Korkeakoulupolitiikkaa eteläpohjalaisittain

Olin mukana viettämässä Seinäjoen yliopistokeskuspäivän juhlaa torstaina 31.1.2019. Ohjelmassa kuultiin mm. Etelä-Pohjanmaalla aloittaneita Epanet-professoreita ja Seinäjoen yliopistokeskuksessa viime vuonna väitelleitä tutkijoita.

Kuluneen sanonnan mukaan vasta yliopisto tekee kaupungin. Seinäjoen tai Etelä-Pohjanmaan yliopisto elää vain haaveissa. Oman yliopiston tuomia etuja ei ole jääty itkemään, vaan vastaavat edut on hankittu toista kautta. Minä itte -asenne on otettu käyttöön ja on rohkeasti lähdetty kokeilemaan uutta.

Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistyksen, Seinäjoen yliopistokeskuksen ja Seinäjoen ammattikorkeakoulun ennakkoluulottomalla yhteistyöllä on maakuntaan rakennettu laajat mahdollisuudet korkeakouluopintoihin ja runsaasti laadukasta tutkimusta.

SeAMK:ssa on noin 5000 opiskelijaa. Vuosittain valmistuu noin 800 opiskelijaa kymmeniltä eri aloilta. Ammattikorkeakoululla tehdään myös laadukasta aluettamme palvelevaa soveltavaa tutkimusta ja siellä on erinomainen kirjasto. Haalaripukuiset opiskelijat täyttävät Seinäjoen keskustan syksystä kevääseen, aivan kuten yliopistokaupungeissa. Aseman rautatieläispatsaskin on pesty monta kertaa opiskelijoiden toimesta.

Etelä-Pohjanmaan kesäyliopisto ja alueellamme toimivat yliopistoyksiköt tarjoavat ammatillista täydennyskoulutusta ja avoimen yliopiston kautta väylän yliopistoihin. Isojakin opinto-kokonaisuuksia voi opiskella omassa maakunnassa lähiopetuksena. Etätenttiminen onnistuu ja opiskelijakortit ovat sähköisiä, eikä kortin tarraa tarvitse varta vasten matkustaa hakemaan. Lapsille on oma yliopistonsa, jonka puitteissa lapsia kiinnostavia aiheita on käynyt esittelemässä asiantuntijoita tähtitieteilijä Esko Valtaojasta lähtien. Ikääntyvien yliopisto tarjoaa puolestaan verkkoluentoja ja tuo paikalle varttuneempaa väkeä kiinnostavia luennoitsijoita. Maisterin opinnot voi maakunnassa suorittaa esimerkiksi kasvuyritysten johtamisesta. Väitöstilaisuuskaan ei ole enää harvinaisuus lakeuksilla.

Viime vuosituhannen lopulta asti Etelä-Pohjanmaalla on tehty yliopistotasoista tutkimusta Epanet-verkoston puitteissa. Epanetin yliopistoja ovat Helsingin yliopisto, Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, Tampereen yliopisto, Turun yliopisto ja Vaasan yliopisto. Tutkimusta tehdään yli 20 tutkimusryhmän voimin. Tutkimusaloissa on painotettu Etelä-Pohjanmaalle tärkeitä toimialoja, elintarvikkeista ja hyvinvoinnista energiatehokkuuteen ja yrittäjyyteen asti. Erityisesti on panostettu yhteistyöhön tuotekehitystä tekevien yritysten kanssa. Rahat toimintaan on hankittu pääsääntöisesti omasta maakunnasta.

Kun vielä lisätään Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin ja luonnonvarakeskuksen tutkimusryhmät, voidaan todeta Etelä-Pohjanmaalla olevan korkeakoulutoimintaa vähintään pienen yliopiston verran.

Emme saaneet yliopistoa valtiolta, tehtiin itte.

 

Pasi Kivisaari

Seinäjoen kaupunginhallituksen puheenjohtaja (kesk)

Julkaistu Ilkassa 10.2.2019

 

Mumma

18 helmikuun, 2021

Hyvin iäkkäiden ihmisten määrä kasvaa Suomessa nopeasti. Siinä missä 1970-luvulla

Harrastamisen Suomen malli on huuto tulevaisuuden puolesta

4 helmikuun, 2021

Keskustan kansanedustaja ja valtion liikuntaneuvoston varapuheenjohtaja Pasi Kivisaari kannattaa harrastamisen

Tarvitaan toimenpideohjelma lasten pelastamiseksi aikuisten maailmalta

28 tammikuun, 2021

Opetus- ja kulttuuriministeriö on julkaissut toimenpideohjelman kiusaamisen, väkivallan ja häirinnän

Opettajat eivät tarvitse kyttäystä, vaan tukea

23 tammikuun, 2021

Kannanotto 22.1.2021 Keskustan rehtorikansanedustajat Pasi Kivisaari ja Mikko Kinnunen: Opettajat

Twitter-rasismin kuolema

17 tammikuun, 2021

Ihmiskunta tarvitsee vallankumouksen ja sen mukana myös Suomi. Diktaattoreiden, valtaan

Kauan eläköön koulutus

23 marraskuun, 2020

Etelä-Pohjanmaalla on mainiot koulutusmahdollisuudet. Olemme nousseet uskottavien koulutustoimijoiden sarjaan. Sen

Kuka puhuisi miesten ja poikien oikeuksista?

19 marraskuun, 2020

Tiedote 19.11.2020 / Julkaistavissa heti Keskustan kansanedustaja Pasi Kivisaari: Kuka

Hyviä uutisia kaikille kirjojen ja lukemisen ystäville

3 marraskuun, 2020

Medialle ti 3.11.2020, julkaistavissa heti Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi tänään

Kouluväkivalta

2 marraskuun, 2020

Kun lapsi vetää koulukaveriaan tukasta tai yläkoululainen mojauttaa välitunnilla turpaan,

Henkilötunnusuudistus lähti laukalle

23 lokakuun, 2020

Suunniteltu henkilötunnusuudistus ei ole toteutumassa tällä hallituskaudella. Tunnusten riittävyys varmistetaan