Keltainen kaulaliina

Soitin anopille. Kyselin keltaisen kaulaliinan perään ja sellainen löytyi. Komensin vanhimman poikani sitä hakemaan. Itse en ehtinyt, koska minulla oli tehtävä kotirintamalla. Piti pohtia, miten pukeudun. Olin menossa Ukrainan sodan vastaiseen mielenosoitukseen.

Löysin myös sinisen takin ja kaulaliina täydensi Ukrainan lipun värejä. Lopetin peilailuni ja menin ryhti suorana Seinäjoen torille.

Olin valmis suurtöihini.

Torilla oli kaiketi noin 300 ihmistä. Katselin, että siellä oli syntyperältään ukrainalaisia, mutta paljon myös tuttuja kaupunkilaisia. Torilla vihmoivat Ukrainan lipun värit ja olin ylpeä siitä, että olin osannut pukeutua. Päälläni paistatteli sininen ja keltainen.

Pidin puheen. Huutelin järkytystäni ja tukeani ja samaan syssyyn tuomitsin kaikki Venäjän johdon sotatoimet. Sanoin, että ne ovat barbaarisia. Puhuin myös siihen malliin, että Seinäjoen kaupunki tulee omassa mikroskoopissaan tekemään kaikkensa, että eteläpohjalaista apua löytyy. Me autamme.

Mutta omat sanani eivät olleet se juttu. Oikeastaan tunsin moraaliposeerausta. Rauhan maan hyväosainen. Suuria sanoja kailottava kansanedustaja.

Siellä oli ihmisiä, joiden läheiset vuosivat verta. Siellä oli ihmisiä, joiden kansaa surmataan. Minä pidin puhetta, mutta omat lapseni pelaavat jalkapalloa, eivätkä notku pommisuojissa. Minun suurin huoleni oli soitella keltaisen kaulaliinan perään.

Silti. Tuen kaikella vimmallani heitä. Sitä sotaa käyvää maata, johon Venäjän johdon sokea aggressio kohdistuu. Sitä maata, jonka presidenttiä jahdataan teloitusjoukkojen kanssa. Sitä maata, missä hätä on.

Kun tapahtuma oli loppusuoralla, koin, että minua ei enää siellä tarvita. Olin sanonut sanani, kuunnellut puheet ja kiitellyt tapahtumajärjestäjät. Matkallani kotiin kuitenkin pysähdyin Lakeuden Ristin kohdalla. Katselin ylös ja valkoista ristiä vasten oli sininen taivas.

Lopulta on niin, että meidän jokaisen tulee jatkaa elämää, mentävä töihin, kuskattava lapsia ja lapsenlapsia harrastuksiin, huolehdittava läheisistämme ja käytävä lenkillä. Ei ole kenellekään hyväksi kantaa sellaista taakkaa, jota ei itse pysty kantamaan. Meillä on oma tonttimme, jonka kautta voimme vaikuttaa ja auttaa.

Tämänkin ajan jälkeen tulee toinen aika. Silloinkin aurinko nousee ja taivaalla on taivaan värit.

Ja meillä yhä elämä.

Pasi Kivisaari
Seinäjoen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja
kansanedustaja (kesk)

julkaistu Eparissa 9.3.2022

Opettajille taattava paluu perustehtäviin – se ei ole kehitysvastaisuutta, vaan oleellisen tunnistamista

5 lokakuun, 2022

Keskustan kansanedustaja, eduskunnan  sivistysvaliokunnan jäsen Pasi Kivisaari muistuttaa Maailman opettajien

tyttoja-ja-poikia

Hallitus teki välttämättömiä vastaantuloja

8 syyskuun, 2022

Suomi on vakavassa tilanteessa. Dramaattista, mutta totta. Ihmiset ovat helisemässä

Taiteilijan kuolema

17 elokuun, 2022

Viime viikon aikana vastaanotimme kaksi surullista uutista. Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen, laulaja-lauluntekijä

Lapsilisätuplaus on kunnianpalautus kaikille perheille

10 elokuun, 2022

Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikon ehdotus ylimääräisen lapsilisän maksamisesta ensi joulukuussa

Seinäjoen ja Lapuan välillä on valuvika, joka tulee korjata

3 elokuun, 2022

Valtatie 19:llä tapahtuu hienoja asioita. Valtio on osoittanut vuoden 2020

Joutopäivämarkkinat

31 heinäkuun, 2022

Arvoisat markkinavieraat, hyvät naiset ja herrat Minulla on suurenmoinen ilo

Heikkilän silta

15 heinäkuun, 2022

Arvoisat Heikkilän sillan juhlavieraat, hyvät naiset ja herrat Minulla on

Tangomarkkinat

6 heinäkuun, 2022

Arvoisat avajaiskulkueen osallistujat, naiset ja herrat, hyvä tangomarkkinayleisö Seinäjoen kaupungin

Summerfest

1 heinäkuun, 2022

Arvoisat Summerfestien juhlavieraat, naiset ja herrat Minulla on suuria kunnia

Björkenheimin silta

17 kesäkuun, 2022

Arvoisat juhlavieraat, hyvät naiset ja herrat Seinäjoen kaupungissa on tänään