Opettajille taattava paluu perustehtäviin – se ei ole kehitysvastaisuutta, vaan oleellisen tunnistamista

Keskustan kansanedustaja, eduskunnan  sivistysvaliokunnan jäsen Pasi Kivisaari muistuttaa Maailman opettajien päivänä, että opettajien työ on yksi suurimmista yhteiskuntatehtävistä.

– Opettajat kohtaavat jokaisen ikäluokan vuorollaan. Tämän tunnistaminen on keskeistä ymmärtääksemme työn merkityksellisyyden. Opettajan työ on ennen kaikkea sivistystehtävä, mutta myös täynnä muita

velvoitteita, jotka ovat ajaneet opettajat yhä kauemmaksi perustehtävästään.

– Omat koulumuistomme tai vanhemmuuden kokemukset eivät tee jokaisesta suomalaisesta opettajuuden asiantuntijaa. Opettajuus on professio, vaativa erityistehtävä, jonka sydämessä ovat opetussuunnitelmissa määritelty kasvatus- ja opetustehtävä. Opettajat ovat sen tehtävän ammattilaisia

– Opettajat toimivat olosuhteissa, jossa tilaa ja aikaa opetukselle on liian vähän. Merkittävä osa työajasta kuluu lasten ja nuorten koulukuntoisuuden tukemiseen, työrauhan ylläpitoon ja opetustöiden ulkopuolisten tehtävien toteuttamiseen. Samaan aikaan yhteiskunta kehottaa kouluja ratkaisemaan lasten ja nuorten pahoinvoinnin haasteet, nostamaan Pisa-tulokset maailman kärkeen, vahvistamaan erityisosaamista ja tukemaan lapsia ja nuoria yksilöllisesti.

Kivisaaren mukaan kukaan ei enää muista kysyä onko tähän kouluilla aikaa, resursseja tai mahdollisuuksia.

Opettajat ovat ajettu työmäärältään ja -velvoitteiltaan tilaan, jossa etulinja alkaa taipumaan.

Kivisaari näkeekin, että suurinta tukea opettajille on taata heille työrauha ja lopettaa jatkuvat muutosvaateet. Kivisaaren mukaan perustehtäviin palaaminen ei ole kehitysvastaisuutta, vaan olennaisen tunnistamista.

– Opettajuuden tärkein tehtävä on lasten ja nuorten kasvun tukeminen ja perusasioiden riittävä tekeminen. Tämän pohjana on opettaa lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan, mutta myös saattaa lapsi ja nuori ymmärtämään mitä sanat kiitos, anteeksi ja ole hyvä tarkoittavat. Opettajuuden ydintehtävää on myös terveen itsetunnon, rohkaisemisen ja oikeudenmukaisuuden välittäminen. Siis kasvua ihmisyyteen, joka ei ole pelkkiä oikeuksia, vaan myös velvollisuuksia.

Kivisaari myös peräänkuuluttaa selkeitä tehtäväjakoja. Opettajien tehtävänä on hoitaa koulujen ja oppilaitosten kasvatus- ja opetustehtävä, vanhempien tehtävänä on rakastaa, välittää ja tukea lastaan ja päättäjien tehtävänä on taata tasapuoliset resurssit ja pysyä pois opetus- ja kasvatustehtävän järkevän toteuttamisen tieltä.

– Kun tämä kolmijako toimii tämän suuntaisena, ollaan jo pitkällä. Yhteistyötä on tietenkin tehtävä, toimittava lapsen ja nuoren edun nimissä, mutta ei ristikkäin toistensa työtä mitätöiden.

Peruskoulussa 20 vuotta työskennelleen Kivisaaren mukaan kaikesta huolimatta kouluissa ja oppilaitoksissa tapahtuu päivittäin paljon hyvää.

– Joka päivä opettajat sanovat oppilailleen ja opiskelijoilleen, että sinä riität ja olet tärkeä. Joka päivä lapset ja nuoret oppivat. Opettajan työ on oppia maailmasta, sen ihmeellisyyksistä, ristiriitaisuuksista ja muutoksesta. Vain sitä kautta kehittyy niin erityisosaaminen kuin terve yksilöllisyys. Annetaan sille aikaa ja tilaa, Kivisaari päättää.

Lisätietoja: kansanedustaja Pasi Kivisaari, puhelin 050 347 9334

Lapuan uuden lukiokampuksen vihkiäisjuhla / puhe syksyn 2019 ylioppilaille

10 joulukuun, 2019

Puhuttaessa muutokset mahdollisia   Arvoisat syksyn 2019 uudet ylioppilaat, vihkiäisjuhlaväki,

pasi-kivisaari-urheilukentta

Valtion työnantajapolitiikka päivitettävä nykyaikaan

28 marraskuun, 2019

Valtionhallinnossa on tunnustettu ja tunnistettu valitettavan vähän nykyaikaisia etätyön tekemisen

Sisäilmapaja11 13.11.2019

13 marraskuun, 2019

Puhuttaessa muutokset mahdollisia Arvoisat kuulijat On suuri kunnia olla avaamassa

Lapuan Yrittäjät 9.11.2019

11 marraskuun, 2019

Puhuttaessa muutokset mahdollisia Arvoisat juhlavieraat, on suuri kunnia olla mukana

tyttoja-ja-poikia

Ihmisen loppu

25 lokakuun, 2019

Astelin sisään, pidin kädessäni valkoista ruusua. Ovella ohjelmalehtisiä jakelivat omat

pasi-kivisaari-katse-alas-2

Paluu tulevaisuuteen

24 syyskuun, 2019

Viime vuosien hyvä taloudenpito ja parantuneet työllisyysluvut näkyvät mahdollisuutena panostaa

Budjettiriihen tulokset

18 syyskuun, 2019

Keskustan eteläpohjalainen kansanedustaja Pasi Kivisaari on tyytyväinen budjettiriihen tuloksiin. -Vastoin

Kivisaari valtion liikuntaneuvoston 2. varapuheenjohtajaksi

22 elokuun, 2019

Keskustan eteläpohjalainen kansanedustaja Pasi Kivisaari valtion liikuntaneuvoston 2. varapuheenjohtajaksi. Valtioneuvosto

Etelä-Pohjanmaan Opiston lukuvuoden avaus

19 elokuun, 2019

Arvoisat kuulijat, hyvät opiskelijat, naiset ja herrat Vuonna 1892 perustettu

tyttoja-ja-poikia

Yhden ihmisen show

19 elokuun, 2019

Elokuu. Koulut alkavat ja perheissä palataan arjen päiväjärjestykseen. Monet vanhemmat