Ihmisen loppu

Astelin sisään, pidin kädessäni valkoista ruusua. Ovella ohjelmalehtisiä jakelivat omat lapseni, olivat komeasti puvuissa ja nyökyttelin heille isällisesti. Tervehdin vaitonaisesti puolituttuja ja istahdin alas. Olin kappelissa, jonka ikkunasta näkyi metsä. Pidin siitä maisemasta.

Keskellä oli valkoinen arkku. Siellä oli yhden ihmisen elämä. Yhden ihmisen päättynyt elämä.

Eturivissä istuivat lähimmät. Sureva leski, joka oli hoitanut miestää loppuun asti. Lapset ja lapsenlapset. He olivat surun peittämiä, puhumattomia ja totisia. En ollut lähiomainen, mutta läheinen. Muistelin sitä ihmistä. Sitä hienoa ihmistä. Ulkona oli syksyn värit. Hiljakseen putoavia lehtiä.

Hautajaisissa on – surun ohella – jotain hyvin kaunista. Siellä on pyhyys, hetkellisesti työntyvä kunnioitus elämää kohtaan. Siellä on rakkaus – arjesta paiskattujen ihmisten mykkä temppeli. Tummissa olevat ihmiset, hiljaisuus ja pyhät seremoniat. Ei ole mitään niin arvokasta kuin nyökkäys surevia omaisia kohtaan, ei ole mitään niin kaunista kuin ruusun asettaminen vainajan arkulle. Siinä on koko elämä. Paljaaksi riisuttu. Suloinen rehellisyys.

Siirryttiin muistotilaisuuteen. Tilaisuudessa puhui isänsä menettänyt ihminen. Hän oli kirjoittanut puheen – todella kauniin puheen. Hän kertoi kivuista, isänsä haavoista, viinasta, karismasta, lempeydestä, kaikesta kaipuusta. Katselin sitä ihmistä. Hän rakasti isäänsä. Hän puhui isälleen. Hän oli auki, hän oli rikki, hän oli ehjä. Ihmisen puhetta.

Puhumassa kävivät myös ystävät ja työkaverit. He muistelivat menneitä hetkiä – heidän elämänsä tähtihetkiä. Arkisia iltoja, kiireettömiä keskusteluja ja vuosikymmenien matkoja. Heidän yhteistä elämää. Sitä kuunnellessa muistin, että minullakin on ystäviä. En vaan oikeastaan koskaan soita heille. Juoksen omassa kuplassani. Suoritan elämääni, kunnes tulee ihmisen loppu.

On omituista, että tarvitaan hautajaiset ymmärtääkseen, mikä on oleellista. Se oleellinen on sitä, että näkee valkoisen arkun. Valkoinen arkku on kaunis. Sen sisällä on kuollut ihminen, jonka elämä on ohi. Sen sisällä on ihminen, jonka elämä on suuri. Arkun ympärillä on vaiteliaiden ihmisten joukko, jotka katselevat syksyistä metsää ja jatkavat elämää. Jäljelle jää tuhka, läpi sormien valuva pöly. Siinä kaikki.

Pasi Kivisaari

kansanedustaja (Kesk), Seinäjoki

Julkaistu Eparissa 16.10.2019

tyttoja-ja-poikia

Hallitus teki välttämättömiä vastaantuloja

8 syyskuun, 2022

Suomi on vakavassa tilanteessa. Dramaattista, mutta totta. Ihmiset ovat helisemässä

Taiteilijan kuolema

17 elokuun, 2022

Viime viikon aikana vastaanotimme kaksi surullista uutista. Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen, laulaja-lauluntekijä

Lapsilisätuplaus on kunnianpalautus kaikille perheille

10 elokuun, 2022

Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikon ehdotus ylimääräisen lapsilisän maksamisesta ensi joulukuussa

Seinäjoen ja Lapuan välillä on valuvika, joka tulee korjata

3 elokuun, 2022

Valtatie 19:llä tapahtuu hienoja asioita. Valtio on osoittanut vuoden 2020

Joutopäivämarkkinat

31 heinäkuun, 2022

Arvoisat markkinavieraat, hyvät naiset ja herrat Minulla on suurenmoinen ilo

Heikkilän silta

15 heinäkuun, 2022

Arvoisat Heikkilän sillan juhlavieraat, hyvät naiset ja herrat Minulla on

Tangomarkkinat

6 heinäkuun, 2022

Arvoisat avajaiskulkueen osallistujat, naiset ja herrat, hyvä tangomarkkinayleisö Seinäjoen kaupungin

Summerfest

1 heinäkuun, 2022

Arvoisat Summerfestien juhlavieraat, naiset ja herrat Minulla on suuria kunnia

Björkenheimin silta

17 kesäkuun, 2022

Arvoisat juhlavieraat, hyvät naiset ja herrat Seinäjoen kaupungissa on tänään

eduskustavaalit-teemat-pasi-kivisaari

Kuka juhlisi kampaajaa?

1 kesäkuun, 2022

Takapihan puutarha oli lyönnissä ja ympärillä oli joukko läheisiä, sukulaisia