Ihmisen loppu

Astelin sisään, pidin kädessäni valkoista ruusua. Ovella ohjelmalehtisiä jakelivat omat lapseni, olivat komeasti puvuissa ja nyökyttelin heille isällisesti. Tervehdin vaitonaisesti puolituttuja ja istahdin alas. Olin kappelissa, jonka ikkunasta näkyi metsä. Pidin siitä maisemasta.

Keskellä oli valkoinen arkku. Siellä oli yhden ihmisen elämä. Yhden ihmisen päättynyt elämä.

Eturivissä istuivat lähimmät. Sureva leski, joka oli hoitanut miestää loppuun asti. Lapset ja lapsenlapset. He olivat surun peittämiä, puhumattomia ja totisia. En ollut lähiomainen, mutta läheinen. Muistelin sitä ihmistä. Sitä hienoa ihmistä. Ulkona oli syksyn värit. Hiljakseen putoavia lehtiä.

Hautajaisissa on – surun ohella – jotain hyvin kaunista. Siellä on pyhyys, hetkellisesti työntyvä kunnioitus elämää kohtaan. Siellä on rakkaus – arjesta paiskattujen ihmisten mykkä temppeli. Tummissa olevat ihmiset, hiljaisuus ja pyhät seremoniat. Ei ole mitään niin arvokasta kuin nyökkäys surevia omaisia kohtaan, ei ole mitään niin kaunista kuin ruusun asettaminen vainajan arkulle. Siinä on koko elämä. Paljaaksi riisuttu. Suloinen rehellisyys.

Siirryttiin muistotilaisuuteen. Tilaisuudessa puhui isänsä menettänyt ihminen. Hän oli kirjoittanut puheen – todella kauniin puheen. Hän kertoi kivuista, isänsä haavoista, viinasta, karismasta, lempeydestä, kaikesta kaipuusta. Katselin sitä ihmistä. Hän rakasti isäänsä. Hän puhui isälleen. Hän oli auki, hän oli rikki, hän oli ehjä. Ihmisen puhetta.

Puhumassa kävivät myös ystävät ja työkaverit. He muistelivat menneitä hetkiä – heidän elämänsä tähtihetkiä. Arkisia iltoja, kiireettömiä keskusteluja ja vuosikymmenien matkoja. Heidän yhteistä elämää. Sitä kuunnellessa muistin, että minullakin on ystäviä. En vaan oikeastaan koskaan soita heille. Juoksen omassa kuplassani. Suoritan elämääni, kunnes tulee ihmisen loppu.

On omituista, että tarvitaan hautajaiset ymmärtääkseen, mikä on oleellista. Se oleellinen on sitä, että näkee valkoisen arkun. Valkoinen arkku on kaunis. Sen sisällä on kuollut ihminen, jonka elämä on ohi. Sen sisällä on ihminen, jonka elämä on suuri. Arkun ympärillä on vaiteliaiden ihmisten joukko, jotka katselevat syksyistä metsää ja jatkavat elämää. Jäljelle jää tuhka, läpi sormien valuva pöly. Siinä kaikki.

Pasi Kivisaari

kansanedustaja (Kesk), Seinäjoki

Julkaistu Eparissa 16.10.2019

Sisäilmapaja11 13.11.2019

marraskuu 13, 2019

Puhuttaessa muutokset mahdollisia Arvoisat kuulijat On suuri kunnia olla avaamassa

Lapuan Yrittäjät 9.11.2019

marraskuu 11, 2019

Puhuttaessa muutokset mahdollisia Arvoisat juhlavieraat, on suuri kunnia olla mukana

tyttoja-ja-poikia

Ihmisen loppu

lokakuu 25, 2019

Astelin sisään, pidin kädessäni valkoista ruusua. Ovella ohjelmalehtisiä jakelivat omat

pasi-kivisaari-katse-alas-2

Paluu tulevaisuuteen

syyskuu 24, 2019

Viime vuosien hyvä taloudenpito ja parantuneet työllisyysluvut näkyvät mahdollisuutena panostaa

Budjettiriihen tulokset

syyskuu 18, 2019

Keskustan eteläpohjalainen kansanedustaja Pasi Kivisaari on tyytyväinen budjettiriihen tuloksiin. -Vastoin

Kivisaari valtion liikuntaneuvoston 2. varapuheenjohtajaksi

elokuu 22, 2019

Keskustan eteläpohjalainen kansanedustaja Pasi Kivisaari valtion liikuntaneuvoston 2. varapuheenjohtajaksi. Valtioneuvosto

Etelä-Pohjanmaan Opiston lukuvuoden avaus

elokuu 19, 2019

Arvoisat kuulijat, hyvät opiskelijat, naiset ja herrat Vuonna 1892 perustettu

tyttoja-ja-poikia

Yhden ihmisen show

elokuu 19, 2019

Elokuu. Koulut alkavat ja perheissä palataan arjen päiväjärjestykseen. Monet vanhemmat

eduskustavaalit-teemat-pasi-kivisaari

Takamiehen metsästys

elokuu 2, 2019

Olin helteestä turvonnut ja edessäni oli ensimmäisen maailman maisema. Istuin

kysykaa-mita-voitte-tehda-kaupungille

Siltarumpupolitiikkaa

heinäkuu 9, 2019

Kansanedustajan tehtäviin kuuluu myös oman alueen edunvalvonta. On huolehdittava, että