Lapsilisätuplaus on kunnianpalautus kaikille perheille

Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikon ehdotus ylimääräisen lapsilisän maksamisesta ensi joulukuussa on herättänyt paljon keskustelua. Asiaa on käsitelty myös Ilkka-Pohjalaisen mielipidepalstalla.

Lapsiperheiden toimeentulo ja hyvinvointi on keskustalaisen politiikan ydintä. Olemme aina tavoitelleet lapsiperheiden parempaa pärjäämistä ja laadukkaampia palveluita. Olemme viimeisten hallituskausien aikana toteuttaneet yksinhuoltaja- ja monilapsisten perheiden lapsilisäkorotukset, opintotukeen uuden huoltajakorotuksen, varhaiskasvatuksen nollamaksuluokan laajennuksen sekä perhevapaauudistuksen, joka on perheille aidosti parannus. Nämä vain muutaman mainitakseni.

Ehdotetun ylimääräisen lapsilisän taustalla on Venäjän hyökkäyssodan aiheuttama hintojen ennätysnopea nousu. Ruuan, liikkumisen ja energian kustannukset koettelevat eniten niitä kotitalouksia, jossa on useampi ruokittava suu ja lämmitettävä lastenhuone. Lapsilisän tavoitteena on tasoittaa toimeentuloa perheellisten ja lapsettomien kotien välillä. Lapsilisä ei ole sidottu eläkkeiden ja muiden sosiaaliturvaetuuksien tavoin kustannusten muutoksiin. Tämän vuoksi lapsilisän ostovoima on heikentynyt merkittävästi vuosien saatossa.

Keskustan ehdotusta on kehuttu ja haukuttu. Vastustajat ovat levittäneet väitettä, että ehdotus leikkaisi toimeentulotukea. Annika Saarikko on kuitenkin useaan otteeseen kertonut, että esityksen mukaisesti apu maksettaisiin myös toimeentulotuen saajille ilman, että se vähentäisi toimeentulotukea. Tuplalapsilisä siis tavoittaisi myös kaikkein pienituloisimmat perheet, yksinhuoltajille vieläpä korotettuna.

Toisaalta on kritisoitu, että lapsilisissä ja maksuttomassa koulutuksessa on valuvika, koska niitä nauttivat pieni- ja keskituloisten perheiden lisäksi hyvätuloisetkin kodit. Tästä syystä lapsilisiä ei saisi huutajien mukaan korottaa ollenkaan. Itse olen eri mieltä. Lapsilisät kuuluvat kaikille perheille ja kaikille lapsille. Se on jättimäinen periaatekysymys, josta ei tule perääntyä.

Keskusta seisoo sen takana, että lasten maksuton koulutus, lapsilisät, äitiyspakkaukset ja neuvolat kuuluvat kaikille perheille, eivät pelkästään apuna pienituloisimmille.

Suomalainen yhteiskunta on kaikille.

Pasi Kivisaari
kansanedustaja (kesk)
Seinäjoki

Kirjoitus on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 10.8.2022

Mitäpä jos

7 joulukuun, 2018

Vanha viisaus on, jos et keksi muuta, kokeile totuutta. Edustamani

Veljeskaupungin liitto

29 lokakuun, 2018

Maakunnassa on toteutunut tai toteutumassa kaksi merkittävää liikennehanketta. Seinäjoen itäisen

isan-nimeen-pasi-kivisaari

Isän nimeen

29 lokakuun, 2018

Isänpäivää vietetään 12. marraskuuta. Isänpäivä merkittiin almanakkoihin vuonna 1970. Virallinen

naisilla-on-kaikki-mita-minulta-puuttuu

Naisilla on kaikki, mitä minulta puuttuu

17 lokakuun, 2018

Etelä-Pohjanmaan keskustanaiset ovat huolissaan kevään eduskuntavaalien ehdokasasettelusta. Asiaa käsiteltiin maakuntalehti

miten-vahan-minusta-jaa

Miten vähän minusta jää

11 heinäkuun, 2018

Kävelin Provinssista kotiin. Olin takussa, liikaa juhlineena ja vaimolla oli

joukko-teloitus

Joukkoteloitus

4 huhtikuun, 2018

Pääsiäisen aikana muisteltiin yli 2 000 vuotta sitten elettyjä aikoja.

kysykaa-mita-voitte-tehda-kaupungille

Kysykää, mitä te voitte tehdä kaupungille

14 helmikuun, 2018

Seinäjoen kaupungissa on viime kuukaudet rakennettu kaupunkistrategiaa. Strategia tarkoittaa suunnitelmaa,

uhrauksia

Uhrauksia

20 helmikuun, 2017

Suomessa koulutuspolittikka on jo vuosia tähdännyt inkluusioon. Inkluusio tarkoittaa, että

tyttoja-ja-poikia

Tyttöjä ja poikia

26 lokakuun, 2016

Helsingin Sanomien Nyt-liite uutisoi (18.10.2016), että peruskoulujen on laadittava tasa-arvosuunnitelma

akateemiset-aidit

Akateemiset äidit

14 syyskuun, 2016

Jääkiekkovalmentaja ja -toimittaja Petteri Sihvonen syytti nettikolumnissaan akateemisia äitejä suomalaisen