Joukkoteloitus

Pääsiäisen aikana muisteltiin yli 2 000 vuotta sitten elettyjä aikoja. Sen ytimessä on Jeesuksen teloittaminen ja sen jälkeinen ylösnousemus. Pääsiäisen sanomassa tiivistyy koko ihmiskunnan olemus. Kautta aikojen jatkunut – ja yhä jatkuva – barbaarinen käytös ja silmitön tarve joukkoteurastaa.Menestysohjaaja Aku Louhimies mestattiin työtapoihinsa kohdistuneen paheksunnan seurauksena. Louhimies kulki vetisin silmin televisio-ohjelmissa, jossa hän pyysi toistuvasti anteeksi. Jussi-gaala, elokuva-alan televisioitu kenttäoikeus, naulasi Louhimiehen taputuksin ristille. Gaala ei ollut nujerrettujen naisten tukemista, vaan yhden ihmisen julkinen teurastus.Jari Sillanpää höpötteli epäselviä Tuomas Enbusken vieraana. Kansan rakastama laulaja hoippui puheissaan vähättelyn, tirskunnan ja itkun välimaastossa. Kaikesta näki, että mies ei voi hyvin, eikä hänen pitäisi olla miljoonan ihmisen arvioitavana. Hänet oli raahattu – omalla suostumuksellaan – ihmisten eteen. Hänet tallennettiin elämänsä sekavimmalla hetkellä.

Molempia tapauksia seurasi myös sosiaalisen median pullistelevat kannanotot. Louhimiestä koskevat puheet laajenivat miehen alistamiseen naista kohtaan, valta-aseman väärinkäyttöön, johtamisongelmaan, tasa-arvokysymyksiin ja seksuaaliseen väkivaltaan. Sillanpäätä ohjattiin hoitoon, kauhisteltiin savuavaa ihmisrauniota.

Molemmat miehet ovat tehneet väärin. He ovat sählänneet. Heidän suurin tuomio on kestää itseään.

Heidän tekonsa on tuotu meidän eteen. Saamme olla Colosseum, Rooman aikainen amfiteatteri, jossa järjestämme verisiä gladiaattoritaisteluita ja metsästysnäytöksiä. Voimme päättää, ovatko nämä ihmiset hyviä vai pahoja, saavatko he elää vai kuolla.

Kukaan vaan ei enää muista kysyä, millä kannuksilla me ihmisiä tuomitsemme. Istumme omassa erinomaisuudessamme, juovumme omassa kuplassa, jossa oma elämä näyttäytyy puhtoisena. Tuomitsemme ihmisiä – vaikka oman elämämme paljastumisen haavat – seuraavat jokaista hetkeämme. Kivitämme ihmistä, jonka peilikuvasta näkyy oma kuva.

Missä kohtaa ihmisten armo, loputtoman keskeneräisyyden sietäminen, voittaa hurskastelevan joukkopsykoosin? Missä kohtaa voimme keskustella siitä, mitä Louhimiehen haavoittavat naiset sanovat? Missä kohtaa keskustelemme inhimillisyydestä, totuudesta ja taiteesta? Missä kohtaa puhumme kohtuullisuudesta?

Me emme keskustele. Me huudamme toisten ohi. Olemme rikkinäisten ihmisten kerho, jossa projisoimme omaa häpeää. Me tarvitsemme joukkoteloituksia kestääksemme itseämme.

Pasi Kivisaari

kaupunginhallituksen puheenjohtaja (kesk)

Julkaistu alunperin Eparissa 4.4.2018

Lapuan uuden lukiokampuksen vihkiäisjuhla / puhe syksyn 2019 ylioppilaille

10 joulukuun, 2019

Puhuttaessa muutokset mahdollisia   Arvoisat syksyn 2019 uudet ylioppilaat, vihkiäisjuhlaväki,

pasi-kivisaari-urheilukentta

Valtion työnantajapolitiikka päivitettävä nykyaikaan

28 marraskuun, 2019

Valtionhallinnossa on tunnustettu ja tunnistettu valitettavan vähän nykyaikaisia etätyön tekemisen

Sisäilmapaja11 13.11.2019

13 marraskuun, 2019

Puhuttaessa muutokset mahdollisia Arvoisat kuulijat On suuri kunnia olla avaamassa

Lapuan Yrittäjät 9.11.2019

11 marraskuun, 2019

Puhuttaessa muutokset mahdollisia Arvoisat juhlavieraat, on suuri kunnia olla mukana

tyttoja-ja-poikia

Ihmisen loppu

25 lokakuun, 2019

Astelin sisään, pidin kädessäni valkoista ruusua. Ovella ohjelmalehtisiä jakelivat omat

pasi-kivisaari-katse-alas-2

Paluu tulevaisuuteen

24 syyskuun, 2019

Viime vuosien hyvä taloudenpito ja parantuneet työllisyysluvut näkyvät mahdollisuutena panostaa

Budjettiriihen tulokset

18 syyskuun, 2019

Keskustan eteläpohjalainen kansanedustaja Pasi Kivisaari on tyytyväinen budjettiriihen tuloksiin. -Vastoin

Kivisaari valtion liikuntaneuvoston 2. varapuheenjohtajaksi

22 elokuun, 2019

Keskustan eteläpohjalainen kansanedustaja Pasi Kivisaari valtion liikuntaneuvoston 2. varapuheenjohtajaksi. Valtioneuvosto

Etelä-Pohjanmaan Opiston lukuvuoden avaus

19 elokuun, 2019

Arvoisat kuulijat, hyvät opiskelijat, naiset ja herrat Vuonna 1892 perustettu

tyttoja-ja-poikia

Yhden ihmisen show

19 elokuun, 2019

Elokuu. Koulut alkavat ja perheissä palataan arjen päiväjärjestykseen. Monet vanhemmat