Paluu tulevaisuuteen

Viime vuosien hyvä taloudenpito ja parantuneet työllisyysluvut näkyvät mahdollisuutena panostaa tulevaisuuteen. Vaikka ensi vuoden budjetti on edelleen alijäämäinen, on monista indeksileikkauksista voitu luopua. Jo pelkkä indeksien palautus helpottaa merkittävästi kuntien asemaa. Seinäjoen ja Lapuan kohdalla puhutaan miljoonien tulonlisäyksistä. Korkeakouluille ja moneen muuhun on luvassa myös lisäpanostuksia.

On tärkeää, että valtion budjetilla parannetaan suomalaisten arkea. Perheet, yrittäjyys ja perusturva ovat nostettu keskeiseen asemaan. Erityisesti iloitsen satsauksista lapsiin ja koulutukseen.

Monilla lapsiperheellä on taloudellisesti tiukkaa. Nostamme yksinhuoltaja- ja monilapsisten perheiden lapsilisiä. Korotamme pienimpiä vanhempainpäivärahoja edelleen 20 eurolla ja opintotuen huoltajakorosta 25 eurolla kuukaudessa.

Päiväkotien ryhmäkokoja pienennetään. Näin turvataan lapsille aikuisen aikaa ja päiväkotien henkilöstölle mahdollisuutta keskittyä olennaiseen.

Suomalainen peruskoulu on menestystarina. Aina on kuitenkin varaa parantaa. Oleellista on laittaa koulutuksen perustaa kuntoon. Pohjan ei pidä päästä vuotamaan.

Moni lapsi ja nuori saa myönteisiä kokemuksia harrastuksista, mutta kaikilla ei ole mahdollisuutta harrastaa. Tuomme lapsille harrastuksia koulupäivien yhteyteen ja kehitämme koulujen aamu- ja iltapäivätoimintaa.

Ensi vuoden budjetissa osoitamme lisää rahaa sisäilmaongelmien ratkaisemiseen. Sisäilmanongelmat ovat liian monessa paikassa todellisuutta. Kenenkään ei pidä työskennellä olosuhteissa, joiden hintana on oman terveyden menettäminen.

Tilastot osoittavat, että ilman toisen asteen tutkintoa nuoren syrjäytymisriski kasvaa. Työhön pääsy ei ole helppoa ilman ammattitutkintoa. Yhdenkään nuoren koulupolku ei saa katketa perheen vähävaraisuuteen. Siksi on tarpeen edetä toisen asteen maksuttomuutta kohti.

Ammatilliseen koulutukseen palkataan lisää opettajia. Hallitus lisäsi jo aiemmin lisäbudjetissa ammatillisen koulutuksen rahoitusta 20 miljoonaa euroa ja ensi vuoden budjetissa rahoitusta parannetaan vielä 80 miljoonalla eurolla. Näillä rahoilla voidaan palkata 2 000 uutta opettajaa ja työpaikkaohjaajaa. Opiskelijoilla on oikeus riittävään ohjaukseen ja ammattiopintojen aikana tarvittavaan tukeen.

Keskustalainen tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen neuvotteli määrätietoisesti korkeakoulujen lisärahoituksen puolesta.

Ensi vuonna ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen perusrahoitus nousee yhteensä 60 miljoonaa euroa ja rahoituksen indeksisidonnaisuuden palauttaminen tuo vielä 67 miljoonaa euroa lisää. Rahoitus mahdollistaa korkeakouluopintojen ja tutkimustoiminnan laadun parantamisen.

Nämä ja monet muut nyt tehtävät parannukset eivät varmasti vielä ratkaise kaikkia ongelmia, mutta toivottavasti ne osaltaan helpottavat tilannetta.

Hallituksessa on viisi erilaista puoluetta, emmekä ole kaikesta samaa mieltä. Yhteinen päämäärä on, että mahdollisimman monella ihmisellä on töitä ja jokainen suomalainen pidetään mukana.

Budjettiriihi osoitti, että hallitus pystyy yhteistyöhön ja päätöksiin. Haluamme hoitaa taloutta järkevästi myös tulevaisuudessa.

Emme voi päästää tätä maata uudelleen pahenevan työttömyyden ja holtittoman velkaantumisen tielle.

 

Pasi Kivisaari

kansanedustaja (Kesk), Seinäjoki

Julkaistu Ilkassa 24.9.2019

Mumma

18 helmikuun, 2021

Hyvin iäkkäiden ihmisten määrä kasvaa Suomessa nopeasti. Siinä missä 1970-luvulla

Harrastamisen Suomen malli on huuto tulevaisuuden puolesta

4 helmikuun, 2021

Keskustan kansanedustaja ja valtion liikuntaneuvoston varapuheenjohtaja Pasi Kivisaari kannattaa harrastamisen

Tarvitaan toimenpideohjelma lasten pelastamiseksi aikuisten maailmalta

28 tammikuun, 2021

Opetus- ja kulttuuriministeriö on julkaissut toimenpideohjelman kiusaamisen, väkivallan ja häirinnän

Opettajat eivät tarvitse kyttäystä, vaan tukea

23 tammikuun, 2021

Kannanotto 22.1.2021 Keskustan rehtorikansanedustajat Pasi Kivisaari ja Mikko Kinnunen: Opettajat

Twitter-rasismin kuolema

17 tammikuun, 2021

Ihmiskunta tarvitsee vallankumouksen ja sen mukana myös Suomi. Diktaattoreiden, valtaan

Kauan eläköön koulutus

23 marraskuun, 2020

Etelä-Pohjanmaalla on mainiot koulutusmahdollisuudet. Olemme nousseet uskottavien koulutustoimijoiden sarjaan. Sen

Kuka puhuisi miesten ja poikien oikeuksista?

19 marraskuun, 2020

Tiedote 19.11.2020 / Julkaistavissa heti Keskustan kansanedustaja Pasi Kivisaari: Kuka

Hyviä uutisia kaikille kirjojen ja lukemisen ystäville

3 marraskuun, 2020

Medialle ti 3.11.2020, julkaistavissa heti Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi tänään

Kouluväkivalta

2 marraskuun, 2020

Kun lapsi vetää koulukaveriaan tukasta tai yläkoululainen mojauttaa välitunnilla turpaan,

Henkilötunnusuudistus lähti laukalle

23 lokakuun, 2020

Suunniteltu henkilötunnusuudistus ei ole toteutumassa tällä hallituskaudella. Tunnusten riittävyys varmistetaan