Kysykää, mitä te voitte tehdä kaupungille

Seinäjoen kaupungissa on viime kuukaudet rakennettu kaupunkistrategiaa. Strategia tarkoittaa suunnitelmaa, jolla pyritään saavuttamaan tavoiteltu päämäärä. Sodankäynnissä strategia on suunnitelmallinen toimintatapa sodan voittamisesta. Seinäjoki ei käy sotaa, mutta julistautuu elinvoimakamppailun ykkösriviin.Seinäjoki ei pyytele olemassaoloaan anteeksi. Kaupunki pyrkii kasvuun tahtovana, rohkeana ja vastuullisena. Tekemisen ja onnistumisen kaupunkina, jonka ytimessä on ihminen, kaupunkilainen ja hänen elämänsä.Seinäjoki puolustaa ja hyökkää myös maakunnan puolesta. Kaupungin keskiössä on parantaa liikennehankkeita, joiden pohjana on maakunnan tulevaisuus. Seinäjoen ja Tampereen päärataosuuden kaksoisraiteen ja tieliikenneinvestoinneista Seinäjoki-Lapua-välin nelikaistaosuuksien toteuttaminen ovat esimerkkejä kaupungin tahtotilasta polttaa ruutia pohjalaisten puolesta. Seinäjoen kaupunginhallitus osoitti myös yhteistyötahtoa Lapualla sijaitsevan investointikohteen ehostamiseen. Seinäjoki ei rakasta vain itseään, vaan kantaa miekkaa alueellisten palveluiden pysyvyydestä ja kehityksestä.

Yksittäiselle ihmiselle Seinäjoen kaupungin strategiapaperit ovat enimmäkseen osastoa haukotus. Ihmistä kiinnostaa oman elämäntilanteen ydin, sen toimivuus ja sisältö. Lapsiperheiden äidit ja isät arvostavat varhaiskasvatus- ja perusopetuspalveluita, harrastusmahdollisuuksia ja kaupunginosien leikkipuistoja. Kaupungin työntekijät arvostavat esimiestensä tunneälyä, puhdasta sisäilmaa ja viihtyisää lähikapakkaa. Yrittäjät tuijottavat yritystoimintansa sijaintia, kaupungin vetovoimaa ja osaajien saatavuutta. Kaikille heille on tärkeää, että oma Seinäjoki, elämäni Seinäjoki toimii. Heitä eivät kiinnosta näyttävät julistukset tai kaupungin päättäjien virnistelyt sanomalehdissä. Heitä kiinnostaa oma elämä, oma tulevaisuus, oma olemassaolo.

Seinäjoki on hieno kaupunki. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että voisimme pudottaa hanskat ja julistautua valmiiksi. Pelikentällä on valtavasti töitä. Kaupungissa on tyytymättömyyttä, keskeneräisyyttä ja epäkohtia. Kaupungissa on pahoinvoivia ihmisiä, yksinäisiä vanhuksia ja eksyksissä olevia nuoria. Mikään strategiapaperi ei heitä pelasta, heidät pelastaa toinen ihminen. Ihmisten Seinäjoki, jossa katsotaan toista silmiin.

Seinäjoen kaupungin strategia on kuitenkin ihmisenkokoinen työohjelma. Se on palvelulupaus asukkaille. Silti meitä jokaista kohtaa Kennedyn viisaus. Älkää kysykö, mitä kaupunki voi tehdä teille – kysykää, mitä te voitte tehdä kaupungille.

Pasi Kivisaari

kaupunginhallituksen puheenjohtaja (kesk)

Julkaistu alunperin Eparissa 14.2.2018
miten-vahan-minusta-jaa

Polvillaan

15 huhtikuun, 2020

Työllisyysasteen nosto ja julkisen talouden tasapaino ovat olleet hallitusten ykköstavoitteita

Ilman suuria suruja

31 maaliskuun, 2020

Koronaviruksen suurimmat haasteet nähdään terveydenhuollossa ja taloudessa. Samaan aikaan virus

Pitäkää minua ennen muuta ihmisenä

12 maaliskuun, 2020

Katselin ympärilleni. Pyörätuolissa istui mies – oikeastaan poika vielä. Hänen

akateemiset-aidit

Isokyrö Areenan avajaistilaisuus

7 maaliskuun, 2020

Puhuttaessa muutokset mahdollisia Arvoisat juhlavieraat, naiset ja herrat On suuri

Eskoon hengellisen työn 50-vuotisjuhla

4 maaliskuun, 2020

Puhuttaessa muutokset mahdollisia Arvoisat juhlavieraat, hyvät naiset ja herrat  

Hyvin siinä käy – perhevapaauudistus

11 helmikuun, 2020

Perhevapaauudistuksesta on puhuttu paljon. Sitä on vatuloitu lähes sote-uudistuksen verran.

pasi-kivisaari-urheilukentta

Jupinaa autoilusta

23 tammikuun, 2020

Auto on Etelä-Pohjanmaalla näppärä väline. Se mahdollistaa joustavan kulkemisen kodin

Lopulta hyvä voittaa

9 tammikuun, 2020

Loppiainen oli suurelle osalle ihmisistä päivä, jolloin joulun pyhät ja

Puhe Loppiaisluisteluissa 6.1.2020

7 tammikuun, 2020

Puhuttaessa muutokset mahdollisia Hyvät naiset ja herrat, tytöt ja pojat,

tyttoja-ja-poikia

Loppiaisseurat

7 tammikuun, 2020

Puhuttaessa muutokset mahdollisia Arvoisat loppiaisseurojen väki, naiset ja herrat. On