Puhe puoluekokouksessa

Hyvät keskustalaiset, vastuunkantajat, ystävät!

Minun Suomeni on tähtitaivaan alla.
Se on metsässä puut, taivaalla kuu – yllä hankien.
Näin totesi taiteilija Lauri Tähkä.

Minun Suomeni on mumma ja paappa, äiti ja isä, puoliso ja lapset, ehkä joskus lastenlapset.
Minun Suomeni on elinvoimainen, omavarainen, kokonainen.
Voisiko se olla meidän Suomi?
Keskustan Suomi?

Tässä minä olen. Käytettävissänne.

Olen isä, aviomies, kansanedustaja, eteläpohjalainen rehtori. Viime vuosituhannella minua olisi ammattini puolesta sanottu kansankynttiläksi. Me keskustalaiset, me kaikki, mehän olemme kansankynttilöitä, valon näyttäjiä, toivon tuojia, suunnannäyttäjiä ja kehityksen varmistajia.

Kun toimin kaksikymmentä vuotta opettajana ja rehtorina, näin kuinka hyvä maa meillä on. Huomasin myös, että yhteiskuntamme on keskeneräinen. Haluan sen olevan enemmän ihmistä kohti askeltava. Kaiken kattava kauneus – kaiken olemassaolon tarkoitus – on ihmisyys. Taito kohdata, kävellä vastaan, katsoa silmiin.

Uskon, että mitä syvempi on kansalaisten sydämen sivistys, sitä inhimillisempi on yhteiskunta. Sivistyksen puolesta puhuminen ei kuulu vain talouden nousukauden asialistalle.

Sivistys ja ihmisyyden kehitystarve on kaiken yhteiskunnallisen uudistuksen pohjana, sanoi jo Santeri Alkio. Tällä raivatulla polulla kelpaa keskustan edelleen kulkea.
Galluppien käyrät eivät saa viedä meiltä itseluottamusta, uskoa tulevaisuuteen. Tärkeimmät arvomme eivät katkea kannatuksen alamäkiin. Keskustan järkeä, oikeudenmukaisuutta ja kohtuullisuutta tarvitaan. Meitä kaikkia tarvitaan.

Tässä olen. Käytettävissänne.

Minusta saatte keskustan puheenjohtajistoon ihmisen, jolle koulutus ja kasvatus ovat pala jokapäiväistä elämää. Saatte joukkuepelaajan, joka antaa maalisyötön puolueen menestyksen varmistamiseksi. Saatte innostajan, joka sanoo: Minun Suomeni on kaunein päällä maan.

Tässä olen. Pyydän luottamustanne.

Puhe ennen varapuheenjohtajien valintaa Oulun puoluekokouksessa 5.9.2020

Koulujen oppilashuolto käy vajaaliekillä

22 lokakuun, 2020

Medialle to 22.10.2020, julkaistavissa heti   Keskustan eteläpohjalainen kansanedustaja Pasi

Atrian jätti-investointi on yhteiskuntavastuuta parhaimmillaan

22 lokakuun, 2020

Medialle to 22.10.2020, julkaistavissa heti Keskustan eteläpohjalainen kansanedustaja Pasi Kivisaari

Järjestöt saivat työrauhan vuodelle 2021

16 syyskuun, 2020

Medialle ke 16.9.2020, julkaistavissa heti Keskustan eteläpohjalainen kansanedustaja Pasi Kivisaari

Puhe puoluekokouksessa

5 syyskuun, 2020

Hyvät keskustalaiset, vastuunkantajat, ystävät! Minun Suomeni on tähtitaivaan alla. Se

Sivistykseni rajat ovat maailmani rajat

1 syyskuun, 2020

Olen keskustalainen, koska puolue on arvoiltaan vakaa ja viisas. Keskustalaisuus

eduskustavaalit-teemat-pasi-kivisaari

Sitä kohti, mitä pelkää

12 elokuun, 2020

Suomen Keskustan puoluekokous järjestetään syyskuun alussa Oulussa. Olen asettunut Etelä-Pohjanmaan

Kun muut ovat ympäriltä häipyneet

1 elokuun, 2020

Oli heinäkuun 6. päivä. Ajelin kohti Niinisalon varuskuntaa. Takapenkillä oli

joukko-teloitus

Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi

20 heinäkuun, 2020

Monilla vanhemmilla – minullakin – on ajatus siitä, että lapseni

eduskustavaalit-teemat-pasi-kivisaari

Minä kaipaan heitä

19 toukokuun, 2020

Suuri osa maailman ihmisistä elää rajoitettua elämää koronaviruspandemian vuoksi. Koronavirustartunnat

Kahden viikon tähden

6 toukokuun, 2020

Varhaiskasvatus ja perusopetus palaavat lähiopetukseen ja -kasvatukseen toukokuun puolessa välissä.