Valtioneuvoston selonteko – Suomen digitaalinen kompassi

Keskustan ryhmäpuheenvuoro 16.11.2022, Pasi Kivisaari

Arvoisa puhemies,

“Digikompassi” on kapulakieltä, josta olisi korkea aika päästä eroon.

Etenkin, kun puhumme ihmisten arkeen liittyvistä asioista. Niin kuin nyt.

Kyse on tiedon ja palvelujen siirtymistä sähköiseksi tai verkkoon. Se vaikuttaa jokaiseen suomalaiseen.

Arvoisa puhemies,

Muutamalla painalluksella voimme soittaa ystävällemme videopuhelun tai ostaa junaliput.

Voimme hoitaa työasioita, maksaa laskuja, etsiä tietoa, täyttää veroilmoituksen tai tavata lääkärin kotona.

Kaikki tämä on tehnyt asioiden hoitamisesta nopeampaa ja tehokkaampaa.  

Kehityksen kääntöpuolena on, että osa ihmisistä uhkaa tippua kyydistä. Asioinnin turvallisuuskin mietityttää. Mikä toisille on helppoa, on toisille vaikeaa.

Kun palvelut ovat sähköistyneet ja siirtyneet verkkoon, mahdollisuuksia asioiden hoitamiseen ihmiseltä ihmiselle on karsittu rankalla kädellä.

Osalle suomalaisista juna-, lento- tai konserttilippujen ostaminen on nykyään lähes mahdoton tehtävä.

Vero- tai pankkiasioita ei voi enää hoitaa menemällä itse konttoriin. Tai palvelut voi saada vain muutamana tuntina viikossa kaukana kotoa.

Puhelinpalvelut ovat tukossa ja jonotusajat kestämättömän pitkiä.

Puhelimista ja niiden apeista on tullut liian monelle monimutkaisia käytettäväksi. Jäykillä sormilla oikeisiin näppäimiin osuminen on vaikeaa, muistisairaiden ongelmista puhumattakaan.

Arvoisa puhemies,

Keskusta tukee palvelujen uudistamista. Ehdoton vaatimuksemme kuitenkin on, että sähköisten palveluiden rinnalla pysyy mahdollisuus kasvokkain asiointiin ja puhelinpalveluun.

Julkisten palveluiden saatavuus ja saavutettavuus on turvattava kaikissa tilanteissa, koko maassa ja jokaiselle suomalaiselle.

Mitä sitten pitää tehdä?

Julkisia palveluita voitaisiin koota asiointipisteeseen, jossa voi samalla kertaa hoitaa fyysisesti niin veroasiat kuin esimerkiksi Kelassa asioinnin. Myös puhelinpalvelua pitää parantaa.

Heille, joilla ei ole omia laitteita tai osaamista niiden käyttämiseen, pitäisi myös järjestää tiloja, joissa he saavat neuvontaa ja apua sähköisten palvelujen käytössä.

Palvelujen pitää olla ihmisiä varten, ei toisinpäin. Siksi palvelut pitää toteuttaa ihmislähtöisesti.

Arvoisa puhemies,

Sähköisiin palveluihin tarvitaan nopea ja luotettava laajakaistayhteys koko Suomessa.

Nopea laajakaista on nykyään perusinfrastruktuuria sähkö- ja vesijohtojen tapaan.

Kehitys mahdollistaa esimerkiksi monen suomalaisen tärkeänä pitämän monipaikkaisen työn ja elämän. Yhteyksien pitää kuitenkin olla kunnossa ja käytön hinta kohtuullinen.

Verkon kattavuuden lisäksi meidän on parannettava tietoverkkojen turvallisuutta ja torjuttava niihin kohdistuvia kyberhyökkäyksiä.

Arvoisa puhemies,

Hyvät digitaaliset perustaidot ovat ihmisten uusi välttämätön kansalaistaito.

Internetin tietotulvassa faktaan perustuvan tiedon erottaminen keksitystä tiedosta on entistä tärkeämpää. Tähän liittyvät esimerkiksi Suomen ulkopuolisen informaatiovaikuttamisen vaarat.

Digitaitoja pitää kehittää jo varhain. Tässä varhaiskasvatuksella ja peruskoululla on tärkeä tehtävä. Koulunpenkiltä tämäkin asia lähtee.

Suomen pitää olla koulutuksessa maailman kärkimaa, jotta pysymme muutoksessa mukana ja voimme siitä hyötyä.

Arvoisa puhemies,

Suomalaisia kivijalka-arvoja ovat oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo. Niiden pitää näkyä, kuulua ja tuntua myös palvelujen sähköistyessä ja siirtyessä verkkoon.

Hyvinvointiyhteiskunnan mitta on, miten se onnistuu huolehtimaan jokaisesta ihmisestä, myös digitalisaation aiheuttaman murroksen keskellä.

eduskustavaalit-teemat-pasi-kivisaari

Takamiehen metsästys

2 elokuun, 2019

Olin helteestä turvonnut ja edessäni oli ensimmäisen maailman maisema. Istuin

kysykaa-mita-voitte-tehda-kaupungille

Siltarumpupolitiikkaa

9 heinäkuun, 2019

Kansanedustajan tehtäviin kuuluu myös oman alueen edunvalvonta. On huolehdittava, että

Uusi hallitusohjelma on historiallinen työvoitto, joka hakee vertaistaan

4 kesäkuun, 2019

Keskustan eteläpohjalainen kansanedustaja Pasi Kivisaari iloitsee liikunnan ja kulttuurin puolesta.

Niitä askelmia oli 135

22 toukokuun, 2019

Oli sunnuntain ja maanantain välinen yö yli kuukausi sitten. Istuin kotonani

Hallitusneuvotteluihin on luonnollista osallistua

8 toukokuun, 2019

Kansanedustaja Pasi Kivisaari pitää Keskustan osallistumista hallitusneuvotteluihin lopulta luonnollisena ratkaisuna.

Eläkeläiset ovat voimavara

1 huhtikuun, 2019

Kun synnyin minulla oli olemassa molempien vanhempieni vanhemmat sekä isäni

Miten toimia koko alueen edunvalvojana

15 maaliskuun, 2019

Vaasan vaalipiiristä valitaan 16 kansanedustajaa. Vaalien jälkeen vaalikartalta on helposti

Tupakoiva mies

6 maaliskuun, 2019

Oli päivän neljäs ja viimeisin paikka. Heiluin ison ostoskeskuksen pihamaalla

naisilla-on-kaikki-mita-minulta-puuttuu

Korkeakoulupolitiikkaa eteläpohjalaisittain

3 helmikuun, 2019

Olin mukana viettämässä Seinäjoen yliopistokeskuspäivän juhlaa torstaina 31.1.2019. Ohjelmassa kuultiin

Sitä aikaa ei enää ole

16 tammikuun, 2019

Istuin autossa. Vierelläni autoa ajoi poikani, joka oli juuri täyttänyt