Minä kaipaan heitä

Suuri osa maailman ihmisistä elää rajoitettua elämää koronaviruspandemian vuoksi. Koronavirustartunnat keskittyvät työikäisiin, mutta kuolemaan johtavat sairastumiset kohdistuvat ikäihmisiin ja monisairaisiin. Suomessa suurin osa kuolleista on ollut yli 80-vuotiaita. Jokaisen ihmisen menehtyminen on aina surun sävyinen.

Paljon on kuitenkin puhuttu täsmällisestä 70 vuoden ikärajasta. Suomessa on 880 000 yli 70-vuotiasta ihmistä. Miksi juuri 70?

Yksilötasolla pelkän iän perusteella lienee mahdotonta määritellä kuka on riskiryhmäläinen. Terve 70-vuotias voi olla elämänsä kunnossa. Paljon sairastellut 70-vuotias voi olla jo hyvin hauras. Ikä on kelpo mittari, mutta sen ongelma on, että se niputtaa ihmiset samaan muottiin.

Ikärajan asettaminen on logiikaltaan samankaltainen kuin nopeusrajoitus. Tiedetään, että turvalliseen ajamiseen vaikuttaa myös moni muu asia kuin nopeus. Nopeus on kuitenkin helposti mitattava ja sen rajoittamisen tiedetään parantavan turvallisuutta. Hetkellistä nopeusrajoituksen ylittämistä ei usein omalla kohdalla pidetä turvallisuuden vaarantamisena, mutta toisten kaahailua kyllä katsotaan pahalla.

Keskustan kansanedustaja Anu Vehviläinen on kirjoituksissaan pohtinut 70-vuotiaiden asemaa. Terveys ei ole vain vapautta viruksesta, vaan myös henkistä jaksamista, liikkeellä olemista ja elämän merkityksellisyyden kokemista. On ymmärrettävää, että monet hyväkuntoiset ja aktiiviset seitsemänkymppiset kaipaavat takaisin normaalielämään. Karanteenin omaiset olosuhteet ovat pitkittyessään vaikeita kenelle tahansa. Elämän hyvinvointi on kokonaisuus.

Suomessa on perinteisesti noudatettu ohjeistuksia tarkasti. Arvelen, että ohjeistusten noudattamista on vahdittu myös ystävien sekä kylänmiesten ja -naisten toimesta.

Olisiko tiukan ikärajan sijaan mahdollista tehdä yksilöllisempiä ohjeistuksia? Jokainen tuntee oman tilanteensa parhaiten. Tätä kirjoittaessani on otettu ensimmäisiä askelia tähän suuntaan. Puheissa on rajoitusten velvoittavuuden sijaan alettu puhua suosituksista. Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila on huomauttanut, että Suomessa jokaisella on oikeus määrittää omasta elämästään ja tavoistaan.

Velvollisuuden muuttuminen suositukseksi tuskin vielä saa suomalaisia villiintymään. Muutos voi kuitenkin olla tärkeä askel kohti parempaa elämää. On hyvä huomata, että suositus fyysisen etäisyyden pitämisestä ei tarkoita sosiaalista etäisyyttä. Ystävän äänen kuuleminen tai hymyn näkeminen antaa varmasti voimia.

Kukin saa itse myös laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Fyysistä etäisyyttä suositellaan yhä voimakkaasti, mutta ei läheisen ihmisen halaaminen ole edelleenkään rikollista. Vastuu ja harkinta on jokaisella itsellään. Olen luonteeltani halailija ja viikkojen kuluessa on mieleeni hiipinyt toive, että voisin jo vanhempiani rutistaa.

Huomaan arvostavani yli 70-vuotiaita päivä päivältä enemmän. Moni asia yhteiskunnassa on pysähtynyt heidän siirryttyään karanteeniin. Minä kaipaan heitä.

Pasi Kivisaari
Kansanedustaja (kesk)

julkaistu Ilkassa 19.5.2020

Opettajille taattava paluu perustehtäviin – se ei ole kehitysvastaisuutta, vaan oleellisen tunnistamista

5 lokakuun, 2022

Keskustan kansanedustaja, eduskunnan  sivistysvaliokunnan jäsen Pasi Kivisaari muistuttaa Maailman opettajien

tyttoja-ja-poikia

Hallitus teki välttämättömiä vastaantuloja

8 syyskuun, 2022

Suomi on vakavassa tilanteessa. Dramaattista, mutta totta. Ihmiset ovat helisemässä

Taiteilijan kuolema

17 elokuun, 2022

Viime viikon aikana vastaanotimme kaksi surullista uutista. Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen, laulaja-lauluntekijä

Lapsilisätuplaus on kunnianpalautus kaikille perheille

10 elokuun, 2022

Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikon ehdotus ylimääräisen lapsilisän maksamisesta ensi joulukuussa

Seinäjoen ja Lapuan välillä on valuvika, joka tulee korjata

3 elokuun, 2022

Valtatie 19:llä tapahtuu hienoja asioita. Valtio on osoittanut vuoden 2020

Joutopäivämarkkinat

31 heinäkuun, 2022

Arvoisat markkinavieraat, hyvät naiset ja herrat Minulla on suurenmoinen ilo

Heikkilän silta

15 heinäkuun, 2022

Arvoisat Heikkilän sillan juhlavieraat, hyvät naiset ja herrat Minulla on

Tangomarkkinat

6 heinäkuun, 2022

Arvoisat avajaiskulkueen osallistujat, naiset ja herrat, hyvä tangomarkkinayleisö Seinäjoen kaupungin

Summerfest

1 heinäkuun, 2022

Arvoisat Summerfestien juhlavieraat, naiset ja herrat Minulla on suuria kunnia

Björkenheimin silta

17 kesäkuun, 2022

Arvoisat juhlavieraat, hyvät naiset ja herrat Seinäjoen kaupungissa on tänään