Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan joulupuhe

joulukuu 2024

Hyvät valtuutetut, viranhaltijat, nuorisovaltuuston edustaja, lähetystekniikka, Seinäjoen kaupungin asukkaat

Tämä kokous päättää vuoden 2024 valtuustokauden.

Jouluaika merkitsee meille jokaiselle jotain erityistä – on se sitten rauhan etsimistä kiireen keskellä, perheen kanssa vietettyjä hetkiä tai perinteiden vaalimista.

Vaikka arkeen saattaa vielä ennen joulua kuulua monia tehtäviä, jossain siintää toiveikkuus siitä, että olemme kulkemassa kohti joulun rauhallisia pyhiä.

Haluan kiittää kaikkia teitä, jotka olette mukana tekemässä Seinäjoesta sen, mitä se on. Meillä on kaupungin vahvana tukena rohkeita, päämäärätietoisia ihmisiä, jotka tekevät joka päivä parhaansa niin kaupungin kuin läheisten hyväksi. Kiitos teille kaikille, jotka rakennatte niin joulun henkeä kuin viihtyisää ja välittävää Seinäjokea!

Vaikka kaupunki on kokenut kasvua ja muutosta, joulun aikaan voimme pysähtyä ja tuntea yhteyden toisiimme. Jokainen meistä, joka asuu, työskentelee ja käy vaikkapa koulua täällä, rakentaa Seinäjokea. Kasvu, menestys ja elinvoima kumpuavat siitä, että jokainen meistä tuntee olevansa osa yhteisöä. Kaupunkimme on oltava paikka, jossa kaikkien on hyvä olla. 67 000 asukkaan koti ja elämän keskipiste.

Käytetään tuleva joulu yhdessä olemiseen ja läsnäoloon. Pysähtykäämme katsomaan ympärillemme ja iloitkaamme kaikesta siitä, mitä olemme saavuttaneet. Voimme katsoa luottavaisin mielin tulevaan, ja juuri jouluna nähdä valoisan kaupunkitulevaisuuden – ei vain uusien hankkeiden tai rakennusten, vaan ihmisten toivon ja välittämisen kautta.

Arvoisat ihmiset. Ihan teistä jokainen. Kiitos taas tästä vuodesta.

Toivotan teille jokaiselle, niin täällä salissa oleville, kuin lähetystä seuraaville, hyvää joulua ja onnellisuutta, terveyttä ja myötätuulta vuodelle 2025.

Kiitos.

eduskustavaalit-teemat-pasi-kivisaari

Sitä kohti, mitä pelkää

12 elokuun, 2020

Suomen Keskustan puoluekokous järjestetään syyskuun alussa Oulussa. Olen asettunut Etelä-Pohjanmaan

Kun muut ovat ympäriltä häipyneet

1 elokuun, 2020

Oli heinäkuun 6. päivä. Ajelin kohti Niinisalon varuskuntaa. Takapenkillä oli

joukko-teloitus

Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi

20 heinäkuun, 2020

Monilla vanhemmilla – minullakin – on ajatus siitä, että lapseni

eduskustavaalit-teemat-pasi-kivisaari

Minä kaipaan heitä

19 toukokuun, 2020

Suuri osa maailman ihmisistä elää rajoitettua elämää koronaviruspandemian vuoksi. Koronavirustartunnat

Kahden viikon tähden

6 toukokuun, 2020

Varhaiskasvatus ja perusopetus palaavat lähiopetukseen ja -kasvatukseen toukokuun puolessa välissä.

miten-vahan-minusta-jaa

Polvillaan

15 huhtikuun, 2020

Työllisyysasteen nosto ja julkisen talouden tasapaino ovat olleet hallitusten ykköstavoitteita

Ilman suuria suruja

31 maaliskuun, 2020

Koronaviruksen suurimmat haasteet nähdään terveydenhuollossa ja taloudessa. Samaan aikaan virus

Pitäkää minua ennen muuta ihmisenä

12 maaliskuun, 2020

Katselin ympärilleni. Pyörätuolissa istui mies – oikeastaan poika vielä. Hänen

akateemiset-aidit

Isokyrö Areenan avajaistilaisuus

7 maaliskuun, 2020

Puhuttaessa muutokset mahdollisia Arvoisat juhlavieraat, naiset ja herrat On suuri

Eskoon hengellisen työn 50-vuotisjuhla

4 maaliskuun, 2020

Puhuttaessa muutokset mahdollisia Arvoisat juhlavieraat, hyvät naiset ja herrat  

Evästeasetukset

Käytämme evästeitä sivustollamme. Evästeet ovat selaimelle tallennettuja teksti­tiedostoja. Toiminnalliset evästeet sisältävät tietoja, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnalle. Analytiikkaevästeillä saamme sivuston käyttöön ja suoritus­kykyyn liittyviä tietoja. Tarkemmat tiedot kävijätietojen keräämisestä löytyy tietosuojaselosteestamme.