Soitin anopille. Kyselin keltaisen kaulaliinan perään ja sellainen löytyi. Komensin vanhimman poikani sitä hakemaan. Itse en ehtinyt, koska minulla oli tehtävä kotirintamalla. Piti pohtia, miten pukeudun. Olin menossa Ukrainan sodan vastaiseen mielenosoitukseen.
Löysin myös sinisen takin ja kaulaliina täydensi Ukrainan lipun värejä. Lopetin peilailuni ja menin ryhti suorana Seinäjoen torille.
Olin valmis suurtöihini.
Torilla oli kaiketi noin 300 ihmistä. Katselin, että siellä oli syntyperältään ukrainalaisia, mutta paljon myös tuttuja kaupunkilaisia. Torilla vihmoivat Ukrainan lipun värit ja olin ylpeä siitä, että olin osannut pukeutua. Päälläni paistatteli sininen ja keltainen.
Pidin puheen. Huutelin järkytystäni ja tukeani ja samaan syssyyn tuomitsin kaikki Venäjän johdon sotatoimet. Sanoin, että ne ovat barbaarisia. Puhuin myös siihen malliin, että Seinäjoen kaupunki tulee omassa mikroskoopissaan tekemään kaikkensa, että eteläpohjalaista apua löytyy. Me autamme.
Mutta omat sanani eivät olleet se juttu. Oikeastaan tunsin moraaliposeerausta. Rauhan maan hyväosainen. Suuria sanoja kailottava kansanedustaja.
Siellä oli ihmisiä, joiden läheiset vuosivat verta. Siellä oli ihmisiä, joiden kansaa surmataan. Minä pidin puhetta, mutta omat lapseni pelaavat jalkapalloa, eivätkä notku pommisuojissa. Minun suurin huoleni oli soitella keltaisen kaulaliinan perään.
Silti. Tuen kaikella vimmallani heitä. Sitä sotaa käyvää maata, johon Venäjän johdon sokea aggressio kohdistuu. Sitä maata, jonka presidenttiä jahdataan teloitusjoukkojen kanssa. Sitä maata, missä hätä on.
Kun tapahtuma oli loppusuoralla, koin, että minua ei enää siellä tarvita. Olin sanonut sanani, kuunnellut puheet ja kiitellyt tapahtumajärjestäjät. Matkallani kotiin kuitenkin pysähdyin Lakeuden Ristin kohdalla. Katselin ylös ja valkoista ristiä vasten oli sininen taivas.
Lopulta on niin, että meidän jokaisen tulee jatkaa elämää, mentävä töihin, kuskattava lapsia ja lapsenlapsia harrastuksiin, huolehdittava läheisistämme ja käytävä lenkillä. Ei ole kenellekään hyväksi kantaa sellaista taakkaa, jota ei itse pysty kantamaan. Meillä on oma tonttimme, jonka kautta voimme vaikuttaa ja auttaa.
Tämänkin ajan jälkeen tulee toinen aika. Silloinkin aurinko nousee ja taivaalla on taivaan värit.
Ja meillä yhä elämä.
Pasi Kivisaari
Seinäjoen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja
kansanedustaja (kesk)
julkaistu Eparissa 9.3.2022
