Miten vähän minusta jää

Kävelin Provinssista kotiin. Olin takussa, liikaa juhlineena ja vaimolla oli sietämistä. Arveli, että ihmiset näkivät ja hävettävää riittää. En lähtenyt vastaankaan väittämään. Olin villiintynyt liikaa, eikä niin pitäisi tehdä. Aamulla olin turvonnut ja pelotti mennä postilaatikolle. Olin hutera.Äiti soitti. Isä oli joutunut teholle, minun rakas isä. Aloin häivytellä pois eilisiä muistoja ja komensin itseni sairaalaan. Siellä käytävällä oli äiti, luin tehohoidon vierasohjeet ja sanoin, että tämä on monistettu lappu. Kaikille ne näitä kirjoittelee. Äitiä ja vaimoa itketti.Mentiin siihen huoneeseen. Siellä oli letkuja, monitoreita ja isä. Katsoin häntä ja näin, että hän oli takussa. Hän on pitkään työtä tehnyt ihminen, joka oli nyt pakotettuna tähän, huutamaan apua. Kaikki oli riisuttu, mitään ulkoista ei ollut.

Huoneessa oli hoitaja, joka kertoi tilanteen. En ymmärtänyt kaikkea, mutta pidin hänestä. Hän sanoi, että isä on hyvissä käsissä. Uskoin joka sanan ja ilmoitin seurueelle, että isä on sairaalan vip-huoneessa. Se nauratti meitä ja olin ylpeä nokkeluudestani.

Lähdettiin pois. Veljet kävivät ja sisko soitteli. Olimme toistemme tukena, katsoin pikkuveljeäni eri sävyyn. He olivat perhettäni, enkä enää tunnistanut teinivuosieni angstia. Vittumainen pikkuveli, joka ei ymmärrä häipyä huoneestani. Nyt tukeuduin heihin.

Perheen, isän merkitys räjähtää käsiin, kun menettämisen pelko konkretisoituu. En ole koskaan isälleni – oikeastaan kenellekään läheiselleni sanonut – että he ovat tärkeitä. Pyörin liikaa omassa kuplassani, oletan, että kaikki on pysyvää. Oikeastaan kyse on siitä, että en pysty mitään sanomaan. En uskalla tai osaa.

En siis ole oikea mies kenellekään mitään neuvoa antamaan. Mutta sanokaa se silloin, kun sanottavaa vielä on. Sanokaa, että olet hyvä ihminen, kaikessa riittävä. Sanokaa, että pidän sinusta, vaikka olet heikko. Sanokaa, että mikään ei enää häiritse. Sanokaa, että rakastatte häntä.

Ainoa pysyvyys on inhimillisyys ja ihmisen tie. Se alkaa ja se loppuu. Siksi tulisi jotenkin osata tämä kuvio. Soittaa, mitä sille ihmiselle kuuluu, kysyä miten se jaksaa. Sanoa, että unettomuus on epänormaalia.

Elämä on hyvä. Kun siinä takussa kävelin Provinssista, näin jäniksen. Se hyppelehti pois, mutta ei sen ollut kiire mihinkään. Jäin miettimään, mihin se meni. Jäin miettimään, mihin minä olen menossa. Jäin miettimään, miten vähän minusta jää. Sinä yönä oli rikinkeltainen taivas.

Pasi Kivisaari

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja (kesk)

Julkaistu alunperin Eparissa 11.7.2018

Puhe Seinäjoen uudelle kaupunginvaltuustolle

17 elokuun, 2021

Arvoisat kaupunginvaltuutetut, viranhaltijat, nuorisovaltuuston ja median edustajat, kaikki läsnäolijat ja

Ässä hihasta

17 elokuun, 2021

Valtio on solminut maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) sopimuksia suurimpien

Seinäjoki herättää monenlaisia tunteita

2 heinäkuun, 2021

Maakuntakeskus Seinäjoki herättää sekä maakunnan sisällä että sen ulkopuolella monenlaisia

Olosuhteilla on väliä

17 kesäkuun, 2021

Tiedämme, että liikunta lisää hyvinvointia ja urheilusuorituksen jälkeen on mukava

Ehdolla Seinäjoen kaupunginvaltuustoon

20 toukokuun, 2021

Taas mennään. Olen ehdolla Seinäjoen kaupunginvaltuustoon. Olen ollut valtuutettu vuodesta

Loistavia valtionavustuksia pohjalaisille liikunta- ja urheiluhankkeille!

20 huhtikuun, 2021

Tiedote Valtion liikuntaneuvoston pohjalaisjäsenet Strand ja Kivisaari:Loistavia valtionavustuksia pohjalaisille liikunta-

Todelliset voittajat

15 huhtikuun, 2021

Ethän ajattele, että syytän. Se ei ole tarkoitukseni. Kerron havainnoistani,

Liikunnan rahoitus on turvattava – tai edessä on kansanterveydellinen katastrofi

14 huhtikuun, 2021

Kannanotto 14.4.2021 Toimituksille                                     Julkaistavissa heti Keskustan kansanedustaja, valtion liikuntaneuvoston varapuheenjohtaja

Tulevaisuusarpajaiset

11 maaliskuun, 2021

Kannanotto 11.3.2021, Toimituksille, Julkaistavissa heti Eduskunnan sivistysvaliokunnan jäsen, Keskustan rehtorikansanedustaja

Ilma, jota hengitämme

25 helmikuun, 2021

Sananvapaus on keskeinen ihmisoikeus. Sen avulla voimme rakentaa maailmaa, jossa