Tulevaisuusarpajaiset

Kannanotto 11.3.2021, Toimituksille, Julkaistavissa heti

Eduskunnan sivistysvaliokunnan jäsen, Keskustan rehtorikansanedustaja Pasi Kivisaari ylioppilaskirjoituksista:

Suomessa on meneillään kolmannen kerran kymmenien tuhansien nuorten tulevaisuusarpajaiset

Eduskunnan sivistysvaliokunnan jäsen ja Keskustan rehtorikansanedustaja Pasi Kivisaari on huolissaan kevään ylioppilaskirjoitusten toteutumisesta. Kirjoituksia sävyttää pelko ja epävarmuus.

– Ylioppilaskirjoitukset ovat nuorten työnäyte ja juhla tulevaisuudelle. Ne ovat tässä ja nyt- elämää, joiden merkitys on valtava, Kivisaari toteaa.

Ylioppilaskirjoitukset järjestetään tänä keväänä jo kolmatta kertaa koronapandemian armoilla. Ensimmäinen tutkintopäivä on ensi viikon tiistai 16.3. Kirjoituksiin osallistuvia kehotettiin asettumaan ennen ensimmäistä koetilaisuutta kahden viikon ajaksi omaehtoiseen karanteeniin altistumisten välttämiseksi.

– Aika monessa kodissa elää nuori, joka lukee ja piilottelee ulkomaailmalta. Ulkona on koronamaailma, joka uhkaa unelmia. Kirjoitusten ristitulessa on pelko karanteenista ja koronasairastumisesta. Lähtökohdat ovat stressaavat, Kivisaari toteaa.

Koronatartunnan saanut tai karanteeniin joutunut ei voi lähtökohtaisesti osallistua ylioppilaskirjoituksiin. Osa lukioista tarjoaa mahdollisuuden mennä tekemään ylioppilaskoe, vaikka on karanteenissa, ja osa taas ei. Pääasiallinen ohjeistus kuitenkin tällä hetkellä se, että kokelas pyytää kokeen mitätöintiä ja suorittaa kokeen myöhemmin.

– Lukioiden kannalta on ymmärrettävää, että kaikkialla ei kyetä venymään poikkeusjärjestelyiden poikkeusjärjestelyihin. Itse nuoren kannalta tilanne on kuitenkin karmiva. Jos joudut karanteeniin tai sairastut, olet kevään osalta ylioppilasmitätöity, Kivisaari huokaa.

Kivisaaren mukaan Suomessa on meneillään kolmannen kerran kymmenien tuhansien nuorten tulevaisuusarpajaiset. Vaikka ylioppilaskirjoituksia voidaan suorittaa myös syksyllä, menetetyt kirjoitukset estävät osalla kevään korkeakouluhaut. Se asettaa nuoren vuodeksi tyhjän päälle.

– Nuorten kannalta tilanne on kohtuuton. Heillä on elämä pelissä ja he joutuvat jälleen elämään epävarmuudessa, jota he eivät ole ansainneet. Samalla kun he koittavat onnistua kirjoituksissa, heillä on sisimmissään pelko ja epävarmuus, Kivisaari toteaa.

Kivisaari ehdottaa, että ylioppilaskirjoitusten osalta etäosallistuminen mahdollistettaisiin tulevaisuudessa vastaavien tilanteiden varalta. Hänen mukaansa on kohtuutonta, että nuorten elämä asetetaan monien sattumien varaan.

– Olisi syytä varautua siihen, että viruksia tulee myös tulevaisuudessa. Vaikka erityisjärjestelyt ovat haasteellisia, ihmiskunta on ratkaisut monimutkaisempiakin ongelmia. Kyse on enemmän tahdosta kuin mahdottomuudesta, Kivisaari toteaa.

Lisätietoja:  kansanedustaja Pasi Kivisaari, puhelin 050 347 9334

Mitäpä jos

7 joulukuun, 2018

Vanha viisaus on, jos et keksi muuta, kokeile totuutta. Edustamani

Veljeskaupungin liitto

29 lokakuun, 2018

Maakunnassa on toteutunut tai toteutumassa kaksi merkittävää liikennehanketta. Seinäjoen itäisen

isan-nimeen-pasi-kivisaari

Isän nimeen

29 lokakuun, 2018

Isänpäivää vietetään 12. marraskuuta. Isänpäivä merkittiin almanakkoihin vuonna 1970. Virallinen

naisilla-on-kaikki-mita-minulta-puuttuu

Naisilla on kaikki, mitä minulta puuttuu

17 lokakuun, 2018

Etelä-Pohjanmaan keskustanaiset ovat huolissaan kevään eduskuntavaalien ehdokasasettelusta. Asiaa käsiteltiin maakuntalehti

miten-vahan-minusta-jaa

Miten vähän minusta jää

11 heinäkuun, 2018

Kävelin Provinssista kotiin. Olin takussa, liikaa juhlineena ja vaimolla oli

joukko-teloitus

Joukkoteloitus

4 huhtikuun, 2018

Pääsiäisen aikana muisteltiin yli 2 000 vuotta sitten elettyjä aikoja.

kysykaa-mita-voitte-tehda-kaupungille

Kysykää, mitä te voitte tehdä kaupungille

14 helmikuun, 2018

Seinäjoen kaupungissa on viime kuukaudet rakennettu kaupunkistrategiaa. Strategia tarkoittaa suunnitelmaa,

uhrauksia

Uhrauksia

20 helmikuun, 2017

Suomessa koulutuspolittikka on jo vuosia tähdännyt inkluusioon. Inkluusio tarkoittaa, että

tyttoja-ja-poikia

Tyttöjä ja poikia

26 lokakuun, 2016

Helsingin Sanomien Nyt-liite uutisoi (18.10.2016), että peruskoulujen on laadittava tasa-arvosuunnitelma

akateemiset-aidit

Akateemiset äidit

14 syyskuun, 2016

Jääkiekkovalmentaja ja -toimittaja Petteri Sihvonen syytti nettikolumnissaan akateemisia äitejä suomalaisen