Tarvitaan toimenpideohjelma lasten pelastamiseksi aikuisten maailmalta

Opetus- ja kulttuuriministeriö on julkaissut toimenpideohjelman kiusaamisen, väkivallan ja häirinnän ehkäisemiseksi kouluissa. Ohjelman taustalla ovat hallitusohjelman kirjaukset syrjimättömyydestä, lapsen ja nuoren oikeudesta koskemattomuuteen sekä nollatoleranssista koulukiusaamiselle.

-Toimenpideohjelma sisältää lukuisia hyviä ja kannatettavia asioita asian edistämiseksi, mutta yksi keskeinen asia siitä on unohtunut. Kiusaamista lasten ja nuorten maailmassa tuskin saadaan loppumaan, niin kauan kuin aikuisten esimerkki on päinvastainen, Kivisaari sanoo.

Kivisaari mielestä kiusaamisen mallit kopioidaan aikuisilta. Pieni silmäily aikuisen maailmaan riittää toteamaan, että julmimmat kiusaajat ovat aikuisia.

– Kun katsotte työelämää, Twitter-maailmaa tai sosiaalisen median kommenttikenttiä, missä monin paikoin ei ole alkeellisimpiakaan käytöstapoja, voitte löytää juurisyyn lasten ja nuorten maailman epäkohtiin, Kivisaari jyrähtää.

Kivisaaren mielestä lasten ja nuorten maailmassa yritetään kaikin voimin puuttua epäasialliseen käytökseen. Tehtävä on mahdoton, koska aikuisten käytös lietsoo kiusaamista, alistamista ja nöyryyttämistä.

– Ei voi olla niin, että samalla kun aikuiset kiusaavat toisiaan vaaditaan, että kiusaamista ei saa esiintyä lasten maailmassa. Keskeisimmät toimenpideohjelmat tulisivat laatia aikuisten käytökselle, Kivisaari linjaa.

Kivisaari ehdottaakin, että samalla tekemisen tahdolla, mitä opetus- ja kulttuuriministeriössä on tehty lasten ja nuorten suojelemiseksi, laadittaisiin myös toimenpideohjelma lasten pelastamiseksi aikuisten maailmalta.

– Mitä isot edelle, sitä pienet perässä. Tämä logiikka ei ole hävinnyt minnekään, Kivisaari sanoo.

Kivisaari korostaa kuitenkin, että monet aikuiset hallitsevat kohteliaat käytöstavat. He ovat kuitenkin vaienneet.

– Se mikä näkyy ja kuuluu, on surkea. En halua jättää jälkipolville perinnöksi aikuisen vihaa, katkeruutta ja kiukkua, Kivisaari päättää.

Lisätietoja: Pasi Kivisaari 050 3479334

akateemiset-aidit

Akateemiset äidit

14 syyskuun, 2016

Jääkiekkovalmentaja ja -toimittaja Petteri Sihvonen syytti nettikolumnissaan akateemisia äitejä suomalaisen