Jupinaa autoilusta

Auto on Etelä-Pohjanmaalla näppärä väline. Se mahdollistaa joustavan kulkemisen kodin ja työn välillä. Kauppareissut, harrastukset ja kyläilyt on helppo sovittaa kalenteriin, kun et ole muiden aikatauluista riippuvainen.

Autoilu on kuitenkin kallista. Auto ei kasva arvoa ja sen käyttö maksaa. Kateellisena olen katsellut heitä, jotka osaavat itse autonsa huoltaa. Minä kiikutan Toyotani niille, jotka sen päälle ymmärtävät.

Viime vuosikymmenellä polttoaineen verotusta korotettiin neljästi. Ja taas ollaan korottamassa. Olen hallituspuolueen kansanedustajana osaltani ollut hyväksymässä uusinta korotusta. En olettanut tästä päänsilityksiä saavani, enkä niitä ole saanut.

Suurin ongelma polttoaineveron korotuksessa on, että se on tasavero. Se tuntuu siis eniten pienituloisilla. Sata euroa vuodessa ei ole suurituloiselle paljon, mutta se on paljon, kun liikkumavara on pieni tai olematon.

Isossa kuvassa valtio tietysti käyttää kansalaistensa hyväksi sen, minkä veroina kerää. Polttoaineveron korotuksen vaikutuksia pienituloisille on kompensoitu verotuksen ja etuustasojen muutoksilla, mutta eiväthän nämä tietysti osu yksi yhteen.

Kansanedustajana tehtäväni on pitää oman alueeni puolta. Polttoaineen veronkorotus tuntuu erityisesti täällä, missä julkinen liikenne on harvoin toimiva vaihtoehto. Kun asutus on väljää, niin julkista liikennettä on vaikea kehittää kannattavaksi. Oma auto on täällä kätevin vaihtoehto.

Uskallan sen verran itseäni puolustaa, että ilman keskustaa polttoaineen hintaan olisi tullut vielä kovempia korotuksia. Tämä on toki laiha lohtu ja huono peruste sille, että polttoaineen hinta aina ja usein vain kohoaa.

Suomi on iso maa. Meillä on junat, laivat ja lentokoneet, mutta käytännössä Suomi elää autoista. Tavarat ja henkilöt liikkuvat pyörillä ja valtio kerää verotuloja tieliikenteestä noin 8 miljardia euroa vuodessa.

Suurin osa autoista käyttää fossiilisia polttoaineita ja ne ovat merkittävä saastuttaja. Viime aikoina autoteollisuus on tuonut markkinoille vähäpäästöisempiä tekniikoita, mikä on hyvä asia. Vanha isäntä saa kuitenkin ajaa raskaammin tupruttavan autonsa aivan loppuun, mikäli tahtoo. Ketään ei pidä niskaotteella autokauppaan viedä.

En halua vähätellä autoilun haittoja ympäristölle, mutta en myöskään halua vähätellä sen tärkeyttä ihmisille. Ranskan keltaisten liivien liikkeen protestit lähtivät liikkeelle polttoaineverosta, jonka oli tarkoitus vähentää ympäristön kuormitusta.

Omat lapseni ovat nyt ajokortti-iässä. Haluan tarjota heille auton tuoman vapauden tunteen ja mahdollistaa reviirin laajentamisen. Lähden itsekin mukaan huviajelulle, jos he vain ottavat kyytiin.

 

Pasi Kivisaari

Kansanedustaja (kesk)

julkaistu Ilmajoki-lehdessä 23.1.2020

miten-vahan-minusta-jaa

Polvillaan

15 huhtikuun, 2020

Työllisyysasteen nosto ja julkisen talouden tasapaino ovat olleet hallitusten ykköstavoitteita

Ilman suuria suruja

31 maaliskuun, 2020

Koronaviruksen suurimmat haasteet nähdään terveydenhuollossa ja taloudessa. Samaan aikaan virus

Pitäkää minua ennen muuta ihmisenä

12 maaliskuun, 2020

Katselin ympärilleni. Pyörätuolissa istui mies – oikeastaan poika vielä. Hänen

akateemiset-aidit

Isokyrö Areenan avajaistilaisuus

7 maaliskuun, 2020

Puhuttaessa muutokset mahdollisia Arvoisat juhlavieraat, naiset ja herrat On suuri

Eskoon hengellisen työn 50-vuotisjuhla

4 maaliskuun, 2020

Puhuttaessa muutokset mahdollisia Arvoisat juhlavieraat, hyvät naiset ja herrat  

Hyvin siinä käy – perhevapaauudistus

11 helmikuun, 2020

Perhevapaauudistuksesta on puhuttu paljon. Sitä on vatuloitu lähes sote-uudistuksen verran.

pasi-kivisaari-urheilukentta

Jupinaa autoilusta

23 tammikuun, 2020

Auto on Etelä-Pohjanmaalla näppärä väline. Se mahdollistaa joustavan kulkemisen kodin

Lopulta hyvä voittaa

9 tammikuun, 2020

Loppiainen oli suurelle osalle ihmisistä päivä, jolloin joulun pyhät ja

Puhe Loppiaisluisteluissa 6.1.2020

7 tammikuun, 2020

Puhuttaessa muutokset mahdollisia Hyvät naiset ja herrat, tytöt ja pojat,

tyttoja-ja-poikia

Loppiaisseurat

7 tammikuun, 2020

Puhuttaessa muutokset mahdollisia Arvoisat loppiaisseurojen väki, naiset ja herrat. On