Suomen tie

Suomessa on ollut pitkään vallalla laaja kannatus niin sanotulle Nato-optiolle. Olemme halunneet pysyä sotilasliittojen ulkopuolella, mutta samalla halunneet korostaa, että kenelläkään muulla ei ole oikeutta päättää meidän puolestamme.

Sotilaallista liittoutumattomuutta on perusteltu sillä, että emme tahtomattamme tulisi vedetyksi mukaan sotatoimiin maamme rajojen ulkopuolella ja sillä, että emme turhaan ärsyttäisi Venäjää. Edellinen lause kelpasi minulle vielä vuoden alussa, mutta nyt sen kirjoittaminen tuntuu turhan toiveikkaalta. Miksi me myötäilisimme valtioita, joka ei kunnioita sopimuksia eikä jaa kanssamme samoja perusarvoja. Venäjä sotii naapuriaan vastaan silmittömästi ja raakalaismaisesti. Venäjä on nimennyt Suomen vihamieliseksi valtioksi.

Naton kannatus on ollut tilastojen valossa Suomessa jopa yllättävän heikkoa viime vuosina. Tilanne ei merkittävästi muuttunut edes Krimin valtauksen yhteydessä vuonna 2014. Itä-Ukrainan separatistialueiden tukeminen Venäjän taholta on monin paikoin yritetty nähdä muusta maailmasta erillisenä asiana, jonkinlaisena entisen Neuvostoliiton sisäisenä riitana. Venäjän uhittelusta ja kahakoinnista tuli pikkuhiljaa uusi normaali. Edes Venäjän sotaharjoitusten varjolla alkuvuodesta tekemä joukkojen keskittäminen Ukrainan rajalle, ei saanut meitä uskomaan”oikean” sodan mahdollisuuteen Euroopassa.

Tilanne kuitenkin muuttui, kun Venäjä käynnisti hyökkäyksen Ukrainaan 24. helmikuuta. Naamiot riisuttiin. Ymmärrys ja toiveikkuus muuttuivat tuomitsemiseksi ja pakotteiksi.

Suomessa tapahtui se, mitä Venäjä tuskin tavoitteli. Naton kannatuksen voimasuhteet muuttuivat päinvastaisiksi yhdessä yössä. Pitkän rauhan ajan taannut Suomen ulkopolitiikan perinteinen linja rupesi murenemaan.

Jälkiviisaina voimme todeta, että sota Euroopassa alkoi Krimin valtauksesta. Tämän myöntäminen on yhä uusi asia ja vasta nyt keskustelu Natosta on saanut sen ansaitsemat mittasuhteet. Olen itse Natoon liittymisen kannalla, vaikka emme ole nykytilanteessakaan turvattomia.

Maanpuolustustahtomme on korkealla ja Suomessa on huolehdittu hyvin omasta puolustuskyvystä. Melko yksimielisesti päätimme hankkia uudet hävittäjät, vaikka rahalle olisi ollut muutakin käyttöä. Seuraavassa lisäbudjetissa kasvatamme voimakkaasti Suomen puolustusmenoja. Liian vasemmistolaiseksi kritisoitu hallituksemme on panostanut hurjasti maamme turvallisuuteen.

Päätös sotilaallisesta liittoutumisesta koskee jokaista suomalaista. Ennen kaikkea se koskee nuoria ja heidän tulevaisuuttaan. En kannata kansanäänestystä asiasta, mutta vilkas ja avoin keskustelu on tarpeen. Mediassa Natosta puhuvat kokeneet asiantuntijat. Nuorten näkökulma on syytä nostaa mukaan tähän keskusteluun.

Molemmat poikani ovat suorittaneet asepalveluksen viimeisen kahden vuoden aikana. He ovat osa meidän etulinjaamme. Se ei voi olla vaikuttamatta minuun.

Pasi Kivisaari
kansanedustaja (kesk)
Seinäjoki

julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 13.4.2022

Mitäpä jos

7 joulukuun, 2018

Vanha viisaus on, jos et keksi muuta, kokeile totuutta. Edustamani

Veljeskaupungin liitto

29 lokakuun, 2018

Maakunnassa on toteutunut tai toteutumassa kaksi merkittävää liikennehanketta. Seinäjoen itäisen

isan-nimeen-pasi-kivisaari

Isän nimeen

29 lokakuun, 2018

Isänpäivää vietetään 12. marraskuuta. Isänpäivä merkittiin almanakkoihin vuonna 1970. Virallinen

naisilla-on-kaikki-mita-minulta-puuttuu

Naisilla on kaikki, mitä minulta puuttuu

17 lokakuun, 2018

Etelä-Pohjanmaan keskustanaiset ovat huolissaan kevään eduskuntavaalien ehdokasasettelusta. Asiaa käsiteltiin maakuntalehti

miten-vahan-minusta-jaa

Miten vähän minusta jää

11 heinäkuun, 2018

Kävelin Provinssista kotiin. Olin takussa, liikaa juhlineena ja vaimolla oli

joukko-teloitus

Joukkoteloitus

4 huhtikuun, 2018

Pääsiäisen aikana muisteltiin yli 2 000 vuotta sitten elettyjä aikoja.

kysykaa-mita-voitte-tehda-kaupungille

Kysykää, mitä te voitte tehdä kaupungille

14 helmikuun, 2018

Seinäjoen kaupungissa on viime kuukaudet rakennettu kaupunkistrategiaa. Strategia tarkoittaa suunnitelmaa,

uhrauksia

Uhrauksia

20 helmikuun, 2017

Suomessa koulutuspolittikka on jo vuosia tähdännyt inkluusioon. Inkluusio tarkoittaa, että

tyttoja-ja-poikia

Tyttöjä ja poikia

26 lokakuun, 2016

Helsingin Sanomien Nyt-liite uutisoi (18.10.2016), että peruskoulujen on laadittava tasa-arvosuunnitelma

akateemiset-aidit

Akateemiset äidit

14 syyskuun, 2016

Jääkiekkovalmentaja ja -toimittaja Petteri Sihvonen syytti nettikolumnissaan akateemisia äitejä suomalaisen