityksellisiä. Monilla vanhemmilla on myös kokemuksia oman lapsen opettajasta ja yhteistyöstä koulujen kanssa.

Nämä tärkeät kokemukset eivät tee meistä opettajuuden asiantuntijoita. Opettajuus on professio, vaativa erityistehtävä, jonka sydämessä on opetussuunnitelmissa määritelty kasvatus- ja opetustehtävä. Opettajat ovat sen tehtävän ammattilaisia, korkeasti koulutettuja ja työtä sydämestään tekeviä.

Opettajat toimivat olosuhteissa, jossa tilaa ja aikaa opetukselle on liian vähän. Merkittävä osa työajasta kuluu lasten ja nuorten koulukuntoisuuden tukemiseen, työrauhan ylläpitoon ja opetustöiden ulkopuolisten tehtävien toteuttamiseen. Samaan aikaan yhteiskunta kehottaa kouluja ratkaisemaan lasten ja nuorten pahoinvoinnin haasteet, nostamaan Pisa-tulokset maailman kärkeen, vahvistamaan erityisosaamista ja tukemaan lapsia ja nuoria yksilöllisesti. 

Liian harvoin muistamme kysyä; onko tähän kaikkeen kouluilla aikaa, resursseja tai mahdollisuuksia. Tekevätkö opettajat sitä, mikä on oleellista?

Suurinta tukea opettajille on taata heille työrauha ja lopettaa jatkuvat muutosvaateet. Perustehtäviin palaaminen ei ole kehitysvastaisuutta, vaan olennaisen tunnistamista.

Opettajuuden tärkein tehtävä on lasten ja nuorten kasvun tukeminen ja perusasioiden riittävä tekeminen. Tämän pohjana on opettaa lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan, mutta myös saattaa lapsi ja nuori ymmärtämään mitä sanat kiitos, anteeksi ja ole hyvä tarkoittavat. Opettajuuden ydintehtävää on myös terveen itsetunnon, rohkaisemisen ja oikeudenmukaisuuden välittäminen. Siis kasvua ihmisyyteen, joka ei ole pelkkiä oikeuksia, vaan myös velvollisuuksia.

Tarvitsemme myös selkeämpää tehtäväjakoa. Opettajien tehtävänä on hoitaa koulujen ja oppilaitosten kasvatus- ja opetustehtävä, vanhempien tehtävänä on rakastaa, välittää ja tukea lastaan ja päättäjien tehtävänä on taata tasapuoliset resurssit ja pysyä pois sen järkevän toteuttamisen tieltä.

Kun tämä kolmijako toimii, ollaan jo pitkällä. Yhteistyötä on tietenkin tehtävä, toimittava lapsen ja nuoren edun nimissä, mutta ei ristikkäin toistensa työtä mitätöiden.

Kaikesta huolimatta kouluissa ja oppilaitoksissa tapahtuu päivittäin paljon hyvää. Joka päivä opettajat sanovat oppilailleen ja opiskelijoilleen, että sinä riität ja olet tärkeä. Joka päivä lapset ja nuoret oppivat. Opettajat ovat tuolloin ydintehtävässään, eikä mitään tärkeämpää ole olemassakaan.

Opettajan työ on oppia maailmasta, sen ihmeellisyyksistä, ristiriitaisuuksista ja muutoksesta. Annetaan sille aikaa ja tilaa. Vain sitä kautta kehittyy niin erityisosaaminen kuin yksilöllisyys.

Pasi Kivisaari
kansanedustaja (kesk)
Seinäjoki

julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 29.12.2022

Pasi kirjoittaa tärkeimmistä kuulumisista kuukausittain. Julkaisemme joulukuun 2022 kuukausikirjeen poikkeuksellisesti myös Pasin kotivuilla. Jos haluat jakossa mukaan postituslistalta niin laita sähköpostia mikko.mannikko@eduskunta.fi

Tätä kirjoittaessani olen Helsingissä. Joulutunnelma on odottava, koska niin paljon on vielä hoidet-tavaa. Eduskunta on vuoden viimeiset viikot käyttänyt aikaansa budjettikeskusteluihin, mutta paljon muutakin on ollut pöydällä.

Tällä viikolla olemme olleet myös valtiopäivätoimien ytimessä. Esimerkiksi tänään oli 235 eri äänes-tystä valtionbudjetista ja tosi hienosti osaan painaa nappia. Useimmiten oikealla etusormella.

Koitan tässä kirjeessäni olla pilaamatta joulutunnelmaa. En silti voi väistellä ikävyyksiä, koska sellai-siakin on ilmoilla.

Tänä syksynä Suomessa on puhuttu aiempaa enemmän perusasioista. Putinin hyökkäyssodan vai-kutukset näkyvät kouriintuntuvina asioina, perustoimintojen horjumisena: arjen kallistumisena, rikki menneinä sähkömarkkinoina, liikkumiseen vaikeutena, sodan pelkona.

Valtio on tullut monilla tavoilla kansalaisten tueksi. Hallitus on tehnyt tukipäätöksiä sekä koronan että sodan oloissa. Päätöksiä, joita myös oppositio on tukenut. Vastaukset akuutteihin kriiseihin tus-kin olisivat olleet kovin erilaisia erilaisella hallituspohjalla.

Kriisien rinnalla on voimistunut keskustelu valtion roolista ja velasta. Kuinka paljon valtion tulee ot-taa vastuuta kansalaisten elämisen kustannuksista? Voiko hyvinvointivaltiota vielä Suomen oloissa kasvattaa?

Sähkön hinta on asettanut yhä useamman suomalaisen tukalaan asemaan. Meidän kaikkien tulee yhteisvastuullisesti säästää sähköä sekä oman sähkölaskumme kohtuullistamiseksi että sähkön riit-tävyyden varmistamiseksi.

Sähkön arvonlisävero aleni 10 prosenttiin joulu-huhtikuuksi. Verotuksessa otetaan käyttöön väliai-kainen sähkölaskujen perusteella myönnettävä kotitalousvähennys. Niille kotitalouksille, jotka eivät voi hyödyntää verovähennystä, otetaan käyttöön sähkötuki.

Ja edelleen viisaat päät kolisevat, kun uusia tukimuotoja haetaan. Nopeimmin kotitalouksien sähkö-laskussa näkyisi kertakorvaus, joka maksettaisiin takautuvasti. Lisäksi hallitus pyrkii saamaan niin kuluttajille kuin yrityksille joustavuutta sähkölaskujen maksuun. Kolmantena kokonaisuutena on kattohintamalli, joka vaatii pidempää valmistelua, mutta sekin olisi tarkoitus saada eduskuntaan heti tammi-helmikuussa.

Paljon siis tehdään. Mutta tosiasia on myös se, että kaikkea ei voi valtiokaan kompensoida, eikä tukia tukien perään voi tehdä loputtomasti.

Ja suurin oleellisuus on siinä, että ne kohdistuisivat niille, jotka oikeasti tukea tarvitsevat. Siksi sohi-minen kaikkialle voi olla epäviisasta, kallista ja lyhytnäköistä.

Hypähdän seuraavaksi aivan toiseen asiaan. Puhutaan jengeistä.

Suomessa jengirikollisuus ja siihen liittyvä katuväkivalta ovat kasvussa. Sen takia hallitus sai viikolla vastata opposition välikysymykseen.

Kysymys on katujengeistä, jossa mukana on nuoria aikuisia ja alaikäisiä. Väkivaltaiseen toimintaan liittyy usein myös huumerikollisuutta. Poliisin arvion mukaan Suomessa toimii tällä hetkellä 11 katujengiä pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja Turussa. Mukana on nuoria aikuisia ja alaikäisiä. Jengien liepeillä on paljon nuoria, jotka ovat vaarassa joutua rikolliseen toimintaan.

Suomen on otettava jengiytymisen varhaiset signaalit vakavasti. Kehityksellä on osaltaan yhteys maahanmuuttopolitiikkaan ja ennen muuta kotouttamiseen. Vaikka Ruotsi on rakas naapurimme, siellä autot jo palavat.

Tilanteen hallintaan saaminen vaatii sekä kovia että pehmeitä keinoja. Ennen kaikkea se vaatii toi-mivia keinoja. Tarvitaan kunnon rangaistuksia, mutta myös parempia palveluja sekä yhteistyötä ko-din, koulun, sosiaalitoimen ja poliisin kesken.

Ennaltaehkäisevä toiminta on tuotava lähelle nuoria. Nuoret aikuiset ja alaikäiset tarvitsevat tukea välttyäkseen ajautumasta rikollisiin piireihin sekä irtaantuakseen jengeistä. Heidän pariinsa on jal-kauduttava. Tähän tarvitaan moniammatillista yhteistyötä eri viranomaisten, koulujen ja kansalais-järjestön välillä.

Kouluille on taattava riittävät resurssit, jotta oppimisen tukea on riittävästi tarjolla. Pienryhmiä tar-vitaan lisää. Tällä tuettaisiin myös opettajien ja koulun henkilöstön työtä lasten ja nuorten par-haaksi. Lainsäädännöllisten esteiden takia tieto ei aina kulje koulujen, sosiaalitoimen ja poliisin vä-lillä tilanteen vaatimalla tavalla.

Kielen oppiminen, koulutus ja työnteko ovat tärkeimmät keinot askeleissa yhteiskuntaan.

Mutta se siitä. Alan jarrutella puheitani.

Meillä jokaisella on kyky ja mahdollisuus tehdä vaikuttavia tekoja valoisan huomisen rakentamiseksi. Toivoa ei saa menettää, vaikka arjessamme on epävarmuutta ja huolta. Kun uskallamme yhdessä katsoa maailmaa ja ihmisiä silmiin, ajatella ennakkoluulottomasti ja toimia rohkeasti, saamme ai-kaan hyviä asioita.

Olemme matkalla kohti joulua. Tässä hetkessä on kaunis ajatus se, että olemme kulkemassa kohti hetkeä, jossa ympärillä on läheisiä, hyvää ruokaa, kynttilöitä ja saunaa. Suloinen raukeus.

Rauhallista joulua ja kaikkea parasta uudelle vuodelle. Kiitos, että olette.

Pasi

Keskustan ryhmäpuheenvuoro 16.11.2022, Pasi Kivisaari

Arvoisa puhemies,

“Digikompassi” on kapulakieltä, josta olisi korkea aika päästä eroon.

Etenkin, kun puhumme ihmisten arkeen liittyvistä asioista. Niin kuin nyt.

Kyse on tiedon ja palvelujen siirtymistä sähköiseksi tai verkkoon. Se vaikuttaa jokaiseen suomalaiseen.

Arvoisa puhemies,

Muutamalla painalluksella voimme soittaa ystävällemme videopuhelun tai ostaa junaliput.

Voimme hoitaa työasioita, maksaa laskuja, etsiä tietoa, täyttää veroilmoituksen tai tavata lääkärin kotona.

Kaikki tämä on tehnyt asioiden hoitamisesta nopeampaa ja tehokkaampaa.  

Kehityksen kääntöpuolena on, että osa ihmisistä uhkaa tippua kyydistä. Asioinnin turvallisuuskin mietityttää. Mikä toisille on helppoa, on toisille vaikeaa.

Kun palvelut ovat sähköistyneet ja siirtyneet verkkoon, mahdollisuuksia asioiden hoitamiseen ihmiseltä ihmiselle on karsittu rankalla kädellä.

Osalle suomalaisista juna-, lento- tai konserttilippujen ostaminen on nykyään lähes mahdoton tehtävä.

Vero- tai pankkiasioita ei voi enää hoitaa menemällä itse konttoriin. Tai palvelut voi saada vain muutamana tuntina viikossa kaukana kotoa.

Puhelinpalvelut ovat tukossa ja jonotusajat kestämättömän pitkiä.

Puhelimista ja niiden apeista on tullut liian monelle monimutkaisia käytettäväksi. Jäykillä sormilla oikeisiin näppäimiin osuminen on vaikeaa, muistisairaiden ongelmista puhumattakaan.

Arvoisa puhemies,

Keskusta tukee palvelujen uudistamista. Ehdoton vaatimuksemme kuitenkin on, että sähköisten palveluiden rinnalla pysyy mahdollisuus kasvokkain asiointiin ja puhelinpalveluun.

Julkisten palveluiden saatavuus ja saavutettavuus on turvattava kaikissa tilanteissa, koko maassa ja jokaiselle suomalaiselle.

Mitä sitten pitää tehdä?

Julkisia palveluita voitaisiin koota asiointipisteeseen, jossa voi samalla kertaa hoitaa fyysisesti niin veroasiat kuin esimerkiksi Kelassa asioinnin. Myös puhelinpalvelua pitää parantaa.

Heille, joilla ei ole omia laitteita tai osaamista niiden käyttämiseen, pitäisi myös järjestää tiloja, joissa he saavat neuvontaa ja apua sähköisten palvelujen käytössä.

Palvelujen pitää olla ihmisiä varten, ei toisinpäin. Siksi palvelut pitää toteuttaa ihmislähtöisesti.

Arvoisa puhemies,

Sähköisiin palveluihin tarvitaan nopea ja luotettava laajakaistayhteys koko Suomessa.

Nopea laajakaista on nykyään perusinfrastruktuuria sähkö- ja vesijohtojen tapaan.

Kehitys mahdollistaa esimerkiksi monen suomalaisen tärkeänä pitämän monipaikkaisen työn ja elämän. Yhteyksien pitää kuitenkin olla kunnossa ja käytön hinta kohtuullinen.

Verkon kattavuuden lisäksi meidän on parannettava tietoverkkojen turvallisuutta ja torjuttava niihin kohdistuvia kyberhyökkäyksiä.

Arvoisa puhemies,

Hyvät digitaaliset perustaidot ovat ihmisten uusi välttämätön kansalaistaito.

Internetin tietotulvassa faktaan perustuvan tiedon erottaminen keksitystä tiedosta on entistä tärkeämpää. Tähän liittyvät esimerkiksi Suomen ulkopuolisen informaatiovaikuttamisen vaarat.

Digitaitoja pitää kehittää jo varhain. Tässä varhaiskasvatuksella ja peruskoululla on tärkeä tehtävä. Koulunpenkiltä tämäkin asia lähtee.

Suomen pitää olla koulutuksessa maailman kärkimaa, jotta pysymme muutoksessa mukana ja voimme siitä hyötyä.

Arvoisa puhemies,

Suomalaisia kivijalka-arvoja ovat oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo. Niiden pitää näkyä, kuulua ja tuntua myös palvelujen sähköistyessä ja siirtyessä verkkoon.

Hyvinvointiyhteiskunnan mitta on, miten se onnistuu huolehtimaan jokaisesta ihmisestä, myös digitalisaation aiheuttaman murroksen keskellä.

Olen EU-myönteinen. Suomen kuuluminen Euroopan Unioniin tuo ja on tuonut maallemme vakautta. EU on maailmalla merkittävä toimija ja kykenee painoarvollaan vaikuttamaan sellaisiin asioihin, jossa yhden maan asemana on olla huutolaispoika.

Siksi EU:n linjaukset eivät ole yhdentekeviä, vaan Suomen kuuluu niihin vaikuttaa.

Luonnonsuojelussa, ilmastonmuutoksen hidastamisessa, ilmastonmuutokseen sopeutumisessa ja luontokadon pysäyttämisessä on tärkeää, että EU näyttää suuntaa, kannustaa ja ohjaa jäsenmaita parempiin saavutuksiin.

On hyvä, että EU on iso isoissa asioissa. Ongelmiin joudutaan, kun Euroopan Unionilta hämärtyy kuva kansallisvaltioiden ominaispiirteistä. Nyt tapetilla oleva EU:n ennallistamisasetus on valitettava esimerkki. Sen lähtökohta on, että Euroopan Unionin jäsenmaissa pitäisi palata luontotilan osalta olympiavuoteen 1952.

Suomi on valmis kantamaan vähintäänkin oman osuutensa taitelussa ilmastonmuutosta ja luontokatoa vastaan, mutta meillä itsellämme tulee säilyä valta päättää siitä, miten nämä tavoitteet saavutetaan. Ennallistamisen osalta metsäpolitiikka on märkä rätti vasten Suomen kasvoja.

Suomi on osa Eurooppaa, mutta maantieteemme, ilmastomme ja luontomme poikkeaa merkittävästi eurooppalaisesta keskiarvosta. Oman ympäristömme tunnemme paremmin kuin yksikään muu maa.

Suomessa asiat ovat paremmassa jamassa kuin monessa muussa maassa. Silti myös meillä luonnon puolesta pitää tehdä päättäväisesti työtä. Suomen metsien ja ylipäätään kotimaisen luonnon säilyminen ei ole itsestäänselvyys.

Yhä epävarmemmaksi ja jännitteisemmäksi käyvässä maailmassa pitää tehdä politiikkaa, jolla mahdollistetaan metsien ja muiden kotimaisten luonnonvarojemme kestävä käyttö.

Luontoarvojen rinnalla meidän on huomioitava myös omavaraisuuden merkitys. Puupohjaiset tuotteet on kyettävä näkemään ympäristöä auttavana ratkaisuna.

Luonnonvarojemme kestävä käyttö tuo työtä ja toimeentuloa koko Suomeen ja varmistaa, että meillä suomalaisilla on kaikissa tilanteissa – myös tulevaisuudessa – ruokaa ja energiaa omasta takaa.

Suomessa on iät ajat noudatettu viljelyn ja varjelun periaatetta. Se on talous- ja luontoarvojen yhdistämistä kestävällä, mutta arkijärkisellä tavalla. Tätä linjaa toteuttavat metsiään hyvin hoitavat metsänomistajat, puunkorjuun ja -kuljetuksen ammattilaiset, metsäteollisuuden työntekijät ja puupohjaisista raaka-aineista uusia huipputuotteita kehittävät osaajat kautta Suomen joka ikinen päivä.

Ennallistaminen koskisi miljoonia hehtaareja, joista vesistöjen, metsien, soiden ja turvepeltojen osuus olisi suuri. Ei tarvitse olla rakettitieteilijä ymmärtääkseen, että tällaisen tien päässä olisi reservaatti-Suomi.

Leipä ja lämpö eivät tule itsestään. Ne tulevat maasta ja metsistä koko Suomen mitalta.

Pasi Kivisaari
Seinäjoen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja
kansanedustaja (kesk)

Kirjoitus on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 16.11.2022

Isänpäivää vietetään isien kunniaksi ja muistoksi ensi sunnuntaina. Juhlapäivä on yksi suomalaisen kalenterivuoden ikoni.

Isyydessä on samanaikaisesti suloinen rehellisyys ja suunnaton keskeneräisyys. Oma lapsi riisuu valheen ja paljastaa isistä rakastavan ja raivoavan luolamiehen. Jokainen isä on pohjimmiltaan hyvä, mutta miehiä riivaa elämän kuljettamat haavat ja peitelty epävarmuus. Oma lapsi on jokaisen miehen suurin saavutus, mutta sen varjona on pelko.

Pelko on sitä, että ehjä särkyy. Pienen lapsen kohdalla se on hengissä pitämisen taakka, suurenmoinen velvollisuus varjella ja kasvattaa. Miehelle ei ole mitään niin kauhistuttavaa kuin ajatus menettämisestä, hirvittävästä kohtalosta, jossa lapsi lyö päänsä tai sairastuu vakavasti. Kun oma lapsi on aikuinen, isän katse siirtyy ikkunaan ja ajovaloihin tai juna-asemalle, jossa hän odottaa lastansa kotiin.

Isänpäivä on itsessään seremoniallinen ja alleviivaava. Sen suurin ansio on se, että se saa katseen isään, suureen tehtävään, jonka rinnalla marraskuun kalseat aamut saavat hetkellisen värinsä. Isänpäivä on monille myös muisto isästä, kaukainen suru tai häivähtävä kaipaus, jossa sanottavaa ei ole tai puhuminen tapahtuu hautausmaalla. Monet merkitsevät isänsä kynttilöillä, jotka nojaavat hautakiveä vasten.

Isyys ei ole kilpajuoksu paremmuudesta, eikä edes sellainen, jossa kuuluu kysyä, millainen on hyvä isä. On rehellistä sanoa, että isät myös mokaavat isyytensä. Tai eivät he ehkä mokaa, mutta kulkevat liian kylminä ja vailla sanoja. Se ei ole ilkeyttä, vaan valtavien muurien kautta elettyä elämää, jossa oman lapsen kantaminen on liian vaikeaa. Suurin osa isistä kompastelee, projisioi omia toiveitaan ja kantaa syyllisyyttä. Myös työelämän melskeet, raivoisat työtuntien määrät ja ajautuminen uraputkeen saavat isät lapsistaan kauas.

Mutta isä on kauneinta, mitä mies tietää. Jokainen tahtoo olla hyvä isä tai isälleen hyvä poika. Jokainen tahtoo, että juuri minä olisin sellainen. Hyvä isä, hyvä poika.

Katse tai ajatus omaan isään on enimmäkseen hämmentävää. Siihen sekoittuu selittämätöntä, samaan aikaan välittämistä, ylpeyttä, kauneutta ja kipua, mutta myös kaiken katoamista. Me menemme sukupolvien ketjussa, taivumme ja ikäännymme. Isyys on myös luopumista.

Lopulta isyyden suurin arvo on isyys itsessään. Me emme ole super-isejä, nerokkaita lapsenkasvattajia, vaan miehiä, joita on onnistanut. Meillä on isä, maalla tai taivaassa, ja maailmassa on lapsi, jonka isä olet.

Sen suurempaa ei voi elämä antaa. Sillä hetkellä maailma on kaunis.

Pasi Kivisaari
Seinäjoen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja
kansanedustaja (kesk)

Kirjoitus on julkaistu Eparissa 9.11.2022

Tuore UKK-instituutin (11.10.) toteuttama liikuntaraportti paljastaa suomalaisten vähäisen liikkumisen olevan koko väestön ongelma. Liikuntaraportissa 2022 kuvataan suomalaisten lasten, nuorten, työikäisten aikuisten ja ikäihmisten mitattua liikkumista, paikallaanoloa ja fyysistä kuntoa.

Raportin mukaan eri-ikäiset suomalaiset viettivät suurimman osan valveillaoloajastaan paikallaan istuen tai makoillen.

– Kaikella kunnialla istumista ja makoilua kohtaan, mutta olemme nyt suunnassa, jossa olemme passivoimassa itsemme fyysisesti heikkoon kuntoon. Liian monelle hengästyminen on harvinaista ja hikoilu suoritetaan saunassa. Näistä aiheutuu tuleville vuosikymmenille valtava terveyden sekä työ- ja toimintakyvyn haaste.

– Liikkumisen on todettu vähenevän kahdessa kohdassa elämänkaarta: koko kouluiän alakoulusta lukiolaisiin ja sitten eläkeiässä. UKK-instituutin mukaan myös työikäisten kunto heikkeni nuoremmista vanhempiin ikäryhmiin siirryttäessä.

– Kun tavoitteena on pidentää työuria, tällä yhtälöllä, jossa kuntoisuutemme heikkenee, se ei valitettavasti onnistu. Samoin lisääntyvä ylipaino, nuorten aikuisten heikentyvä kestävyys- ja lihaskunto ovat suuri yhteiskunnallinen ongelma.

Kivisaaren mukaan väestön liian vähäinen liikkuminen aiheuttaa useiden miljardien kustannukset vuositasolla. Samalla voi myös kysyä, missä tilassa on maanpuolustuskyvykkyytemme

Vaikka puolustustamme on materiaalien ja välineistön osalta vahvistettu enemmän kuin koskaan, tätä yhtälöä heikentää se, jos emme jaksa kävellä muutamia satoja metrejä. Tämä on karua, mutta tässä suunnassa olemme itse turvallisuutemme heikoin lenkki.

Kaikista tosiasioista huolimatta, Kivisaari ei halua syyllistää, vaan kannustaa suomalaisia huolehtimaan itsestään.

– Jokainen meistä tietää, että hyvä fyysinen kunto vaikuttaa kaikella tavalla hyvinvointiimme ja mielenterveyteemme. Kenenkään ei tarvitse olla superkuntoilija tai ylisuorittaja, mutta kohtuullinen ja säännöllinen liikunta on lopulta asennekysymys.

Kivisaari myös tiedostaa, että kaikilla ei ole mahdollisuuksia liikkua riittävästi. Elämäntilanteet, erilaiset fyysiset rajoitukset, sairaudet ja kiireet seuraavat ajoittain jokaisen elämään. Siksi jokaisen on luotava omannäköinen liikkuva elämä.

– Vielä on toivoa ja se on hyvä asia. Mutta käännetään suunta. Ylös, ulos ja liikkumaan, Kivisaari päättää.

Lisätietoja: Valtion liikuntaneuvoston 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Pasi Kivisaari (kesk), puhelin 050 347 9334