Kuka juhlisi kampaajaa?

Takapihan puutarha oli lyönnissä ja ympärillä oli joukko läheisiä, sukulaisia ja ystäviä. Pidin puhetta, liikutuin omista sanoistani, mutta en antanut sen kiusallisuuden häiritä. Tämä oli meidän päivämme. Molemmat poikamme olivat ylioppilaita.

Kutsu ylioppilasjuhliin oli ollut lehdessä satojen muiden kutsujen kanssa. Huomio varmistettiin vielä sosiaalisessa mediassa, ihan varmuudeksi, että kaikki tietäisivät. Tervetuloa ylioppilasjuhlaan.

Keväällä 2022 valmistuu lähes 25 000 ylioppilasta. Mukana on monien ystävien lapsia. Tahdon osallistua niihin, koska siinä päivässä on paljon kauneutta ja suunnatonta iloa. Haluan onnitella ja sanoa, että juuri tässä kohtaa elämä on täydellistä.

Samaan aikaan, mutta huomattavasti pienemmällä metelillä, valmistuu ammatillisesta koulutuksesta yli 40 000 opiskelijaa. Siellä on kampaajaa, talonrakentajaa, puutarhuria, kokkeja, koneistajia, leipureita, sähkö- ja putkiasentajaa, ompelijaa, metsäkoneenkuljettajaa, eläintenhoitajaa, laitoshuoltajaa, lähihoitajaa, turvallisuusvalvojaa, artesaania ja vaikka mitä.

Ammatillisen koulutuksen tutkintoja juhlitaan tyylillä heidän omissa oppilaitoksissaan. He saavat huomionsa myös perheissään äideiltä, isiltä ja läheisiltä, mutta kevään juhlahumu on varattu näyttävyydessään ylioppilaille.

Se ei ole ihan oikein.

En sano tätä siksi, että ylioppilasjuhlissa olisi mitään väärää. Ei ole. Jokainen ensi lauantaina ylioppilasjuhlaa viettävä nuori ja heidän perheensä ovat ansainneet kaiken ilon. Siellä minäkin kiertelen rinta kaarella ja vuosi sitten omiani juhlineena.

Murehdin sitä, että samaan aikaan naapurissa valmistautunut ammatillisen koulutuksen opiskelija on sivuroolissa, vaikka hänen saavutuksensa on yhtä tärkeä. Hekin ovat sankareita.

Koulutus on hyvinvointivaltiomme kivijalka. Tarvitsemme osaamista ja jatkuvaa oppimista. Tarvitsemme korkeakoulutusta, innovaatioita, tutkimusta, väitöskirjoja ja laajaa sivistystä. Tarvitsemme ylioppilaita, joista tulee lääkäreitä, opettajia, yrittäjiä ja kunnanjohtajia.

Mutta samaan aikaan tarvitsemme niitä, jotka auttavat, kun oma tupa kaipaa remonttia, eikä meillä ole hajuakaan, miten sähkö- tai putkityöt pitäisi hoitaa. Tarvitsemme heitä, jotka ymmärtävät mitä auton konepellin alla tapahtuu tai heitä, jotka ovat valmiina työntämään kätensä sinne, missä ei ole mukavan puhdasta.  

Ylioppilas- ja ammatillisen koulutuksen tutkinnot ovat samaa suomalaista menestystarinaa. Onneksi olkoon molemmille.

Jokainen on juhlan arvoinen.

Pasi Kivisaari
kansanedustaja (kesk)
Seinäjoen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja

julkaistu Eparissa 1.6.2022

Montun reunalla

4 huhtikuun, 2024

Päivä oli jo pitkällä. Meitä oli enää neljä ja vilkuilin

Ottaa aivoon

4 huhtikuun, 2024

Moderni yhteiskunta on monella tavalla hyvä asia. Voimme kännykällä etsiä

Ylistaron joulu -lehti

4 huhtikuun, 2024

Ei vuodet kulu, ne kuluttaa. Sanat ovat alavutelaislähtöisen yhtyeen Kolmannen

uhrauksia

Itsenäisyysaaton seurat Lapualla 5.12.

4 huhtikuun, 2024

Arvoisat itsenäisyyspäiväaaton viettäjät (kunnioitetut veteraanit ja lotat), naiset ja herrat

X lastensuojelun perhehoidon päivät 8.–9.11.2023

4 huhtikuun, 2024

Hyvät lastensuojelun perhehoidon päivien viettäjät, naiset ja herrat, minulla on

Seinäjoen kaupunginteatteri 60 vuotta.

4 huhtikuun, 2024

Minulla on ilo ja kunnia tuoda Seinäjoen kaupungin tervehdys juhlavuotta

akateemiset-aidit

Pieni tyttö

4 huhtikuun, 2024

Kävelin koulun pihamaalla ja puheilleni tuli reilun metrin mittainen pieni

Valtakunnalliset opaskoulutuspäivät ja Seinäjoen oppaat ry 50 vuotta

4 huhtikuun, 2024

Hyvät juhlavieraat Minulla on ilo ja kunnia tuoda Seinäjoen kaupungin

Yhtenä iltana

4 huhtikuun, 2024

Huone oli täynnä väkeä. Alkuillan odotus, ensitulosten optimismi ja toiveikkaat

Neljä vuotta

22 maaliskuun, 2023