Mitäpä jos

Vanha viisaus on, jos et keksi muuta, kokeile totuutta.

Edustamani kansanliike – sen puheenjohtajaa myöten – vakuutti neljä vuotta sitten, ettei koulutuksesta leikata. Leikattiin kuitenkin. Vuodesta 2011 jatkuneet koulutusleikkaukset ovat vieneet lähes puolitoista miljardia euroa suomalaisesta koulutuksesta. Leikkuriin on laitettu – painotuksista riippuen – niin varhaiskasvatus, perusopetus, lukio, ammattikoulut, ammattikorkeakoulut kuin yliopistot.

Hallitukset ovat – milloin milläkin perusteella – selittäneet leikkauksia. Suosittuja sanoja ovat olleet kestävyysvaje, opetuksen tiivistäminen, tyhjäkäynnin vähentäminen, päällekkäisyyksien purkaminen ja hallinnon karsiminen.

On syntynyt sutta. Eniten metsään on menty ns. amisreformissa. Ammattikoulutuksen reformi toteutettiin heikentämällä rahoitusta ja vaatimalla uudistuksia. Lopputulema oli, että nuorten omaehtoista ja itseohjautuvaa opiskelua lisättiin ja käytännönläheistä, työelämään sidottua harjoittelua kasvatettiin. Uudistusta toteuttamaan laitettiin vähenevä ammatillisen koulutuksen opettajajoukko, joiden piti valaista opiskelijat uuteen asentoon.

Reformissa pärjäsivät nuoret, joiden elämänhallintataidot, motivaatio ja vastuunottokyky olivat kohdillaan. Valitettavasti reformia jäivät ihmettelemään ne tytöt ja pojat, joiden oma-aloitteisuus ei tavoitteisiin asti yltänyt. Syntyi raukeita ja nelipäiväisiä koulupäiviä viettäviä ammattikoululaisia, joilla oli liikaa aikaa nukkua ja kuljeskella. Kotona vanhemmat ihmettelivät, kun nuorella on reippaasti luppoaikaa. Toinen aste kärsii traumasta, johon politiikka on syyllinen.

Jos todella ymmärrettäisiin, missä kohtaa Suomen tulevaisuus tehdään, pitäisi kaikki alan näkemys luoda varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen. Juuri nyt ala painii hämmennyksessä, jossa luumurtumia paikkaillaan, mutta sietämättömästi oirehtivia lapsia ei auta kukaan. Koulutus ei kestä enää leikkauksia. Toinen aste yskii, kun pohja vuotaa.

Koulutusleikkauksista – sen suurimmista syyllisistä hurskastellaan lähes jokaisessa puolueessa. Oppositiossa kauhistellaan ja hallituksissa selitellään.

Koulutus on yksi suurimpia julkisen hallinnon menoeriä. Siksi sen kimppuun on niin ahnaasti käyty. Kaikki muut selitykset ovat enimmäkseen juhannuspuheita.

Mitäpä jos – olkoon seuraavassa hallituksessa ketkä tahansa – jätettäisiin koulutus vihdoin rauhaan. Uskallettaisiin antaa resursseja, uskallettaisiin luottaa siihen, että koulutus on investointi tulevaisuuteen ja ihmiseen.

Jätettäisiin sanahelinät pois. Oltaisiin rehellisiä.

Pasi Kivisaari
kaupunginhallituksen puheenjohtaja (kesk)

Seinäjoki

Julkaistu alunperin Eparissa 05.12.2018

tyttoja-ja-poikia

Loppiaisseurat

7 tammikuun, 2020

Puhuttaessa muutokset mahdollisia Arvoisat loppiaisseurojen väki, naiset ja herrat. On

Lapuan uuden lukiokampuksen vihkiäisjuhla / puhe syksyn 2019 ylioppilaille

10 joulukuun, 2019

Puhuttaessa muutokset mahdollisia   Arvoisat syksyn 2019 uudet ylioppilaat, vihkiäisjuhlaväki,

pasi-kivisaari-urheilukentta

Valtion työnantajapolitiikka päivitettävä nykyaikaan

28 marraskuun, 2019

Valtionhallinnossa on tunnustettu ja tunnistettu valitettavan vähän nykyaikaisia etätyön tekemisen

Sisäilmapaja11 13.11.2019

13 marraskuun, 2019

Puhuttaessa muutokset mahdollisia Arvoisat kuulijat On suuri kunnia olla avaamassa

Lapuan Yrittäjät 9.11.2019

11 marraskuun, 2019

Puhuttaessa muutokset mahdollisia Arvoisat juhlavieraat, on suuri kunnia olla mukana

tyttoja-ja-poikia

Ihmisen loppu

25 lokakuun, 2019

Astelin sisään, pidin kädessäni valkoista ruusua. Ovella ohjelmalehtisiä jakelivat omat

pasi-kivisaari-katse-alas-2

Paluu tulevaisuuteen

24 syyskuun, 2019

Viime vuosien hyvä taloudenpito ja parantuneet työllisyysluvut näkyvät mahdollisuutena panostaa

Budjettiriihen tulokset

18 syyskuun, 2019

Keskustan eteläpohjalainen kansanedustaja Pasi Kivisaari on tyytyväinen budjettiriihen tuloksiin. -Vastoin

Kivisaari valtion liikuntaneuvoston 2. varapuheenjohtajaksi

22 elokuun, 2019

Keskustan eteläpohjalainen kansanedustaja Pasi Kivisaari valtion liikuntaneuvoston 2. varapuheenjohtajaksi. Valtioneuvosto

Etelä-Pohjanmaan Opiston lukuvuoden avaus

19 elokuun, 2019

Arvoisat kuulijat, hyvät opiskelijat, naiset ja herrat Vuonna 1892 perustettu