Suomalaisten liikkumattomuus kestämätön ongelma

Tuore UKK-instituutin (11.10.) toteuttama liikuntaraportti paljastaa suomalaisten vähäisen liikkumisen olevan koko väestön ongelma. Liikuntaraportissa 2022 kuvataan suomalaisten lasten, nuorten, työikäisten aikuisten ja ikäihmisten mitattua liikkumista, paikallaanoloa ja fyysistä kuntoa.

Raportin mukaan eri-ikäiset suomalaiset viettivät suurimman osan valveillaoloajastaan paikallaan istuen tai makoillen.

– Kaikella kunnialla istumista ja makoilua kohtaan, mutta olemme nyt suunnassa, jossa olemme passivoimassa itsemme fyysisesti heikkoon kuntoon. Liian monelle hengästyminen on harvinaista ja hikoilu suoritetaan saunassa. Näistä aiheutuu tuleville vuosikymmenille valtava terveyden sekä työ- ja toimintakyvyn haaste.

– Liikkumisen on todettu vähenevän kahdessa kohdassa elämänkaarta: koko kouluiän alakoulusta lukiolaisiin ja sitten eläkeiässä. UKK-instituutin mukaan myös työikäisten kunto heikkeni nuoremmista vanhempiin ikäryhmiin siirryttäessä.

– Kun tavoitteena on pidentää työuria, tällä yhtälöllä, jossa kuntoisuutemme heikkenee, se ei valitettavasti onnistu. Samoin lisääntyvä ylipaino, nuorten aikuisten heikentyvä kestävyys- ja lihaskunto ovat suuri yhteiskunnallinen ongelma.

Kivisaaren mukaan väestön liian vähäinen liikkuminen aiheuttaa useiden miljardien kustannukset vuositasolla. Samalla voi myös kysyä, missä tilassa on maanpuolustuskyvykkyytemme

Vaikka puolustustamme on materiaalien ja välineistön osalta vahvistettu enemmän kuin koskaan, tätä yhtälöä heikentää se, jos emme jaksa kävellä muutamia satoja metrejä. Tämä on karua, mutta tässä suunnassa olemme itse turvallisuutemme heikoin lenkki.

Kaikista tosiasioista huolimatta, Kivisaari ei halua syyllistää, vaan kannustaa suomalaisia huolehtimaan itsestään.

– Jokainen meistä tietää, että hyvä fyysinen kunto vaikuttaa kaikella tavalla hyvinvointiimme ja mielenterveyteemme. Kenenkään ei tarvitse olla superkuntoilija tai ylisuorittaja, mutta kohtuullinen ja säännöllinen liikunta on lopulta asennekysymys.

Kivisaari myös tiedostaa, että kaikilla ei ole mahdollisuuksia liikkua riittävästi. Elämäntilanteet, erilaiset fyysiset rajoitukset, sairaudet ja kiireet seuraavat ajoittain jokaisen elämään. Siksi jokaisen on luotava omannäköinen liikkuva elämä.

– Vielä on toivoa ja se on hyvä asia. Mutta käännetään suunta. Ylös, ulos ja liikkumaan, Kivisaari päättää.

Lisätietoja: Valtion liikuntaneuvoston 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Pasi Kivisaari (kesk), puhelin 050 347 9334

miten-vahan-minusta-jaa

Polvillaan

15 huhtikuun, 2020

Työllisyysasteen nosto ja julkisen talouden tasapaino ovat olleet hallitusten ykköstavoitteita

Ilman suuria suruja

31 maaliskuun, 2020

Koronaviruksen suurimmat haasteet nähdään terveydenhuollossa ja taloudessa. Samaan aikaan virus

Pitäkää minua ennen muuta ihmisenä

12 maaliskuun, 2020

Katselin ympärilleni. Pyörätuolissa istui mies – oikeastaan poika vielä. Hänen

akateemiset-aidit

Isokyrö Areenan avajaistilaisuus

7 maaliskuun, 2020

Puhuttaessa muutokset mahdollisia Arvoisat juhlavieraat, naiset ja herrat On suuri

Eskoon hengellisen työn 50-vuotisjuhla

4 maaliskuun, 2020

Puhuttaessa muutokset mahdollisia Arvoisat juhlavieraat, hyvät naiset ja herrat  

Hyvin siinä käy – perhevapaauudistus

11 helmikuun, 2020

Perhevapaauudistuksesta on puhuttu paljon. Sitä on vatuloitu lähes sote-uudistuksen verran.

pasi-kivisaari-urheilukentta

Jupinaa autoilusta

23 tammikuun, 2020

Auto on Etelä-Pohjanmaalla näppärä väline. Se mahdollistaa joustavan kulkemisen kodin

Lopulta hyvä voittaa

9 tammikuun, 2020

Loppiainen oli suurelle osalle ihmisistä päivä, jolloin joulun pyhät ja

Puhe Loppiaisluisteluissa 6.1.2020

7 tammikuun, 2020

Puhuttaessa muutokset mahdollisia Hyvät naiset ja herrat, tytöt ja pojat,

tyttoja-ja-poikia

Loppiaisseurat

7 tammikuun, 2020

Puhuttaessa muutokset mahdollisia Arvoisat loppiaisseurojen väki, naiset ja herrat. On