Sillä hetkellä maailma on kaunis

Isänpäivää vietetään isien kunniaksi ja muistoksi ensi sunnuntaina. Juhlapäivä on yksi suomalaisen kalenterivuoden ikoni.

Isyydessä on samanaikaisesti suloinen rehellisyys ja suunnaton keskeneräisyys. Oma lapsi riisuu valheen ja paljastaa isistä rakastavan ja raivoavan luolamiehen. Jokainen isä on pohjimmiltaan hyvä, mutta miehiä riivaa elämän kuljettamat haavat ja peitelty epävarmuus. Oma lapsi on jokaisen miehen suurin saavutus, mutta sen varjona on pelko.

Pelko on sitä, että ehjä särkyy. Pienen lapsen kohdalla se on hengissä pitämisen taakka, suurenmoinen velvollisuus varjella ja kasvattaa. Miehelle ei ole mitään niin kauhistuttavaa kuin ajatus menettämisestä, hirvittävästä kohtalosta, jossa lapsi lyö päänsä tai sairastuu vakavasti. Kun oma lapsi on aikuinen, isän katse siirtyy ikkunaan ja ajovaloihin tai juna-asemalle, jossa hän odottaa lastansa kotiin.

Isänpäivä on itsessään seremoniallinen ja alleviivaava. Sen suurin ansio on se, että se saa katseen isään, suureen tehtävään, jonka rinnalla marraskuun kalseat aamut saavat hetkellisen värinsä. Isänpäivä on monille myös muisto isästä, kaukainen suru tai häivähtävä kaipaus, jossa sanottavaa ei ole tai puhuminen tapahtuu hautausmaalla. Monet merkitsevät isänsä kynttilöillä, jotka nojaavat hautakiveä vasten.

Isyys ei ole kilpajuoksu paremmuudesta, eikä edes sellainen, jossa kuuluu kysyä, millainen on hyvä isä. On rehellistä sanoa, että isät myös mokaavat isyytensä. Tai eivät he ehkä mokaa, mutta kulkevat liian kylminä ja vailla sanoja. Se ei ole ilkeyttä, vaan valtavien muurien kautta elettyä elämää, jossa oman lapsen kantaminen on liian vaikeaa. Suurin osa isistä kompastelee, projisioi omia toiveitaan ja kantaa syyllisyyttä. Myös työelämän melskeet, raivoisat työtuntien määrät ja ajautuminen uraputkeen saavat isät lapsistaan kauas.

Mutta isä on kauneinta, mitä mies tietää. Jokainen tahtoo olla hyvä isä tai isälleen hyvä poika. Jokainen tahtoo, että juuri minä olisin sellainen. Hyvä isä, hyvä poika.

Katse tai ajatus omaan isään on enimmäkseen hämmentävää. Siihen sekoittuu selittämätöntä, samaan aikaan välittämistä, ylpeyttä, kauneutta ja kipua, mutta myös kaiken katoamista. Me menemme sukupolvien ketjussa, taivumme ja ikäännymme. Isyys on myös luopumista.

Lopulta isyyden suurin arvo on isyys itsessään. Me emme ole super-isejä, nerokkaita lapsenkasvattajia, vaan miehiä, joita on onnistanut. Meillä on isä, maalla tai taivaassa, ja maailmassa on lapsi, jonka isä olet.

Sen suurempaa ei voi elämä antaa. Sillä hetkellä maailma on kaunis.

Pasi Kivisaari
Seinäjoen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja
kansanedustaja (kesk)

Kirjoitus on julkaistu Eparissa 9.11.2022

akateemiset-aidit

Akateemiset äidit

14 syyskuun, 2016

Jääkiekkovalmentaja ja -toimittaja Petteri Sihvonen syytti nettikolumnissaan akateemisia äitejä suomalaisen