Omat jalat

Älä kato ittees, kato taivasta.

Kari Hotakaisen Luonnon laki -romaani alkaa tällä lauseella. Sanat ovat kolaripaikalle saapuneen ensihoitajan repliikki ratin takana ruhjoutuneelle ja kivuissaan vaikeroivalle ihmiselle.

Ensihoitaja sanoo sanat siksi, että ihmisen tuijottelu omiin revenneisiin raajoihin, paiskoiltaan lennähtäneisiin luihin on kauhea näky. Älä kato ittees.

Mutta lauseessa on paljon enemmän. Kato taivasta.

Tottakai tuijotamme itseämme. Näemme omat ruhjoutuneet jalkamme, emme taivasta. Keskitymme itseemme, omaan maailmaamme.

Siellä ei ole oikeasti ruhjottuja raajoja. Me emme ole joutuneet kolaripaikalle. Meillä on jalat ja taivaskin, jos sinne katsoisi.

Suurimmaksi osaksi elämme hyvää elämää.

Meidän tärkeimmät ongelmamme ovat omassa peilissämme. Olemme riippuvuuksien vankeja, itseään toistavien rutiinien rakastajia. Monet elämäntavoistamme ovat vaarallisia, saatamme kiskoa alkoholia ylärajoilla tai laiminlyödä liikkumista. Suunnittelemme ryhdistäytymistä, jota ei koskaan tule.

Osaamme myös valittaa, kun maailma ei pyöri omalla takapihalla. Menemme Twitteriin, kun haluamme ilmoittautua olemassaolostamme. Yläluokkainen kännykkänsä kanssa omassa taivaassaan.

Me olemme ihmisiä hyvinvointivaltiossa. Emme pahoja, mutta monesti suloisesti hukassa.

Oikea hätä on tuolla jossain. Ihminen, jota sotilaat raiskaavat tai perheissä, jotka kyyhöttävät pommisuojissaan. Tuijottelemme heitä laiskasti, mutta myötätuntoisesti.

Ei Suomessakaan kaikki hyvin ole. Meillä on surua ja vetelehtiviä ongelmia. Meillä on ihmisiä, jotka ovat kauhuissaan, hirvittävien kipujen kanssa eläviä ja laskujensa kanssa nieleskeleviä naisia ja miehiä. Ihmisiä, jotka ovat aivan loppu.

He ovat hiljaa.

Meillä on huutavien ihmisten vääristynyt todellisuus. Selfie-sukupolvi, jotka katsovat itseään.

Heillä ei ole hätää. Heillä on taivas. Yksikään heistä, jotka julistavat kohtaloaan sosiaalisessa mediassa tai moittivat yhteiskuntaa sohvallaan, ei ole mitään hätää. Heidän katseensa on jaloissa.

Ihmisiä hyvinvointivaltiossa. Sinä ja minä.

On toinen todellisuus.

Suurin suru on lapsella, jonka isä ja äiti ovat poissa. Elossa ehkä, mutta toimettomia. Suurin suru on vanhuksella, jota kukaan ei koskaan katso. Suurin suru on miehellä, joka toteaa vauhdikkaiden vuosien jälkeen, että ketään ei enää ole. Suurin suru on naisella, joka on rakkaudeton.

Mutta ei tämä niin monimutkaista ole. Elämä saattaa löytyä, kun nostaa katseen pois jaloista.

Pasi Kivisaari
kansanedustaja (kesk)
Seinäjoen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja

julkaistu Eparissa 4.1.2023

Mumma

18 helmikuun, 2021

Hyvin iäkkäiden ihmisten määrä kasvaa Suomessa nopeasti. Siinä missä 1970-luvulla

Harrastamisen Suomen malli on huuto tulevaisuuden puolesta

4 helmikuun, 2021

Keskustan kansanedustaja ja valtion liikuntaneuvoston varapuheenjohtaja Pasi Kivisaari kannattaa harrastamisen

Tarvitaan toimenpideohjelma lasten pelastamiseksi aikuisten maailmalta

28 tammikuun, 2021

Opetus- ja kulttuuriministeriö on julkaissut toimenpideohjelman kiusaamisen, väkivallan ja häirinnän

Opettajat eivät tarvitse kyttäystä, vaan tukea

23 tammikuun, 2021

Kannanotto 22.1.2021 Keskustan rehtorikansanedustajat Pasi Kivisaari ja Mikko Kinnunen: Opettajat

Twitter-rasismin kuolema

17 tammikuun, 2021

Ihmiskunta tarvitsee vallankumouksen ja sen mukana myös Suomi. Diktaattoreiden, valtaan

Kauan eläköön koulutus

23 marraskuun, 2020

Etelä-Pohjanmaalla on mainiot koulutusmahdollisuudet. Olemme nousseet uskottavien koulutustoimijoiden sarjaan. Sen

Kuka puhuisi miesten ja poikien oikeuksista?

19 marraskuun, 2020

Tiedote 19.11.2020 / Julkaistavissa heti Keskustan kansanedustaja Pasi Kivisaari: Kuka

Hyviä uutisia kaikille kirjojen ja lukemisen ystäville

3 marraskuun, 2020

Medialle ti 3.11.2020, julkaistavissa heti Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi tänään

Kouluväkivalta

2 marraskuun, 2020

Kun lapsi vetää koulukaveriaan tukasta tai yläkoululainen mojauttaa välitunnilla turpaan,

Henkilötunnusuudistus lähti laukalle

23 lokakuun, 2020

Suunniteltu henkilötunnusuudistus ei ole toteutumassa tällä hallituskaudella. Tunnusten riittävyys varmistetaan