Taiteilijan kuolema

Viime viikon aikana vastaanotimme kaksi surullista uutista. Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen, laulaja-lauluntekijä Jussi Hakulinen menehtyi 57-vuotiaana ja kansan rakastama ikoni, taiteilija ja monilahjakkuus Vesa-Matti Loiri 77-vuotiaana.

He molemmat olivat rakastettuja suomalaisia.

Jussi Hakulisen pääteos, järkälemäinen Joutsenlaulu, on Suomirockin klassikko ja melankoliaan taipuvaisen kansan runollinen balladi. Joutsenlaulusta tuli hänen uralaulunsa, mutta suosioon ylsivät myös monet muut kappaleet.

Kun Hakulisen kuolema tuli kansan tietoon, vain päivän viiveellä lähti Vesa-Matti Loiri. Loiri on suomalaisen taiteen suurimpia nimiä, ehkä jopa suurin. Uran laaja-alaisuus on hengästyttävä ja hänen lahjakkuutensa niin laulajana, tulkitsijana, näyttelijänä, koomikkona kuin urheilijana olivat kiistattomat. Loirin karisma oli palatsin kokoinen.

Loiri oli suurin idolini. Vuosia sitten 3-vuotias kummityttömme Lotta soitti kesken päivän ja alkoi heleällä lapsen äänellä laulamaan Loirin ikivihreää Hyvää puuta-kappaletta. Häneen oli tarttunut korvamato illanistujaisista, joissa olin vaatinut sen taukoamatonta soittamista.

Lahjakkuuksien taustalla oli myös tragedioita. Hakulinen ajautui kiistoihin Joutsenlaulun esitysoikeuksista ja uraa himmensi ajoittaiset tulehtuneet välit Yön jäsenten kanssa. Loirin elämä, urheilutaustastaan huolimatta, oli taistelua terveyshuolien ja kuluttavien elämäntapojen kanssa. Loiri myös menetti kaksi poikaansa ennenaikaisesti ja sen tuoma suru seurasi häntä loppuun saakka.

Suurien taiteilijoiden kuolemat ovat pysäyttäviä. Niihin sekoittuu muistoja, samaistumista, ihailua ja luopumista. Heidän uransa ovat osa kansallista muistia ja identiteettiä. Heidän asettamisensa jalustalle on ymmärrettävää. Sitä teen minäkin.

Mutta kenen elämä tai kuolema on lopulta merkityksellinen?

Jokaisen suurhenkilön, paistattelevien päivien jälkeen, on lähdettävä. Kuolema ei kysele oletko kuuluisa tai lahjakas, vaan se riisuu meidät jokaisen vuorollaan paljaaksi. Sen edessä olemme tasavertaisia.

Elämässä ei tarvitse olla suurmies tai -nainen. Riittää, kun kantaa tonttinsa sellaisena kuin se eteen tulee.

Lopulta sankareita ovat myös ne, jotka tekevät pieniä tekoja. He, joita emme näe telkkarissa, näyttämöllä tai konserteissa. Ihmisiä hyvinvointivaltiossa.

He ovat saattaneet kaivaa ojaa koko elämänsä tai palvella rautakaupassa. He ovat saattaneet huolehtia lapsista ja vanhuksista tai valmentaa urheiluseurassa. He ovat pitäneet kädestä kuolevaa omaistaan ja antaneet anteeksi.

He ovat suuria ja saattavat poistua onnellisina.

Pasi Kivisaari
kansanedustaja (kesk)
Seinäjoen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja

Kirjoitus on julkaistu Eparissa 17.8.2022

Björkenheimin silta

17 kesäkuun, 2022

Arvoisat juhlavieraat, hyvät naiset ja herrat Seinäjoen kaupungissa on tänään

eduskustavaalit-teemat-pasi-kivisaari

Kuka juhlisi kampaajaa?

1 kesäkuun, 2022

Takapihan puutarha oli lyönnissä ja ympärillä oli joukko läheisiä, sukulaisia

Suomen tie

13 huhtikuun, 2022

Suomessa on ollut pitkään vallalla laaja kannatus niin sanotulle Nato-optiolle.

Keltainen kaulaliina

9 maaliskuun, 2022

Soitin anopille. Kyselin keltaisen kaulaliinan perään ja sellainen löytyi. Komensin

Ukrainaa ei saa jättää yksin

8 maaliskuun, 2022

Puhe Seinäjoen torilla Hyvät ystävät Vaikka mieleni on surullinen ja

Kuortaneen uintikeskushanke

21 tammikuun, 2022

Valtion liikuntaneuvoston 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Pasi Kivisaari: Kuortaneen uintikeskushanke täyttää

Humahdus

31 joulukuun, 2021

Kulunut vuosi alkaa olla päätepisteessä. Taaksepäin tähyillessä tuntuu, että yhden

Kuolemanvaara

8 joulukuun, 2021

Suomessa syntyi vuonna 2020 lähes 24 000 poikaa. Kun he

Tulevaisuushuuto

8 joulukuun, 2021

Kansanedustaja Kivisaari: Festivaalituki on tulevaisuushuuto Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt

Taiteen merkityksestä yhteisöllisyydelle

13 syyskuun, 2021

Puhe päiväkoti Tähden avajaisissa 10.9.2021 Arvoisat juhlavieraat Minulla on ilo