Ihmisen loppu

Astelin sisään, pidin kädessäni valkoista ruusua. Ovella ohjelmalehtisiä jakelivat omat lapseni, olivat komeasti puvuissa ja nyökyttelin heille isällisesti. Tervehdin vaitonaisesti puolituttuja ja istahdin alas. Olin kappelissa, jonka ikkunasta näkyi metsä. Pidin siitä maisemasta.

Keskellä oli valkoinen arkku. Siellä oli yhden ihmisen elämä. Yhden ihmisen päättynyt elämä.

Eturivissä istuivat lähimmät. Sureva leski, joka oli hoitanut miestää loppuun asti. Lapset ja lapsenlapset. He olivat surun peittämiä, puhumattomia ja totisia. En ollut lähiomainen, mutta läheinen. Muistelin sitä ihmistä. Sitä hienoa ihmistä. Ulkona oli syksyn värit. Hiljakseen putoavia lehtiä.

Hautajaisissa on – surun ohella – jotain hyvin kaunista. Siellä on pyhyys, hetkellisesti työntyvä kunnioitus elämää kohtaan. Siellä on rakkaus – arjesta paiskattujen ihmisten mykkä temppeli. Tummissa olevat ihmiset, hiljaisuus ja pyhät seremoniat. Ei ole mitään niin arvokasta kuin nyökkäys surevia omaisia kohtaan, ei ole mitään niin kaunista kuin ruusun asettaminen vainajan arkulle. Siinä on koko elämä. Paljaaksi riisuttu. Suloinen rehellisyys.

Siirryttiin muistotilaisuuteen. Tilaisuudessa puhui isänsä menettänyt ihminen. Hän oli kirjoittanut puheen – todella kauniin puheen. Hän kertoi kivuista, isänsä haavoista, viinasta, karismasta, lempeydestä, kaikesta kaipuusta. Katselin sitä ihmistä. Hän rakasti isäänsä. Hän puhui isälleen. Hän oli auki, hän oli rikki, hän oli ehjä. Ihmisen puhetta.

Puhumassa kävivät myös ystävät ja työkaverit. He muistelivat menneitä hetkiä – heidän elämänsä tähtihetkiä. Arkisia iltoja, kiireettömiä keskusteluja ja vuosikymmenien matkoja. Heidän yhteistä elämää. Sitä kuunnellessa muistin, että minullakin on ystäviä. En vaan oikeastaan koskaan soita heille. Juoksen omassa kuplassani. Suoritan elämääni, kunnes tulee ihmisen loppu.

On omituista, että tarvitaan hautajaiset ymmärtääkseen, mikä on oleellista. Se oleellinen on sitä, että näkee valkoisen arkun. Valkoinen arkku on kaunis. Sen sisällä on kuollut ihminen, jonka elämä on ohi. Sen sisällä on ihminen, jonka elämä on suuri. Arkun ympärillä on vaiteliaiden ihmisten joukko, jotka katselevat syksyistä metsää ja jatkavat elämää. Jäljelle jää tuhka, läpi sormien valuva pöly. Siinä kaikki.

Pasi Kivisaari

kansanedustaja (Kesk), Seinäjoki

Julkaistu Eparissa 16.10.2019

Uusi hallitusohjelma on historiallinen työvoitto, joka hakee vertaistaan

kesäkuu 4, 2019

Keskustan eteläpohjalainen kansanedustaja Pasi Kivisaari iloitsee liikunnan ja kulttuurin puolesta.

pasi-kivisaari-katse

Niitä askelmia oli 135

toukokuu 22, 2019

Oli sunnuntain ja maanantain välinen yö yli kuukausi sitten. Istuin kotonani

Hallitusneuvotteluihin on luonnollista osallistua

toukokuu 8, 2019

Kansanedustaja Pasi Kivisaari pitää Keskustan osallistumista hallitusneuvotteluihin lopulta luonnollisena ratkaisuna.

Eläkeläiset ovat voimavara

huhtikuu 1, 2019

Kun synnyin minulla oli olemassa molempien vanhempieni vanhemmat sekä isäni

Miten toimia koko alueen edunvalvojana

maaliskuu 15, 2019

Vaasan vaalipiiristä valitaan 16 kansanedustajaa. Vaalien jälkeen vaalikartalta on helposti

Tupakoiva mies

maaliskuu 6, 2019

Oli päivän neljäs ja viimeisin paikka. Heiluin ison ostoskeskuksen pihamaalla

naisilla-on-kaikki-mita-minulta-puuttuu

Korkeakoulupolitiikkaa eteläpohjalaisittain

helmikuu 3, 2019

Olin mukana viettämässä Seinäjoen yliopistokeskuspäivän juhlaa torstaina 31.1.2019. Ohjelmassa kuultiin

pasi-kivisaari-seinajoen-kirjasto

Sitä aikaa ei enää ole

tammikuu 16, 2019

Istuin autossa. Vierelläni autoa ajoi poikani, joka oli juuri täyttänyt

veljeskaupungin-liitto-pasi-kivisaari

Mitäpä jos

joulukuu 7, 2018

Vanha viisaus on, jos et keksi muuta, kokeile totuutta. Edustamani

Veljeskaupungin liitto

lokakuu 29, 2018

Maakunnassa on toteutunut tai toteutumassa kaksi merkittävää liikennehanketta. Seinäjoen itäisen