Oli sunnuntain ja maanantain välinen yö yli kuukausi sitten. Istuin kotonani tyhjin silmin, luin puhelimeeni tulleita viestejä ja olin väsynyt. En osannut ajatella mitään, olin totaalisen tyhjä. Mennyt ilta oli muuttanut elämäni. Minusta oli tullut kansanedustaja.
Aamulla soi puhelin. Maakuntalehti halusi haastattelun, ilmoitin tulevani paikalle. Lähdin kävelemään ja huomasin miettiväni, mitä kuuluisi sanoa. Varmaan viisaita, mutta en keksinyt siihen suuntaan mitään. Pyörittelin haastattelussa joutavia ja olin varma, että toimittaja ei ollut äänestänyt minua.
Ajauduin Keskustorille. Minua onniteltiin ja äänimäärääni siunailtiin. Olin oman viiteryhmäni ääniharava, yli stadionkokoisen ihmisjoukon valinta. En jäänyt sitä tietoa ihmettelemään, halusin kotiin. Aamupala oli vielä pöydällä.
Kiipesin espanjalaisia portaita. Laskin, että niitä askelmia oli 135. Olin Roomassa, jossa olin käynyt 30 vuotta sitten. Ympärillä oli perheeni ja läheinen ystäväpiiri. Hortoilin siinä kaupungissa, olin edelleen ylikierroksilla, mutta sain lepoa. Lähdin kaupungista, kun muut vielä jäivät. Minun oli aloitettava eduskuntatyö.
Meidät oli komennettu jonoon. Ympärilläni oli Vaasan vaalipiirin kansanedustajat ja käsissämme oli valtakirja. Astelimme sitä kukin vuorollaan näyttämään. Olo oli kuin lentokenttien passintarkastuksissa, vähän syyllinen, mutta juhlava. Emme vaihtaneet sanoja, nyökyteltiin toisillemme.
Käynnistyi eduskuntatyö. Kuljin puvussa ja koitin olla eksymättä. Minua opasteltiin, kättelin ihmisiä ja sanoin olevani Etelä-Pohjanmaalta. Pidin sitä meriittinä ja huomasin ettei se tappiokseni koidu. Harpoin rehvakkaasti ja koitin näyttää siltä, että olen tekijämies.
Edustamani kansanliike oli kutistunut, olimme kärsineet vaaleissa selvän tappion. Ryhmä oli asennossa, että oppositioon mennään. Pidin ajatuksesta, voisin ehkä hengähtää, haukkua kaikkea liikkuvaa neljä vuotta ja sanoa vaalikentillä, että hallitus ei ymmärrä mistään mitään. Kävi toisin.
Olen aamusta iltaan ollut mukana hallitusneuvotteluissa. Harteillani on ollut kulttuuri, liikunta ja nuoriso. En ole sitä tehtävää katunut, mutta joka ainoa päivä tunnen vastuun paineen. Olen ratkaisemassa ihmisten asioita, eikä siinä voi epäonnistua.
En saanut siis pehmeää laskua, en ole päässyt saunaan, enkä juoksemaan Töölönlahtea. Olen töissä. Suomella töissä. Koitan siitä tehtävästäni munaamatta selvitä.
Pasi Kivisaari
kansanedustaja (kesk.), Seinäjoki
Julkaistu Eparissa 22.5.2019