Opas ei kuitenkaan ole pelkkää sanahelinää. Se ei ole niitä julkaisuja, joiden olemassaolosta koulujen kirjahyllyillä ei tiedä kukaan. Oppaassa on hetkensä. Sen ansio on pölyttää lukkiutuneita sukupuolikäsityksiä kilteistä ja ahkerista tytöistä tai luovista ja rohkeista pojista. Sen ansio on kyseenalaistaa stereotyyppisiä sukupuolirooleja, työnjakoa ja rohkaista opettajia ohjaamaan tyttöjä ja poikia niin, että he voivat tehdä koulutus- ja uravalintoja ominaisuuksiensa ja vahvuuksiensa – ei sukupuolensa – perusteella. Sen ansio on julkituoda oikeutettu väite; onko peruskoulutus sittenkään tasa-arvoista?
Tasa-arvon ydin ei kuitenkaan ole julistuksissa, jossa biologiset, sosiaaliset ja kulttuuriset erot tasoitetaan kauniisti muotoiltuun tasa-arvosuunnitelmaan. Meillä on edelleen käsissämme tyttöjä ja poikia, ihmisiä. Koulut ovat väsyneitä vaatimuksiin, joita etulinjassa ei tunnisteta.
Aika harva enää rohkenee kysyä, leimaantumatta sukupuolistereotypiaan, mikä poikia vaivaa. He ovat kuutamolla – toisin kuin tytöt – esimerkiksi lukutaidossa. Kielellisten vaikeuksien lisäksi pojilla on enemmän tarkkaavaisuuden ongelmia kuten ylivilkkautta. Pojat alisuorittavat, surffailevat kouluvuodet, eivätkä opi ponnistelemaan. He tulevat huonommin toimeen opettajien kanssa. Tehostettua tai erityistä tukea saavista oppilaista selkeä enemmistö on poikia. Voisiko tasa-arvon nimissä kysyä, kuka murehtisi poikia?
Pasi Kivisaari
kaupunginvaltuutettu (kesk)
