8.8.2026, juhlapuhe
Arvoisat Ämmälän koulun ystävät, hyvät juhlavieraat, hyvät kyläläiset.
On suuri ilo ja kunnia saada olla tänään mukana juhlistamassa Ämmälän vanhan koulun satavuotista taivalta.
Lämpimät onnittelut satavuotiaalle!
Sata vuotta on pitkä aika. Se on aika, jonka aikana maailma on muuttunut valtavasti. Tänä aikana on eletty sotien vuodet, jälleenrakennus, maaseudun voimakas muutos, hyvinvointiyhteiskunnan rakentaminen, digitalisaatio ja monet muut yhteiskunnalliset murrokset. Silti tämä rakennus seisoo edelleen täällä – arvokkaana muistutuksena siitä, mistä olemme tulleet.
Kun katsomme ympärillemme, emme katso vain vanhaa rakennusta. Katsomme paikkaa, jossa on opittu lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan. Katsomme paikkaa, jossa on löydetty ystäviä, opeteltu yhteistyötä, koettu onnistumisia, joskus pettymyksiäkin, naurettu välitunneilla ja jännitetty kevätjuhlia.
Näiden seinien sisällä on kasvanut sukupolvia.
Juuri siksi koulurakennukset ovat paljon enemmän kuin puuta, tiiltä ja laastia. Ne kantavat mukanaan ihmisten elämää.
Tämän koulun varsinainen opetustyö päättyi vuonna 1970. Moni voisi ajatella, että silloin myös rakennuksen tarina päättyi. Mutta tiedämme, ettei niin käynyt.
Tämänkin vuoden jälkeen tämä on ollut kylän merkittävä kokoontumispaikka. En mene sen syvemmällä historiassa, mutta täällä on temmelletty niin kansalaisopistotoiminnan, sukujuhlien, liikuntapäivien, kirkonmenojen, pyhäkoulujen kuin joulujuhlien merkeissä, talvisin viritelty kaukaloita jne. Ja tämä aivan vaan murto-osa esimerkkeinä siitä, mitä vuosien aikana on tapahtunut.
Ja kyllä. Rakennus sai viime vuosina myös uuden elämän.
Haluan osoittaa lämpimät kiitokset Kati ja Joni Vähämäelle. Olette nähneet tässä rakennuksessa enemmän kuin vanhan talon. Olette ottaneet vastaan vaativan tehtävän kunnostaa sitä omaksi kodiksenne, mutta samalla olette ryhtyneet vaalimaan koko Ämmälänkylän historiaa.
Se on kulttuuriteko.
Erityisen hienoa on, että tämän juhlan yhteydessä kerätään talteen ihmisten muistoja, valokuvia, kirjeitä ja tarinoita. Rakennukset säilyvät vain, jos niistä pidetään huolta. Mutta historia säilyy vain silloin, kun ihmiset kertovat sen eteenpäin.
Pidän erityisen koskettavana kertomusta vanhan opettajan kirjeistä. Kirjeistä, joissa opettaja kuvailee arkeaan, opettajan asuntoa ja elämää tässä talossa. Sellaiset kertomukset tekevät historiasta elävää. Ne muistuttavat, että ennen meitä täällä ovat eläneet aivan tavalliset ihmiset iloineen, huolineen ja unelmineen.
Toivonkin, että mahdollisimman moni jakaa omia muistojaan. Jokainen valokuva, kertomus ja pieni yksityiskohta on osa tätä yhteistä tarinaa. Usein juuri arkisimmat muistot ovat kaikkein arvokkaimpia.
Hyvät kuulijat,
Suomalainen kansakoulu oli aikanaan yksi merkittävimmistä tasa-arvon rakentajista. Myös tällaisissa kyläkouluissa rakennettiin sitä Suomea, jonka tunnemme tänään.
Koulussa ei opetettu pelkästään oppiaineita.
Siellä opetettiin vastuuta, rehellisyyttä, työntekoa, yhteisöllisyyttä.
Nämä arvot eivät vanhene koskaan.
Tänä päivänä minulla on ilo toimia myös tämän alueen lasten koulun, Kärjen koulun, rehtorina. Vaikka oppimisympäristöt ovat muuttuneet, teknologia on muuttunut ja opetustavat ovat muuttuneet, yksi asia ei ole muuttunut.
Lapsi tarvitsee edelleen turvallisen koulun.
Lapsi tarvitsee edelleen opettajan, joka uskoo häneen.
Lapsi tarvitsee edelleen yhteisön, jossa hän voi kasvaa omaksi itsekseen.
Siinä suhteessa sadan vuoden takainen koulu ja tämän päivän koulu eivät olekaan kovin kaukana toisistaan.
Me rakennamme edelleen tulevaisuutta yksi lapsi kerrallaan.
Hyvät ystävät,
Ämmälän vanhan koulun historia kertoo myös kyläyhteisön voimasta.
Kyläkoulu ei ollut vain paikka, jossa käytiin oppitunneilla. Se oli kylän sydän. Siellä kokoonnuttiin juhliin, kokouksiin, harrastuksiin ja monenlaisiin yhteisiin hetkiin.
Siksi on hienoa, että juuri kyläseura on mukana järjestämässä tätä juhlaa.
Yhteisöllisyys ei synny rakennuksista.
Se syntyy ihmisistä.
Mutta joskus rakennukset antavat yhteisöllisyydelle kodin.
Tämä talo on ollut juuri sellainen koti.
Tänä vuonna Seinäjoella on aihetta iloita myös laajemminkin kulttuuriperinnöstä. Kaupunkimme tunnetaan rohkeasti tulevaisuuteen katsovana kasvukaupunkina, mutta samalla olemme saaneet nähdä, kuinka tärkeää myös historiamme vaaliminen on. Aaltokeskuksen saama UNESCO-maailmanperintöstatus on tästä hieno osoitus. Se muistuttaa meitä siitä, että menneisyyden arvostaminen ja tulevaisuuden rakentaminen eivät ole vastakohtia – ne kulkevat käsi kädessä.
Sama ajatus näkyy täällä Ämmälänkylässä.
Tämä satavuotias vanha koulu kertoo meille, että kulttuuriperintö syntyy siitä, että joku välittää. Joku näkee vanhassa rakennuksessa arvon. Joku haluaa säilyttää muistot myös seuraaville sukupolville.
Hyvät juhlavieraat,
Satavuotias ei katso vain taaksepäin.
Se katsoo myös eteenpäin.
Tämän rakennuksen seinät ovat nähneet sata vuotta ihmisten elämää. Toivon sydämestäni, että ne saavat nähdä sitä vielä pitkään tulevaisuudessakin.
Lopuksi haluan vielä kerran kiittää Kati ja Joni Vähämäkeä, Ämmälän kyläseuraa, kaikkia juhlan järjestäjiä sekä jokaista teistä, joka olette tulleet juhlistamaan tätä merkittävää päivää.
Ja haluan esittää vielä yhden toiveen.
Kun tänään katsotte näyttelyä, valokuvia ja vanhoja esineitä, pysähtykää hetkeksi. Antakaa muistojen nousta mieleen. Kertokaa niitä toisillenne. Kertokaa niitä lapsillenne ja lastenlapsillenne.
Sillä historia ei säily vain kirjoissa.
Se säilyy ihmisissä.
Lämpimät onnittelut satavuotiaalle Ämmälän koululle.
Kiitos.
