Loistavia valtionavustuksia pohjalaisille liikunta- ja urheiluhankkeille!

Tiedote

Valtion liikuntaneuvoston pohjalaisjäsenet Strand ja Kivisaari:
Loistavia valtionavustuksia pohjalaisille liikunta- ja urheiluhankkeille!

Valtion Liikuntaneuvosto päätti viime torstaina (15.4.) lausunnoista liikuntapaikkojen perustamishankkeiden sekä liikunnan koulutuskeskusten ja vapaa-aikatilojen perustamishankkeiden valtionavustuksista.

Lopullisen päätöksen asiassa teki tänään tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko (kesk), joka puolsi Valtion liikuntaneuvoston esityksiä.

Liikuntapaikkarakentamisen avustus on tärkeä investointi suomalaisten lähiliikkumisen mahdollisuuksiin ja terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen. Valtionavustusta lähtee liikkeelle noin 30 miljoonaa euroa, jotka jaetaan isommille hankkeille. Pienempien hankkeiden rahoitus toteutetaan Avien kautta.

Liikuntaneuvoston pohjalaisjäsenet Joakim Strand (r.) ja Pasi Kivisaari (kesk) iloitsevat poikkeuksellisen monesta hienosta hankkeesta Länsi- ja Sisä-Suomen Avin alueelle.

– Kiitän kollegoita ja eri projektien taustajoukkoja erinomaisesta työstä ja yhteistyöstä. Saimme läpi erittäin tärkeitä valtionavustuksia mm. Pietarsaaren uudelle jalkapallostadionille (750 000e), Vaasan Variskan yhtenäiskoululle (450 000e), KB Areena Kauhajoki Oy:lle (750 000e) sekä Norrvallan uudelle monitoimiareenalle (300 000e), Strand toteaa.

Myös Kivisaari pitää pohjalaishankkeiden etenemistä poikkeuksellisen onnistuneena.

-Pohjanmaan lisäksi myös Etelä-Pohjanmaa oli vahvassa roolissa. Liikuntaneuvosto puolsi ja ministeri vahvisti valtionavustuksen niin Alavuden Kunto-Lutran peruskorjaukseen (800 000e) , Lappajärven liikuntapaikkaan (750 000e), Kurikan Jalasjärven yläkoulun liikuntasaliin (750 000e) kuin Kauhajoki Arenaa (750 000e). Myös Kuortaneen Urheiluopiston Padel-halli (455 000e) nousi valtionavustusten listalle, Kivisaari kiittelee.

Strandin ja Kivisaaren mukaan Valtion liikuntaneuvoston ja ministeriön suopea suhtautuminen pohjalaishankkeisiin kuvastaa alueilla havaittua tekemisen meininkiä.

-Edunvalvonta ja yhteistyö on tuloksekasta silloin, kun voimme esitellä erinomaisesti valmisteltuja hankkeita. Tätä samaa työtä teemme myös jatkossa, Strand ja Kivisaari toteavat.

Strandin ja Kivisaaren mukaan tämän päivän uutiset ovat positiivista jatkoa viime päivien myönteiselle kehitykselle niin Pohjanmaalla kuin Etelä-Pohjanmaalla.

Lisätiedot:
Joakim Strand 050-3100076
Pasi Kivisaari 050-3479334

miten-vahan-minusta-jaa

Polvillaan

15 huhtikuun, 2020

Työllisyysasteen nosto ja julkisen talouden tasapaino ovat olleet hallitusten ykköstavoitteita

Ilman suuria suruja

31 maaliskuun, 2020

Koronaviruksen suurimmat haasteet nähdään terveydenhuollossa ja taloudessa. Samaan aikaan virus

Pitäkää minua ennen muuta ihmisenä

12 maaliskuun, 2020

Katselin ympärilleni. Pyörätuolissa istui mies – oikeastaan poika vielä. Hänen

akateemiset-aidit

Isokyrö Areenan avajaistilaisuus

7 maaliskuun, 2020

Puhuttaessa muutokset mahdollisia Arvoisat juhlavieraat, naiset ja herrat On suuri

Eskoon hengellisen työn 50-vuotisjuhla

4 maaliskuun, 2020

Puhuttaessa muutokset mahdollisia Arvoisat juhlavieraat, hyvät naiset ja herrat  

Hyvin siinä käy – perhevapaauudistus

11 helmikuun, 2020

Perhevapaauudistuksesta on puhuttu paljon. Sitä on vatuloitu lähes sote-uudistuksen verran.

pasi-kivisaari-urheilukentta

Jupinaa autoilusta

23 tammikuun, 2020

Auto on Etelä-Pohjanmaalla näppärä väline. Se mahdollistaa joustavan kulkemisen kodin

Lopulta hyvä voittaa

9 tammikuun, 2020

Loppiainen oli suurelle osalle ihmisistä päivä, jolloin joulun pyhät ja

Puhe Loppiaisluisteluissa 6.1.2020

7 tammikuun, 2020

Puhuttaessa muutokset mahdollisia Hyvät naiset ja herrat, tytöt ja pojat,

tyttoja-ja-poikia

Loppiaisseurat

7 tammikuun, 2020

Puhuttaessa muutokset mahdollisia Arvoisat loppiaisseurojen väki, naiset ja herrat. On