Harrastamisen Suomen malli on huuto tulevaisuuden puolesta

Keskustan kansanedustaja ja valtion liikuntaneuvoston varapuheenjohtaja Pasi Kivisaari kannattaa harrastamisen Suomen mallin jatkuvuuden turvaamista.

– Olemme totisen paikan edessä. Lasten ja nuorten harrastaminen on suorassa yhteydessä siihen, millainen tulevaisuus meillä on. Mikäli vallitseva suuntaus jatkuu, se tulevaisuus ei ole valoisa.

Kivisaari kiittelee sitä, että opetus- ja kulttuuriministeriö on lähtenyt voimallisesti pilotoimaan harrastamisen Suomen mallia. Tänä keväänä yli tuhat koulua jakavat 6,4 miljoonan euron määrärahan. Kivisaari kuitenkin toivoo, että mallista rakennetaan pysyvä.

– Nyt jos koskaan on aika tunnistaa tosiasiat. Harrastamisen suhteen on ajauduttu kahteen kestämättömään ongelmaan. Ensimmäinen on se, että harrastamisen yhdenvertaisuus on ollut hakoteillä. Toinen on se, että meillä on liikaa kotona makoilevia nuoria, joiden yksinäisyyttä ei kukaan tunnista. Meillä on harrastamisen rakennevamma, joka pitää pysyvillä toimenpiteillä oikaista.

Kivisaari näkee, että harrastamisen Suomen malli on vaikuttavuudessaan yksi merkittävimmistä hallituksen toimista.

– Se on huuto lasten ja nuorten tulevaisuuden puolesta.

Kivisaari korostaa, että kyse ei ole pelkästään korona-ajan ilmiöstä. Harrastamisen ympärille on pesiytynyt lieveilmiöitä. Liikuntaharrastus lopetetaan alakouluikäisenä, minkä jälkeen uutta harrastusta ei yleensä aloiteta. Taiteen perusopetuksessa luvut ovat samaa luokkaa.

Myös varusmiespalveluksessa on ollut pitkään nähtävissä, että kävely yleisurheilukentän ympäri tuottaa aivan liian monelle vaikeuksia.

– Näin ei voi jatkua. Kyse ei ole pelkästään fyysisen kunnon elementeistä, vaan lasten ja nuorten tulevaisuudesta hyvinvoivina ihmisinä.

Kivisaaren mukaan Suomen mallissa yhdistyvät lasten ja nuorten kuuleminen harrastustoiveista, olemassa olevien hyvien käytäntöjen ja toimintatapojen koordinoiminen sekä koulun ja harrastustoimijoiden yhteistyö. Koululaiskyselyn mukaan lasten ja nuorten toiveharrastuksen jakautuvat tasaisesti liikunta- ja kulttuurisektoreille.

Lisätietoja: kansanedustaja Pasi Kivisaari, puhelin 050 347 9334

Mitäpä jos

7 joulukuun, 2018

Vanha viisaus on, jos et keksi muuta, kokeile totuutta. Edustamani

Veljeskaupungin liitto

29 lokakuun, 2018

Maakunnassa on toteutunut tai toteutumassa kaksi merkittävää liikennehanketta. Seinäjoen itäisen

isan-nimeen-pasi-kivisaari

Isän nimeen

29 lokakuun, 2018

Isänpäivää vietetään 12. marraskuuta. Isänpäivä merkittiin almanakkoihin vuonna 1970. Virallinen

naisilla-on-kaikki-mita-minulta-puuttuu

Naisilla on kaikki, mitä minulta puuttuu

17 lokakuun, 2018

Etelä-Pohjanmaan keskustanaiset ovat huolissaan kevään eduskuntavaalien ehdokasasettelusta. Asiaa käsiteltiin maakuntalehti

miten-vahan-minusta-jaa

Miten vähän minusta jää

11 heinäkuun, 2018

Kävelin Provinssista kotiin. Olin takussa, liikaa juhlineena ja vaimolla oli

joukko-teloitus

Joukkoteloitus

4 huhtikuun, 2018

Pääsiäisen aikana muisteltiin yli 2 000 vuotta sitten elettyjä aikoja.

kysykaa-mita-voitte-tehda-kaupungille

Kysykää, mitä te voitte tehdä kaupungille

14 helmikuun, 2018

Seinäjoen kaupungissa on viime kuukaudet rakennettu kaupunkistrategiaa. Strategia tarkoittaa suunnitelmaa,

uhrauksia

Uhrauksia

20 helmikuun, 2017

Suomessa koulutuspolittikka on jo vuosia tähdännyt inkluusioon. Inkluusio tarkoittaa, että

tyttoja-ja-poikia

Tyttöjä ja poikia

26 lokakuun, 2016

Helsingin Sanomien Nyt-liite uutisoi (18.10.2016), että peruskoulujen on laadittava tasa-arvosuunnitelma

akateemiset-aidit

Akateemiset äidit

14 syyskuun, 2016

Jääkiekkovalmentaja ja -toimittaja Petteri Sihvonen syytti nettikolumnissaan akateemisia äitejä suomalaisen