Siltarumpupolitiikkaa

Kansanedustajan tehtäviin kuuluu myös oman alueen edunvalvonta. On huolehdittava, että Vaasan vaalipiiri saa osansa siitä hyvästä, mitä milloinkin jaetaan. Aluepolitiikka onkin merkittävässä roolissa uudessa hallitusohjelmassa.

Uusi hallitusohjelma sekä eduskunnassa esillä oleva lisätalousarvio lupaavat hyvää monille liikennehankkeille. Toivo myös oman alueemme hankkeiden edistymisestä vahvistuu. Meidän tavallisten henkilöautoilijoiden elämän helpottamisen lisäksi liikennehankkeiden merkitys perustuu alueellisen elinvoiman, yritysten toimintaedellytysten ja vientimahdollisuuksien vahvistamiseen.

Tampereen ja Vaasan välillä valtatie 3 on saamassa merkittäviä parannuksia. Esimerkiksi Hämeenkyrön uusi ohitustie ratkaisee ongelman ”väliaikaisista” Hämeenkyrön liikenneympyröistä. Vt 3 on merkittävä viennin valtaväylä ja sillä kulkee vuosittain tavaraa 10 miljardin arvosta.

Etelä-Pohjanmaalle merkittäviä ja kehityksen tarpeessa ovat myös valtatiet 18 ja 19. Länsi-Suomen ja Pohjanmaan elintarviketeollisuus tekee vt 19:sta vt 3:n ohella koko Suomen ruokatien.  Vt 19 on osa valtakunnallista pääväyläverkkoa, mutta se ei täytä sille asetettuja kriteerejä. Lapuan ja Seinäjoen välillä liikennemäärä ylittää 4-kaistaisen tien rakentamiselle asetetut vaatimukset. Vt 18 Jyväskylästä Vaasaan on valtatieksi monin paikoin liian kapea ja mutkainen. Näiden tiehankkeiden esillä pitämien ja edistäminen on meille tärkeää.

Keskustan johdolla aloitettu ja toteutettu huonokuntoisten väylien kunnostaminen jatkuu tälläkin vaalikaudella. Hallitusohjelmassa on sovittu, että perusväylänpitoon tehdään vuodesta 2020 eteenpäin 300 miljoonan euron vuosittainen tasokorotus. Keskusta edellyttää, että rahaa käytetään myös kuluvalla vaalikaudella alempiasteisen tieverkon kunnostamiseen sekä yksityisteihin.

Myös raideliikenne on meille tärkeä edunvalvontakysymys. Raideliikenteen maan kattavaan valtimoon, päärataan, kohdistuvat myös Tampereelta pohjoiseen voimakkaat suunnittelu- ja toteutustarpeet. Hallitusohjelma itsessään huomio tämän. Lisätalousarvion panostukset perusväylänpitoon mahdollistavat esimerkiksi turvalaitteiden uusimisen Tampere—Seinäjoki-rataosalla ja lukuisia muita tulevaisuutta valmistavia ja vahvistavia hankkeita. Kaksoisraide Seinäjoen ja Tampereen välille on erityisen tärkeä tulevaisuuden tavoite. Raideliikenne on ympäristöystävällinen vaihtoehto.

Kansanedustajien kotiteiden siltarumpujen lisäksi edunvalvontaan kuuluu myös paljon aineettomia asioita. Nyt huomioidaan erityisesti ammatilliseen koulutuksen ongelmakohdat. Uusi hallitusohjelma lupaa ammatilliseen koulutukseen uutta opetushenkilökuntaa vauhdittamaan työpaikoilla tapahtuvaa oppimista sekä varmistamaan kokonaisten opiskelupäivien ja -viikkojen toteutuminen. Lasten ja nuorten hyvinvointia ja jaksamista tuetaan lisäämällä oppilas- ja opiskelijahuollon resursseja. Ammattikorkeakouluille annetaan perusrahoitukseen lisää rahaa ja yliopistokeskusten asema turvataan. Nämä panostukset näkyvät kaikkialla Suomessa, myös meillä.

Viime vaalikauden keskustaoikeistolaisen hallituksen jatkoksi on nyt saatu keskustavasemmistolainen hallitus. Linjamuutoksesta huolimatta Keskustan tulee huolehtia, että viime vaalikaudella saavutetut hyvät tulokset tunnistetaan myös nykyisessä hallituksessa. Talouspolitiikka jatkuu vastuullisena myös uudessa hallituksessa.

Pasi Kivisaari

kansanedustaja (kesk.), Seinäjoki

julkaistu Ilkassa la 29.6.2019

Koulujen oppilashuolto käy vajaaliekillä

22 lokakuun, 2020

Medialle to 22.10.2020, julkaistavissa heti   Keskustan eteläpohjalainen kansanedustaja Pasi

Atrian jätti-investointi on yhteiskuntavastuuta parhaimmillaan

22 lokakuun, 2020

Medialle to 22.10.2020, julkaistavissa heti Keskustan eteläpohjalainen kansanedustaja Pasi Kivisaari

Järjestöt saivat työrauhan vuodelle 2021

16 syyskuun, 2020

Medialle ke 16.9.2020, julkaistavissa heti Keskustan eteläpohjalainen kansanedustaja Pasi Kivisaari

Puhe puoluekokouksessa

5 syyskuun, 2020

Hyvät keskustalaiset, vastuunkantajat, ystävät! Minun Suomeni on tähtitaivaan alla. Se

Sivistykseni rajat ovat maailmani rajat

1 syyskuun, 2020

Olen keskustalainen, koska puolue on arvoiltaan vakaa ja viisas. Keskustalaisuus

eduskustavaalit-teemat-pasi-kivisaari

Sitä kohti, mitä pelkää

12 elokuun, 2020

Suomen Keskustan puoluekokous järjestetään syyskuun alussa Oulussa. Olen asettunut Etelä-Pohjanmaan

Kun muut ovat ympäriltä häipyneet

1 elokuun, 2020

Oli heinäkuun 6. päivä. Ajelin kohti Niinisalon varuskuntaa. Takapenkillä oli

joukko-teloitus

Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi

20 heinäkuun, 2020

Monilla vanhemmilla – minullakin – on ajatus siitä, että lapseni

eduskustavaalit-teemat-pasi-kivisaari

Minä kaipaan heitä

19 toukokuun, 2020

Suuri osa maailman ihmisistä elää rajoitettua elämää koronaviruspandemian vuoksi. Koronavirustartunnat

Kahden viikon tähden

6 toukokuun, 2020

Varhaiskasvatus ja perusopetus palaavat lähiopetukseen ja -kasvatukseen toukokuun puolessa välissä.